KOSKA Gonodilla oli mukanaan Intian ruhtinaiden lähettämiä tervehdyksiä Rooman hallitsijalle Tiberiukselle, niin kolmantena päivänä Roomaan-saapumisensa jälkeen molemmat intialaiset ja Jeesus astuivat hänen eteensä. Äreä keisari oli tuona päivänä epätavallisen hyväntuulinen ja jutteli pitkään kolmikkomme kanssa. Ja kun nämä olivat poistuneet hänen luotaan, keisari lausui oikealla puolellaan seisovalle adjutantille seuraavan huomion Jeesuksesta: ”Jos minulla olisi tuon kaverin kuninkaallinen ryhti ja hienostunut käytös, niin olisinpa oikea keisari, täh?”
Roomassa viettämänään aikana Ganidilla oli säännölliset tunnit sekä opiskelua että eri puolilla kaupunkia sijaitseviin nähtävyyksiin tutustumista varten. Hänen isällään oli toimitettavanaan paljon liikeasioita, ja koska tämä halusi, että hänen pojastaan varttuisi hänelle arvollinen seuraaja hänen laajojen kauppasuhteidensa hoitajana, hän arveli ajan kypsäksi esitellä poika liikemaailmalle. Roomassa oli monia Intian kansalaisia, ja usein joku Gonodin omista palkollisista kulki hänen mukanaan tulkkina, joten Jeesus saattoi käyttää kokonaisia päiviä oman mielensä mukaan. Näin hänelle jäi aikaa tutustua perin pohjin tähän kahdenmiljoonan asukkaan kaupunkiin. Hänet saattoi nähdä vähän väliä forumilla, joka oli kaupungin poliittisen, juridisen ja liike-elämän keskus. Hän kiipesi monesti Capitoliumille, ja katsellessaan tätä Jupiterille, Junolle ja Minervalle omistettua suurenmoista temppeliä hän pohti sitä tietämättömyyden orjuutta, jossa tuolloisia roomalaisia pidettiin. Paljon hän vietti aikaa myös Palatinuskukkulalla, jolla sijaitsivat keisarin residenssi, Apollon temppeli sekä kreikkalainen ja latinalainen kirjasto.
Tuohon aikaan Rooman keisarikuntaan kuuluivat koko Etelä-Eurooppa, Vähä-Aasia, Syyria, Egypti ja Luoteis-Afrikka; ja sen asujaimistoon kuului itäisen pallonpuoliskon jokaisen maan kansalaisia. Jeesuksen halu päästä tutkimaan tätä Urantian kuolevaisista koostuvaa kosmopoliittista väenkeskittymää ja saada tutustua siihen oli suurimpana syynä hänen suostumukseensa tämän matkan tekemiseen.
Roomassa ollessaan Jeesus oppi ihmisistä paljon, mutta arvokkain kaikista hänen tässä kaupungissa kuuden kuukauden oleskelun jälkeen saamistaan moninaisista kokemuksista oli yhteys, jonka hän loi maailmanvallan pääkaupungin uskonnollisiin johtajiin, sekä hänen vaikutuksensa heihin. Jo ennen kuin Jeesuksen ensimmäinen Rooman-viikko oli päättynyt, hän oli etsinyt käsiinsä kyynikkojen, stoalaisten ja mysteerikulttien, eritoten mitralaisryhmän, arvolliset johtajat ja tutustunut heihin. Emme tiedä, miten tarkasti Jeesus aavisti, että juutalaiset tulisivat torjumaan hänen sanomansa, mutta on varmaa, että hän aavisti, kuinka hänen sananviejänsä ennen pitkää saapuisivat Roomaan julistamaan sanaa taivaan valtakunnasta; ja siksi hän ryhtyi mitä hämmästyttävimmällä tavalla valmistamaan tietä sille, että näiden sanoma otettaisiin sitäkin paremmin ja varmemmin vastaan. Johtavien stoalaisten joukosta hän valitsi viisi, kyynikoista yksitoista ja mysteerikulttien johtajista kuusitoista, ja lähes kuuden kuukauden ajan hän käytti suuren osan vapaa-ajastaan läheiseen yhdessäoloon näiden uskonnon opettajien kanssa. Ja hänen opetusmenetelmänsä oli seuraavanlainen: Hän ei kertaakaan takertunut heidän erehdyksiinsä eikä sanallakaan puuttunut heidän opetuksissaan esiintyviin puutteellisuuksiin. Kussakin tapauksessa hän tapasi ottaa erikseen esille heidän opetuksiinsa sisältyvän totuuden ja jatkaa sitten keskustelua siten, että tämä totuus kävi heidän mielessään entistäkin houkuttelevammaksi ja valaistummaksi niin, että tämä totuuden painottuminen varsin lyhyessä ajassa työnsi tehokkaasti tieltään siihen liittyneen erheen. Ja näin nämä Jeesuksen opettamat miehet ja naiset valmentuivat varhaiskristillisten lähetyssaarnaajien opetuksiin sisältyneiden uusien ja samankaltaisten totuuksien myöhempään tunnistamiseen. Juuri tämä varhaisessa vaiheessa tapahtunut evankeliuminjulistajien opetusten hyväksyminen antoi tuntemamme voimakkaan sysäyksen kristinuskon nopealle leviämiselle Roomaan ja sieltä koko valtakunnan alueelle.
Tämän huomionarvoisen teon merkitys käy paremmin ymmärrettäväksi, kun toteamme lisäksi sen seikan, että tämän Jeesuksen opettaman kolmenkymmenenkahden Rooman uskonnollisen johtajan ryhmän kohdalla ponnistelut osoittautuivat turhiksi vain kahden kohdalla. Muista kolmestakymmenestä tuli keskushenkilöitä aikana, jolloin Roomassa laskettiin kristinuskon perustukset, ja muutamat heistä olivat antamassa apuaan myös, kun mitralaisuuden päätemppeli muutettiin tuon kaupungin ensimmäiseksi kristilliseksi kirkkorakennukseksi. Me, jotka katselemme ihmisten toimia kulissien takaa ja yhdeksäntoista vuosisadan ajallisessa valossa, panemme merkille kolme sellaista suurenmoisen arvokasta tekijää, jotka vaikuttivat näyttämön varhaiseen valmistumiseen kristinuskon nopealle leviämiselle kaikkialle Eurooppaan, ja ne ovat:
1. Simon Pietarin valitseminen apostoliksi sekä se, että hänet pidettiin tässä tehtävässä.
2. Jerusalemissa käyty keskustelu Stefanuksen kanssa, jonka kuolema johti Saulus Tarsoslaisen siirtymiseen kristinuskon puolelle.
3. Näiden kolmenkymmenen roomalaisen alustava valmentaminen niin, että heistä myöhemmin tuli uuden uskonnon johtajia Roomassa ja koko valtakunnan piirissä.
Vaikka Stefanus ja kolmekymmentä valittua saivat kokea kaikenlaista, heidän mieleensä ei koko aikana koskaan juolahtanut, että he olivat kerran keskustelleet sen miehen kanssa, jonka nimestä tuli heidän uskonnonopetuksensa aihe. Jeesuksen tekemä työ alkuperäisten kolmenkymmenenkahden hyväksi oli täysin henkilökohtaista. Näiden yksilöjen hyväksi suorittamiensa ponnistelujen kuluessa Damaskoksen kirjanoppinut ei koskaan tavannut heistä kerrallaan useampaa kuin kolmea, harvoin useampaa kuin kahta, sillä useimmiten hän opetti heitä yksittäin. Ja hän saattoi suorittaa tämän suuren uskonnollisen opetustyön siksi, etteivät nämä miehet ja naiset olleet perinteen sitomia; he eivät olleet vakiintuneiden ennakkokäsitysten uhreja sikäli, että heillä olisi ollut valmiit käsitykset tulevaisuuden uskonnollisista kehityskuluista.
Monet olivat ne kerrat pian tämän jälkeen seuranneina vuosina, jolloin Pietari, Paavali ja muut Rooman kristilliset opettajat saivat kuulla tästä damaskoslaisesta kirjanoppineesta, joka oli kulkenut heidän edellään ja oli niin ilmeisen selvästi (ja tietämättään, niin kuin he luulivat) valmistellut tietä heidän tulla uusi evankeliumi mukanaan. Vaikkei Paavali koskaan todellisuudessa aavistanut tämän damaskoslaisen kirjanoppineen henkilöllisyyttä, hän tuli vähän ennen kuolemaansa kuitenkin henkilökuvausten samankaltaisuuden perusteella siihen johtopäätökseen, että ”antiokialainen teltantekijä” oli samalla myös ”damaskoslainen kirjanoppinut”. Roomassa saarnatessaan Simon Pietari arveli eräässä tilanteessa, jolloin hän oli kuunnellut kuvausta mainitusta damaskoslaisesta kirjanoppineesta, että tämä henkilö olisi saattanut olla Jeesus, mutta hän torjui ajatuksen yhtä nopeasti, koska hän varsin hyvin tiesi (niin kuin hän luuli), ettei Mestari ollut koskaan käynyt Roomassa.