◄ 110:4
Luku 110
110:6 ►

Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiin

5. Erheellisiä käsityksiä Suuntaajan opastuksesta

110:5.1

Älkää sekoittako ja sotkeko Suuntaajan tehtävää ja vaikutusta siihen, mitä yleisesti kutsutaan omaksitunnoksi. Niiden välillä ei vallitse suoranaista yhteyttä. Omatunto on inhimillinen ja puhtaasti psyykkinen reaktio. Sitä ei pidä halveksia, mutta se tuskin on ääni, jolla Jumala puhuu sielulle, kun sen sijaan Suuntaajan ääni sitä totisesti olisi, jos tämä ääni olisi kuultavissa. Omatunto tosiaankin kehottaa teitä tekemään oikein; mutta Suuntaaja koettaa sen lisäksi kertoa teille, mikä todellakin on oikein. Se toisin sanoen kertoo, mikä on oikein, kunhan ja sikäli kuin kykenette tajuamaan Opastajan johdatuksen.

110:5.2

Ihmisen unikokemukset, tuo koordinoimattoman nukkuvan mielen sekava ja epäyhtenäinen kuvien virta, ovat mainiona todistuksena siitä, etteivät Suuntaajat kykene harmonisoimaan ja yhdistämään ihmismielessä vaikuttavia eri suuntiin vetäviä tekijöitä. Suuntaajat eivät yksinkertaisesti voi—yhden ainoan elämänkaaren puitteissa—mielivaltaisesti koordinoida ja synkronoida kahta niin erilaista ja toisistaan poikkeavaa ajattelutapatyyppiä kuin ovat ihmisen ja jumaluuden ajattelu. Milloin ne sellaiseen kykenevät, niin kuin ne ovat toisinaan kyenneet, tällaiset sielut temmataan suoraan mansiomaailmoihin ilman, että niiden tarvitsee käydä läpi kuoleman kokemusta.

110:5.3

Suuntaaja pyrkii ihmisen nukkuessa saamaan aikaan tuloksia vain siinä, minkä Suuntaajan asumuksena olevan persoonallisuuden tahto on aikaisemmin täysin hyväksynyt täyden valvetilan aikaisessa tietoisuudessa tehdyin päätöksin ja valinnoin, ja jotka päätökset ja valinnat ovat tässä yhteydessä löytäneet sijan supermielen maailmoissa, sillä yhteydenpitoalueella, joka edustaa inhimillisen ja jumalallisen keskinäissuhteita.

110:5.4

Kuolevaisisäntiensä nukkuessa Suuntaajat yrittävät tallentaa omat luomuksensa aineellisen mielen ylemmille tasoille, ja jotkin irvokkaat unenne ovat merkki siitä, että ne epäonnistuivat tehokkaan yhteyden saamisessa. Unimaailman mielettömyydet eivät kerro vain julkipääsemättömien emootioiden aiheuttamasta paineesta, vaan ne todistavat myös siitä, miten tavattomasti Suuntaajien esittämien hengellisten käsitysten esiintuonnit vääristyvät. Omat intohimonne, viettinne ja muut synnynnäiset taipumuksenne muuntuvat unikuviksi ja panevat edustamansa ilmitulemattomat halunsa niiden jumalallisten sanomien tilalle, joita sisäiset asujaimet koettavat tiedottoman unen aikana kirjoittaa psyyken muistikirjaan.

110:5.5

On äärimmäisen vaarallista esittää olettamuksia siitä, mikä unielämässä on suuntaajalähtöistä sisältöä. Suuntaajat toki työskentelevät nukkuessanne, mutta tavalliset unikokemuksenne ovat puhtaasti fysiologisia ja psykologisia ilmiöitä. Samoin on uskaliasta pyrkiä erottamaan Suuntaajien esittämien käsitysten rekisteröitymistä kuolevaisen omantunnon esittämien käskyjen enemmän tai vähemmän jatkuvasta ja tietoisesta vastaanottamisesta. Nämä ovat ongelmia, jotka on ratkaistava yksilökohtaisen arvioinnin ja henkilökohtaisen päätöksenteon tietä. Mutta on parempi, että ihminen erehtyy hylkäämään, mitä Suuntaaja esittää, siksi että hän uskoo sen olevan pelkästään ihmisestä itsestään lähtöisin oleva kokemus, kuin että hän kömmähtää ylentämään kuolevaisen mielestä lähtevän reaktion jumalallisen arvokkuuden korkeuksiin. Muistakaa, että Ajatuksensuuntaajan vaikutus on enimmältään, jos kohta ei kokonaan, ylitajunnallinen kokemus.

110:5.6

Vaihtelevassa määrin ja aina vain enemmän, sitä mukaa kun nousette psyykkisiä kehiä ylöspäin, kommunikoitte—toisinaan suoraan, mutta useimmiten epäsuorasti—Suuntaajanne kanssa. Mutta on vaarallista elätellä sellaista ajatusta, että jokainen ihmismielestä alkunsa saava uusi käsitys olisi Suuntaajan sanelema. Teidän luokkaanne kuuluvien olentojen kohdalla se, jota pidätte Suuntaajan äänenä, on todellisuudessa useimmiten peräisin omasta järjestänne. Liikumme pettävällä maaperällä, ja jokaisen ihmisolennon pitää omalta kohdaltaan ratkaista nämä pulmat luonnollisen ihmisviisautensa ja ihmisen yläpuolelta olevan ymmärryksen mukaan.

110:5.7

Sen ihmisen Suuntaajalla, jonka kautta tämä viesti toimitetaan, on näin laaja toimintavapaus siksi, että tämä ihminen on lähes täysin piittaamatta Suuntaajan sisäisen läsnäolon kaikista ulospäin näkyvistä ilmentymistä. On tosiaankin onnekasta, että hän tietoisuuden tasolla pysyy täysin välinpitämättömänä koko toimitusta kohtaan. Hänellä on yksi oman aikansa ja sukupolvensa kokeneimmista Suuntaajista, ja silti hänen passiivinen reagointinsa ja hänen epäaktiivinen suhtautumisensa niihin ilmiöihin, jotka liittyvät tämän monitaitoisen Suuntaajan olemiseen hänen mielessään, on kohtalonsuojelijan lausuman käsityksen mukaan harvinainen ja satunnainen reaktio. Ja tästä kaikesta muodostuu asiaan vaikuttavien tekijöiden suotuisa koordinoituminen, suotuisa sekä korkeammassa toimintasfäärissä vaikuttavalle Suuntaajalle että kyseiselle ihmisosapuolelle hänen terveyttään, tehokkuuttaan ja mielentyyneyttään ajatellen.


◄ 110:4
 
110:6 ►