Aika ja avaruus ovat muuan yhden kokonaisuuden muodostava kokonaisuniversumin mekanismi. Ne ovat ne välineet, joiden avulla käy mahdolliseksi finiittisten luotujen olla kosmoksessa rinnan Infiniittisen kanssa. Finiittiset luodut pidetään ajan ja avaruuden avulla tehokkaasti erillään absoluuttisesta tasosta. Mutta nämä eristeet, joiden puuttuessa yksikään kuolevainen ei voisi olla olemassa, vaikuttavat finiittisen toiminnan vaikutuspiiriä välittömästi rajoittaen. Ilman niitä ei yksikään luotu voisi toimia, mutta jokaisen luodun tekoja niillä ehdottomasti rajoitetaan.
Korkeampien mielellisten olentojen tuottamat mekanismit toimivat vapauttaakseen luovat lähteensä, mutta jossakin määrin ne poikkeuksetta rajoittavat kaikkien alistussuhteessa olevien älyllisten olentojen toimintaa. Universumeissa eläville luoduille tämä rajoitus paljastuu universumien mekanismina. Ihmisellä ei ole kahlitsematonta vapaata tahtoa, vaan hänen valinnanvapaudellaan on omat rajansa, mutta tämän vapaan valintaoikeuden kattamalla alueella hänen tahtonsa on verrattain suvereeni.
Kuolevaispersoonallisuuden elämänmekanismi, ihmisruumis, on kuolevaisen tason yläpuolelta olevan luomissuunnitelman tuote. Niinpä ihminen itse ei voikaan sitä koskaan täydelleen hallita. Vasta kun taivaaseen nouseva ihminen yhdessä fuusioituneen Suuntaajan kanssa itse luo persoonallisuuden julkituomiseen tarvittavan mekanismin, vasta sen hän saa täydellisesti hallintaansa.
Suuruniversumi on mekanismia siinä kuin organismiakin, se on mekaaninen ja elävä—Korkeimman Mielen aktivoima elävä mekanismi, joka koordinoituu Korkeimman Hengen kanssa ja saavuttaa julkitulonsa Korkeimpana Olentona laajinta mahdollista voiman ja persoonallisuuden yhdistymistä edustavilla tasoilla. Mutta finiittisen luomistuloksen mekanismin kiistäminen on samaa kuin tosiasian kiistäminen ja todellisuuden huomiotta jättäminen.
Mieli on saanut aikaan mekanismit: luova mieli, joka vaikuttaa kosmisiin potentiaaleihin ja kosmisissa potentiaaleissa. Luojan ajattelu on kiteyttänyt mekanismit tiettyä tarkoitusta varten, ja iäti ne toimivat uskollisina sille tahtoperäiselle konseptiolle, josta ne ovat lähtöisin. Mutta jokaisen mekanismin olemassaolon tarkoitus kätkeytyy sen alkuperään, ei sen toimintaan.
Näistä mekanismeista ei tulisi ajatella niin, että ne rajoittavat Jumaluuden toimintaa; mieluumminkin on totta, että Jumaluus näiden nimenomaisten mekaniikkojen muodossa on vienyt päätökseen ikuisen julkitulon yhden vaiheen. Universumien perusmekanismit ovat ilmaantuneet olemassaolon piiriin reaktiona Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen absoluuttiseen tahtoon. Siksi ne ikuisesti toimivatkin täydellisessä sopusoinnussa Infiniittisen laatiman suunnitelman kanssa. Ne ovat toden totta juuri tuon suunnitelman mukaisia ei-tahdollisia hahmoja.
Ymmärrämme jotakin siitä, miten Paratiisin mekanismi korreloituu Iankaikkisen Pojan persoonallisuuteen; kysymyksessähän on Myötätoimijan funktio. Ja meillä on teorioita, jotka koskevat Universaalisen Absoluutin toimintoja suhteessa Kvalifioimattoman Absoluutin teoreettisiin mekanismeihin ja Jumaluusabsoluutin potentiaaliseen persoonaan. Mutta kehittyvien Korkeimman Jumaluuden ja Perimmäisen Jumaluuden osalta panemme merkille, että tiettyjä persoonattomia vaiheita tosiasiallisesti yhdistetään tahdollisiin vastapuoliinsa, ja näin on kehittymässä uusi suhde hahmon ja persoonan välille.
Menneisyyden ikuisuudessa Isä ja Poika muodostivat liiton siinä ykseydessä, jonka julkitulo oli Ääretön Henki. Jos tulevaisuuden ikuisuudessa sattuisi niin, että paikallisuniversumien Luoja-Pojat ja Luovat Henget pääsevät luovaan liittoon ulkoavaruuden maailmoissa, mitä loisikaan heidän ykseytensä heidän jumalallisen olemuksensa yhteisilmentymäksi? On hyvinkin mahdollista, että saamme nähdä tähän saakka vielä paljastumattoman ilmentymän Perimmäisestä Jumaluudesta: hallintoasiain ylihoitajan uuden olentotyypin. Tällaisissa olennoissa ilmenisi ainutlaatuisia persoonallisuudelle kuuluvia ominaisuuksia, sillä heissähän yhdistyvät persoonallisen Luojan, persoonattoman Luovan Hengen ja kuolevaisluodun kokemus sekä Jumalallisen Hoivaajan asteittain etenevä personoituminen. Nämä olennot voisivat olla perimmäisiä sikäli, että he liittyisivät persoonalliseen ja persoonattomaan todellisuuteen, samalla kun heissä yhdistyisivät Luojan ja luodun kokemukset. Ovatpa näiden otaksuttujen ulkoavaruuden luomusten toimivien kolminaisuuksien kolmansille persoonille kuuluvat attribuutit mitä hyvänsä, he joka tapauksessa ylläpitävät Luoja-Isiinsä ja Luoviin Äiteihinsä jossakin määrin samanlaista suhdetta kuin Äärettömällä on Universaaliseen Isään ja Iankaikkiseen Poikaan.
Korkein Jumala on kaiken universumikokemuksen personoituma, koko finiittisen evoluution kohdentuma, koko luotujen olentojen todellisuuden maksimaatio, kosmisen viisauden täyttymys, ajallisuuden galakseihin sisältyvien harmonisten kauneusarvojen henkilöitymä, kosmisia mielimerkityksiä edustava totuus, korkeimpia henkiarvoja edustava hyvyys. Ja Korkein Jumala tulee ikuisessa tulevaisuudessa syntesoimaan nämä moninaiset finiittiset erilaisuudet yhdeksi kokemuksellisesti merkitseväksi kokonaisuudeksi, samaan tapaan kuin ne nyt ovat absoluuttisilla tasoilla Paratiisin-Kolminaisuudessa eksistentiaalisesti yhdistyneitä.