◄ 116:2
Luku 116
116:4 ►

Kaikkivaltias Korkein

3. Kaikkivaltias ja Paratiisin-Jumaluus

116:3.1

Sen lisäksi, että Paratiisin Jumaluudet toimivat gravitaatiopiireissään koko suuruniversumin joka puolella, he toimivat myös erilaisten toimintayksikköjensä ja muiden ilmentymiensä kautta. Tällaisia ovat:

116:3.2

1. Kolmannen Lähteen ja Keskuksen mielikohdentumat. Energian ja hengen finiittisiä toimipiirejä pitävät kirjaimellisesti koossa Myötätoimijan mieliläsnäolot. Näin voidaan sanoa paikallisuniversumin Luovasta Hengestä ja edelleen superuniversumin Heijastavista Hengistä aina suuruniversumin Valtiashenkiin saakka. Näistä eri älykohdentumista lähtevät mielipiirit edustavat sitä kosmista areenaa, jolla luotu tekee valintansa. Mieli on se joustava realiteetti, jota luodut ja Luojat voivat varsin vaivatta manipuloida; se on se elintärkeä rengas, joka yhdistää aineen ja hengen. Kolmannen Lähteen ja Keskuksen lahjoittama mieli yhdistää Korkeimman Jumalan henkipersoonan evolutionaarisen Kaikkivaltiaan kokemusperäiseen voimaan.

116:3.3

2. Toisen Lähteen ja Keskuksen persoonallisuuden ilmentymät. Myötätoimijan mieliläsnäolot yhdistävät jumaluutta olevan hengen energiaa olevaan hahmoon. Lahjoittautumisen tarkoituksessa suoritetut Iankaikkisen Pojan ja hänen Paratiisin-Poikiensa ruumiillistumiset yhdistävät, itse asiassa fuusioivat, Luojan jumalallisen olemuksen luodun kehittyvään olemukseen. Korkein on sekä luotu että luoja. Se, että hänen on mahdollista olla tällainen, paljastuu Iankaikkisen Pojan ja hänen rinnallaan ja hänen alapuolellaan olevien Poikien lahjoittautumistoiminnoissa. Poikien lahjoittautuvat luokat—Mikaelit ja Avonaalit—itse asiassa laajentavat jumalallista olemustaan bona fide luodun olennon olemuksella, joka on tullut heidän omakseen heidän aktuaalisesti elettyään elämän, jollaisen luotu evolutionaarisissa maailmoissa elää. Kun jumalallisuus tulee ihmisyyden kaltaiseksi, tähän yhteyteen kuuluu luonnostaan se mahdollisuus, että ihmisyydestä voi tulla jumalallinen.

116:3.4

3. Luotujen sisimmässä oleva Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen läsnäolo. Mieli yhdistää henkikausaatiot energiareaktioihin, lahjoittautumisina ilmenevä huolenpito yhdistää jumalallisuuden alaslaskeutumiset luotujen taivaaseennousuihin, ja luotujen sisimmässä olevat Universaalisen Isän osaset aktuaalisesti yhdistävät kehittyvät luodut Paratiisissa olevaan Jumalaan. Tällaisia Isän läsnäolevia, jotka pitävät asuinpaikkanaan lukuisia persoonallisuuksien luokkia, on monenlaisia, ja kuolevaisten ihmisten kohdalla tällaiset jumalalliset Jumalan osaset ovat Ajatuksensuuntaajia. Salaperäiset Opastajat ovat ihmisolennoille, mitä Paratiisin-Kolminaisuus on Korkeimmalle Olennolle. Suuntaajat ovat absoluuttisia perustuksia, ja absoluuttisille perustuksille voi vapaasta tahdosta tehty valinta saada kehittymään ikuisuusolentoa edustavan jumalallisen realiteetin, joka ihmisen tapauksessa on finaliitin olemusta, Korkeimman Jumalan tapauksessa Jumaluuden olemusta.

116:3.5

Paratiisiyhteisöön kuuluvien Poikien luodun hahmossa suorittamat lahjoittautumiset antavat näille jumalallisille Pojille mahdollisuuden rikastuttaa persoonallisuuttaan hankkimalla itselleen universumiluotujen aktuaalisen olemuksen, samalla kun tällaiset lahjoittautumiset vääjäämättä paljastavat luoduille itselleen jumalallisuuden saavuttamiseen johtavan Paratiisin tien. Suuntaajain lahjoittamiset antavat Universaaliselle Isälle mahdollisuuden vetää luokseen niiden luotujen persoonallisuus, joilla on volitionaalinen tahto. Ja kaikissa näissä finiittisissä universumeissa esiintyvissä yhteyksissä Myötätoimija on sen mielenä ilmenevän hoivamuodon aina läsnä oleva lähde, jonka ansiosta nämä toiminnat tapahtuvat.

116:3.6

Tällaisilla ja monilla muilla tavoilla Paratiisin Jumaluudet osallistuvat ajallisuuden tapahtumakulkuihin, sellaisina kuin nämä ilmenevät kehää kiertävillä avaruuden planeetoilla, ja sellaisina kuin ne koko evoluution Korkeimman persoonallisuusseuraamuksen ilmaantumisessa saavuttavat lakikorkeutensa.


◄ 116:2
 
116:4 ►