Mooses oli opettanut juutalaisille, että jokainen esikoispoika kuului Herralle ja että esikoinen sen sijaan, että hänet uhrattaisiin niin kuin oli tapana pakanakansain keskuudessa, saisi jäädä eloon edellyttäen, että hänen vanhempansa lunastaisivat hänet maksamalla jollekulle valtuutetulle papille viisi sekeliä. Niin ikään oli voimassa Mooseksen antama sääntö, joka määräsi, että lapsen äidin oli puhdistautumista varten ilmoittauduttava tietyn aikamäärän kuluttua temppelissä (tai pyydettävä jotakuta toista suorittamaan asianmukainen uhri hänen puolestaan). Nämä molemmat seremoniat oli tapana suorittaa samalla kertaa. Niinpä Joosef ja Maria menivät Jerusalemin temppeliin esittääkseen itse henkilökohtaisesti Jeesuksen papeille ja toimittaakseen hänen lunastuksensa sekä antaakseen asianmukaisen uhrin, joka takaisi Marian seremoniaalisen puhdistumisen synnytyksen muka aiheuttamasta saastaisuudesta.
Temppelin pihoilla oleili pysyvästi kaksi merkillistä henkilöä: laulaja Simeon ja runoilija Hanna. Simeon oli juudealainen, mutta Hanna oli galilealainen. Tämä kaksikko vietti paljon aikaa toistensa seurassa, ja kumpikin oli pappi Sakariaan läheisiä tuttavia, joille tämä oli uskonut Johanneksen ja Jeesuksen salaisuuden. Sekä Simeon että Hanna ikävöivät Messiaan saapumista, ja heidän Sakariasta kohtaan tuntemansa luottamus pani heidät uskomaan, että Jeesus oli odotettu juutalaisten vapahtaja.
Sakarias tiesi, minä päivänä Joosefin ja Marian odotettiin Jeesus mukanaan ilmestyvän temppeliin, ja hän oli etukäteen sopinut Simeonin ja Hannan kanssa, että hän kätensä tervehdykseen nostamalla osoittaisi, kuka esikoislasten joukossa olisi Jeesus.
Hanna oli tätä tilaisuutta varten kirjoittanut runon, jota Simeon Joosefin, Marian ja kaikkien temppelipihoille kokoontuneiden suureksi hämmästykseksi ryhtyi laulamaan. Ja tällainen oli heidän esikoispojan lunastusvirtensä:
Siunattu olkoon Herra, Israelin Jumala,
Sillä hän on tullut luoksemme ja valmistanut lunastuksen kansalleen;
Hän on nostanut pelastuksen sarven meille kaikille
Palvelijansa Daavidin huoneesta.
Niin kuin hän puhui pyhäin profeettainsa suulla—
Että me pelastuisimme vihollisiltamme ja kaikkien niiden käsistä, jotka meitä vihaavat:
Osoittaakseen armoa meidän isillemme ja muistellakseen pyhää liittoaan—
Valaansa, jonka hän vannoi isällemme Abrahamille,
Antaakseen meille tilaisuuden, että me vihollistemme käsistä pelastuneina
Vailla pelkoa häntä palvelisimme,
Pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen edessään kaikkina päivinämme.
Niin, ja kutsuttakoon Sinua, lupauksen lasta, Kaikkein Korkeimman profeetaksi;
Sillä Sinä menet Herran kasvojen eteen perustamaan hänen valtakuntansa;
Jakamaan hänen kansalleen tietoa pelastuksesta
Antamalla heidän syntinsä anteeksi.
Riemuitkaa Jumalamme hellässä laupeudessa, sillä luoksemme on nyt tullut valonlähde korkeuksista
Luomaan valoa niille, jotka kyhjöttävät pimeydessä ja kuoleman varjossa;
Ohjaamaan askelemme rauhan teille.
Ja, oi Herra, päästä nyt palvelijasi rauhaan, niin kuin olet luvannut,
Sillä minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
Jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen kasvojen edessä;
Valon, joka on muidenkin kuin juutalaisten valaisuksi
Ja kansasi, Israelin, kunniaksi.
Matkatessaan takaisin Betlehemiin Joosef ja Maria olivat vaiti—hämmentyneitä ja kunnioittavan pelon vallassa. Ikääntyneen runoilijan, Hannan, laatima jäähyväistervehdys oli saattanut Marian pois tolaltaan, eikä Joosef voinut hyväksyä tätä ennenaikaista yritystä osoittaa Jeesus juutalaisten odottamaksi Messiaaksi.