Uskonnollinen elintapa on pyhittäytyvää elämistä, ja pyhittäytyvä elintapa on luovaa elämistä, omintakeista ja spontaania. Uudet uskonnolliset oivallukset ilmaantuvat ristiriidoista, jotka antavat aiheen uusien ja parempien suhtautumistapojen valitsemiseen entisten ja huonompien reagointimallien tilalle. Uusia merkityksiä nousee esille vain konfliktin keskellä, ja konflikti jatkuu vain, kun kieltäydytään omaksumasta niitä korkeampia arvoja, jotka sisältyvät korkeampiin merkityksiin.
Uskonnolliset pulmatilanteet ovat väistämättömiä, sillä mitään kasvua ei voi tapahtua ilman psyykkistä ristiriitatilannetta ja hengellistä kuohuntaa. Filosofisen elämännormin organisoiminen tekee välttämättömäksi melkoisen sekamelskan mielen filosofisissa maailmoissa. Lojaalisuuksia suuren, hyvän, toden ja jalon puolesta ei harjoiteta ponnistelutta. Hengellisen näköalan kirkastuminen ja kosmisen ymmärryksen laajeneminen edellyttävät ponnistelua. Ja ihmisjärki nousee vastarintaan, kun sitä vieroitetaan rinnoilta, joista se on imenyt ravinnokseen ajallisen olemassaolon ei-hengellisiä energioita. Veltto, eläimeltä periytyvä mieli kapinoi sitä ponnistusta vastaan, joka tarvitaan painiskeltaessa kosmisen ongelmienselvittelyn kanssa.
Mutta uskonnollisen elämäntavan suurena ongelmana on velvollisuus yhdistää persoonallisuuden sisältämät sielunvoimat rakkauden herruuden avulla. Terveys, mentaalinen suorituskyky ja onnellisuus seuraavat fyysisten järjestelmien, mielen järjestelmien ja henkisten järjestelmien yhdistämisestä. Terveydestä ja mielenterveydestä ihmisellä on paljon ymmärrystä, mutta onnellisuudesta hän ei ole itse asiassa oivaltanut paljonkaan. Syvin onnellisuus kytkeytyy erottamattomasti hengelliseen edistymiseen. Hengellinen kasvu tuottaa kestävää iloa; rauhaa, joka käy kaiken ymmärryksen yli.
Fyysisen elämän osalta aistit kertovat aineellisten kappaleiden olemassaolosta, mieli havaitsee merkitysten todellisuuden, mutta hengellinen kokemus paljastaa yksilölle elämän todelliset arvot. Nämä ihmiselon korkeat tasot saavutetaan rakastettaessa Jumalaa yli kaiken ja rakastettaessa epäitsekkäästi ihmistä. Jos rakastat kanssaihmisiäsi, sinun on täytynyt havaita heidän arvonsa. Jeesus rakasti ihmisiä niin tavattoman paljon siksi, että hän antoi heille niin tavattoman suuren arvon. Lähimmäisistäsi voit löytää arvoja parhaiten, kun otat selville heidän vaikuttimensa. Jos joku ärsyttää sinua, aiheuttaa mielipahan tunteita, niin sinun tulisi myötäeläen pyrkiä löytämään hänen näkökulmansa, ne syyt, jotka aiheuttavat hänen moitittavan käyttäytymisensä. Heti kun ymmärrät lähimmäistäsi, sinusta tulee suvaitsevainen, ja tämä suvaitsevaisuus kasvaa ystävyydeksi ja kypsyy rakkaudeksi.
Loihdi ajatuksissasi kuva jostakusta alkeellisesta esivanhemmastanne ajalta, jolloin asuttiin luolissa: lyhyt, muodoton, törkyinen ja mörisevä miehenköriläs, joka seisoo hajareisin, nuija kädessä, puhkuu inhoa ja vihaa ja tuijottaa tuimasti suoraan eteensä. Moinen kuva ei suuriakaan kerro ihmisen jumalallisesta arvokkuudesta. Mutta tehkäämme kuvasta vähän laajempi. Tämän henkiin puhaltamamme ihmisen edessä kyyristeleekin sapelihammastiikeri. Hänen takanaan on nainen ja kaksi lasta. Tiedostat oitis, että tässä kuvassa näkyy alku paljolle sellaiselle, mikä ihmisrodussa on hienoa ja jaloa, mutta mies on silti kummassakin kuvassa sama. Toisessa hahmotelmassa vain on laajempi näkökulma sinua helpottamassa. Siitä nimittäin voit nähdä, mikä on tämän kehittyvän kuolevaisen motivaatio. Hänen suhtautumisestaan tulee kunnioitettava siksi, että sinä ymmärrät häntä. Jospa vain voisit luodata lähimmäistesi vaikuttimia, miten paljon paremmin pystyisitkään silloin heitä ymmärtämään. Jospa vain voisit tuntea kanssaihmisiäsi, alkaisit ennen pitkää rakastaa heitä.
Pelkkä tahdonponnistus ei riitä siihen, että aidosti rakastaisit kanssaihmisiäsi. Rakkaus syntyy vain lähimmäisesi vaikuttimien ja näkemysten perinpohjaisesta ymmärtämisestä. Yhtä tärkeää ei ole, että rakastat tänään kaikkia ihmisiä kuin että joka päivä opit rakastamaan taas yhtä ihmistä lisää. Jos joka päivä tai joka viikko yllät ymmärtämään taas yhtä uutta lähimmäistäsi, ja jos tämä on se, mihin joka tapauksessa kykenet, silloin olet eittämättä sosiaalistamassa ja kiistämättä hengellistämässä persoonallisuuttasi. Rakkaus on tarttuvaa, ja kun inhimillinen kiintymys on järkevää ja viisasta, rakkaus on tarttuvampaa kuin viha. Mutta vain aito ja epäitsekäs rakkaus on kiistattoman tarttuvaa. Jospa vain jokaisesta kuolevaisesta voisi tulla dynaamisen kiintymyksen keskus, niin tämä hyvänlaatuinen rakkauden virus ottaisi kohta kokonaan valtaansa ihmiskunnan tunnekylläisten emootioiden virran sellaisessa laajuudessa, että rakkaus sulkisi sisäänsä koko sivilisaation, ja se merkitsisi, että ihmisten veljeys on toteutunut.