Filosofian avulla tapahtuva uskonnollisen pelon eliminointi ja tieteen vakaa edistyminen lisäävät väärien jumalten kuolleisuutta suuresti. Ja vaikka tämä ihmistekoisten jumaluuksien rivien harveneminen saattaa hetkellisesti sumentaa hengellisen näköalan, se lopulta kuitenkin hävittää tietämättömyyden ja taikauskon, jotka varsin pitkään kätkivät elävän, ikuisen rakkauden Jumalan näkyviltä. Luodun ja Luojan välinen suhde on elävä kokemus, dynaaminen uskonnollinen usko, joka ei ole täsmällisesti määriteltävissä. Jos osa elämästä otetaan erilleen ja nimitetään uskonnoksi, se on samaa kuin elämän pirstominen ja uskonnon vääristäminen. Ja juuri tästä syystä palvonnan Jumala vaatiikin täyttä uskollisuutta tai sitten ei mitään.
Alkukantaisten ihmisten jumalat eivät saattaneet olla kuin heidän itsensä varjoja; elävä Jumala on se jumalallinen valo, jonka katkot ovat koko avaruuden luomistulosvarjoja.
Filosofisia tuloksia saavuttanut uskonnonharjoittaja luottaa henkilökohtaisen pelastuksen persoonalliseen Jumalaan, joka on jotakin enemmän kuin realiteetti, arvo, saavutustaso, ylevä prosessi, transmutaatio, ajallisen avaruuden perimmäisyys, ihanteellistus, energiapersonoituma, gravitaatioentiteetti, ihmisperäinen projektio, minuuden ihanteellistuma, luonnon ylevöitymä, taipumus hyvyyteen, evoluution eteenpäin kannustava yllyke tai ylevistä ylevin hypoteesi. Uskonnonharjoittaja uskoo rakkauden Jumalaan. Rakkaus on uskonnon olemus ja nykyistä korkeamman sivilisaation alkulähde.
Usko muuntaa filosofiaan kuuluvan ja todennäköiseksi oletetun Jumalan omakohtaiseen uskonnolliseen kokemukseen kuuluvaksi, varmuudella tiedetyksi pelastavaksi Jumalaksi. Skeptisyys saattaa asettaa teologian teoriat kyseenalaisiksi, mutta luottamus omakohtaisen kokemuksen luotettavuuteen vahvistaa sen vakaumuksen totuudellisuuden, joka on kasvanut uskoksi.
Viisaan päättelyn kautta saatetaan päätyä Jumalaa koskeviin vakaumuksiin, mutta yksilöstä tulee Jumalaa tunteva vain uskon välityksellä, omakohtaisen kokemuksen kautta. Paljossa sellaisessa, mikä koskee elämää, on otettava huomioon todennäköisyys, mutta oltaessa yhteydessä kosmiseen todellisuuteen on mahdollista tuntea varmuutta, kun tällaisia merkityksiä ja arvoja lähestytään elävän uskon tietä. Jumalaa tunteva sielu rohkenee sanoa ”minä tiedän”, silloinkin kun sellainen epäuskoinen asettaa tämän Jumalasta tietämisen kyseenalaiseksi, joka kiistää tällaisen varmuuden siksi, ettei älyperäinen logiikka sitä täysin tue. Jokaiselle tällaiselle epäilijälle uskova vastaa vain: ”Miten sinä muka tiedät, etten minä tiedä?”
Vaikka järki voikin aina asettaa uskon kyseenalaiseksi, usko voi aina täydentää sekä järkeä että logiikkaa. Järki luo sen todennäköisyyden, jonka usko voi muuntaa moraaliseksi varmuudeksi, jopa hengelliseksi kokemukseksi. Jumala on ensimmäinen totuus ja viimeinen tosiasia, siksi kaikki totuus saa alkunsa hänestä, samalla kun kaikki tosiasiat ovat olemassa hänen ansiostaan. Jumala on absoluuttinen totuus. Totuutena Jumala on tiedettävissä, mutta jotta Jumalaa voisi ymmärtää, selittää, on tutkittava universumien universumin tosiasiaa. Jumalan totuuden kokemisen ja Jumalan tosiasiasta vallitsevan tietämättömyyden välillä ammottavan kuilun voi luoda umpeen vain elävä usko. Järki yksinään ei kykene saamaan aikaan harmoniaa infiniittisen totuuden ja universaalisen tosiasian välille.
Vakaumus ei ehkä kykene vastustamaan epäilystä eikä pitämään puoliaan pelkoa vastaan, mutta usko saa aina voiton epäilystä, sillä usko on sekä positiivista että elävää. Positiivinen on aina paremmassa asemassa kuin negatiivinen, totuus paremmassa asemassa kuin erhe, kokemus paremmassa asemassa kuin teoria, hengelliset realiteetit paremmassa asemassa kuin ajallisuuden ja avaruuden irralliset tosiasiat. Vakuuttava todiste tästä hengellisestä varmuudesta koostuu niistä sosiaalisista hengen hedelmistä, joita tällaiset uskovat, uskovaiset, tämän aidon hengellisen kokemuksen seurauksena tuottavat. Jeesus sanoi: ”Jos rakastatte lähimmäisiänne niin kuin minä olen teitä rakastanut, silloin kaikki ihmiset tietävät, että olette minun opetuslapsiani.”
Tieteelle Jumala on yksi mahdollisuus, psykologialle hän on toivottavuus, filosofialle eräs todennäköisyys, uskonnolle varmuus, muuan uskonnolliseen kokemukseen kuuluva aktualiteetti. Järki vaatii, että sellaisen filosofian, joka ei kykene löytämään todennäköisyyden Jumalaa, tulisi suhtautua sangen kunnioittavasti siihen uskonnolliseen uskoon, joka kykenee löytämään ja joka löytää varmuuden Jumalan. Tieteen ei liioin tulisi suhtautua väheksyvästi uskonnolliseen kokemukseen sillä perusteella, että tämä on herkkäuskoisuutta, ei ainakaan niin kauan, kun se pitää kiinni olettamuksestaan, jonka mukaan ihmisen älylliset ja filosofiset kyvyt ilmaantuivat aina vain vähäisempää älyllisyyttä edustavista eliöistä, mitä pitemmälle menneisyyteen niiden kohdalla mennään, kunnes lopulta näiden kykyjen alkuperäksi paljastuu sellainen alkeellinen elollisuus, josta kaikki ajattelu ja tunteminen täysin puuttui.
Evoluution tosiasioita ei pidä asettaa sitä totuutta vastaan, että Jumalaa tuntevan kuolevaisen uskonnollista elämäntapaa edustavan hengellisen kokemuksen varmuus on todellista. Älykkäiden ihmisten tulisi lakata järkeilemästä niin kuin lapset järkeilevät ja sen sijaan pyrkiä käyttämään aikuisuuteen kuuluvaa johdonmukaista logiikkaa, joka faktaa edustavan havainnon rinnalla sietää totuuden käsitteen. Tieteellinen materialismi on vararikossa pitäessään jokaisen eteen tulevan universumi-ilmiön kohdalla itsepintaisesti kiinni siitä, että se aina vain uudistaa nykyiset vastaväitteensä ja selittää sen, mikä on eittämättä korkeampaa, johtuvan siitä, mikä on eittämättä alempaa. Johdonmukaisuuskin jo vaatii tavoitteellisen Luojan toimien tunnustamista.
Orgaaninen evoluutio on fakta; tavoitteellinen eli edistyvä evoluutio on totuus, joka tekee evoluution yhä korkeammalle nouseviin saavutuksiin kuuluvista, muutoin keskenään ristiriitaisista ilmiöistä johdonmukaisia. Mitä korkeammalle tiedemies edistyy valitsemallaan tieteenalalla, sitä laajemmin hän hylkää materialistista faktaa edustavat teoriat ja omaksuu kosmisen totuuden Korkeimman Mielen valta-asemasta. Materialismi halventaa ihmiselämää. Jeesuksen evankeliumi korottaa valtavasti ja ylevöittää verrattomasti jokaista kuolevaista. Kuolevaisten olemassaolo tulee hahmottaa koostuvaksi jännittävästä ja lumoavasta kokemuksesta, jossa toteutuu ihmisen ylöskurottautumisen ja jumalallisen ja pelastavan alaskurottautumisen kohtaamisen todellisuus.