Koska muinaisajan ihminen suhtautui itseensä ja aineelliseen ympäristöönsä uskoen niiden reagoivan suoraan aaveiden oikkuihin ja henkien päähänpistoihin, ei ole mitenkään omituista, että hänen uskontonsa kiinnitti niin yksipuolisesti huomiota aineellisiin asioihin. Nykyajan ihminen käy suoraan aineellisten ongelmiensa kimppuun, sillä hän tajuaa, että aine reagoi mielen ohjaamaan järkiperäiseen muokkaustoimintaan. Samalla tavalla alkukantainen ihminen halusi saada aikaan muutoksia fyysiseen ilmiömaailmaan kuuluvien elämän ja energioiden suhteen ja jopa hallita niitä, ja koska hänen rajallinen ymmärryksensä kosmoksesta johdatti hänet uskomaan, että aaveet, henget ja jumalat olivat henkilökohtaisesti ja välittömästi tekemisissä elämän ja aineen yksityiskohtaisen säätelyn kanssa, hän suuntasi—niin kuin loogista oli—ponnistuksensa näiden ihmisen yläpuolella olevien voimien suosion ja tuen saavuttamiseen.
Paljon siitä, mikä muinaisissa kulteissa on selittämätöntä ja järjenvastaista, käy ymmärrettäväksi, kun sitä tarkastellaan tässä valossa. Kulttiin kuuluneet seremoniat olivat alkuaikojen ihmisen yritys hallita sitä aineellista maailmaa, jonne hän oli joutunut. Ja monet hänen ponnistuksistaan kohdistuivat elinpäivien määrän lisäämiseen ja terveyden turvaamiseen. Koska kaikkia sairauksia ja itsessään kuolemaakin pidettiin alkuaan henki-ilmiönä, siitä oli väistämättömänä seurauksena, että shamaanit, samalla kun he toimivat poppamiehinä ja pappeina, tulisivat myös työskentelemään lääkäreinä ja kirurgeina.
Primitiivistä ajattelua saattaa haitata faktojen puute, mutta tällainenkin ajattelu on kaikesta huolimatta loogista. Kun ajattelevat ihmiset tekevät havaintoja sairaudesta ja kuolemasta, he ryhtyvät määrittämään näiden vitsausten syitä, ja shamaanit ja tiedemiehet ovat ymmärryksensä mukaisesti tuoneet esille seuraavat teoriat näiden vitsausten uhriksi joutumisen syistä:
1. Vainajahenget—henkien suorat asioihin puuttumiset. Ammoisin sairauden ja kuoleman selitykseksi esitetty olettamus lähti siitä, että henget aiheuttivat sairauden houkuttelemalla sielun pois ruumiista, ja ellei se osannut sinne takaisin, seurauksena oli kuolema. Muinaisajan ihmiset pelkäsivät sairauksia aiheuttavien aaveiden pahansuopaa toimintaa niin suuresti, että sairautta potevat henkilöt jätettiin usein oman onnensa nojaan, monesti jopa ilman ruokaa tai vettä. Vaikka näiden uskomusten lähtökohta oli virheellinen, ne joka tapauksessa eristivät sairaudesta kärsivät yksilöt muista ja estivät tarttuvien tautien leviämisen.
2. Väkivalta—näkyvät syyt. Joidenkin onnettomuuksien ja kuolemantapausten syyt olivat niin helposti yksilöitävissä, että ne poistettiin jo aikaisessa vaiheessa siitä kärsimysten syiden kategoriasta, johon luettiin vainajahenkien vaikutus. Niitä kuolemantapauksia ja vammoja, jotka olivat yhteydessä sotaan, eläinten kanssa ottelemiseen ja muihin suoralta kädeltä tunnistettaviin tekijöihin, pidettiin luonnollisina tapahtumina. Mutta kauan aikaa uskottiin henkien olevan kuitenkin vastuussa paranemisen pitkittymisestä tai jopa ”luonnollisesti” aiheutuneiden haavojen tulehtumisesta. Ellei mitään havaittavaa luonnollista tekijää kyetty löytämään, katsottiin henkiaaveiden tässäkin tapauksessa olevan vastuussa sairauksista ja kuolemasta.
Nykyään on Afrikasta ja muualta tavattavissa alkeellisia kansanheimoja, jotka surmaavat aina jonkun ihmisen, kun sattuu muusta kuin väkivallasta johtuva kuolemantapaus. Heidän poppamiehensä osoittavat syylliset osapuolet. Jos äiti kuolee synnytykseen, niin lapsi saman tien kuristetaan: henki hengestä.
3. Magia—vihollisen vaikutus. Monen sairastumisen syynä pidettiin noitumista, pahan silmän ja maagisen osoittavan nyökkäyksen vaikutusta. Aikoinaan oli tosiaan vaarallista osoittaa ketään sormella. Sormella osoittamista pidetään sitä paitsi vieläkin sivistymättömänä. Epäselvissä sairastumis- ja kuolemantapauksissa muinaisilla ihmisillä oli tapana toimittaa muodollisuuksien mukainen tutkimus. He leikkelivät ruumiin palasiksi ja julistivat jonkin tällöin havaitsemansa seikan kuoleman aiheuttajaksi. Muussa tapauksessa kuolema oli tapana lukea noituuden syyksi, ja se puolestaan teki välttämättömäksi siitä vastuussa olevan noidan teloittamisen. Tällaiset muinaiset kuolemansyyntutkimukset pelastivat monen noidaksi otaksutun ihmisen hengen. Joidenkin heimojen keskuudessa uskottiin, että heimon jäsen voisi kuolla oman noituutensa seurauksena, eikä sellaisessa tapauksessa pantu ketään syytteeseen.
4. Synti—rangaistus tabun rikkomisesta. Melko läheisessä menneisyydessä ovat vielä ne ajat, jolloin uskottiin, että sairaus on rangaistus synnistä, yksilön tai rodun tekemästä synnistä. Tässä kehitysvaiheessa olevien kansojen keskuudessa vallitsee teoria, jonka mukaan ihminen ei voi joutua kärsimään sairaudesta, ellei hän ole rikkonut jotakin tabua vastaan. Tällaisille uskomuksille on tyypillistä, että sairautta ja kärsimystä pidetään ”Kaikkivaltiaan nuoleniskuina heidän sisällään”. Kiinalaiset ja mesopotamialaiset pitivät kauan aikaa sairautta pahojen demonien toiminnan aiheuttamana, kun toisaalta kaldealaiset pitivät kärsimyksen syynä myös tähtiä. Tämä teoria sairaudesta jumalallisen vihan seuraamuksena on monen sivistyneen maineessa olevan urantialaisryhmän keskuudessa edelleenkin vallalla.
5. Luonnollinen syysuhde. Ihmiskunta on ollut perin hidas oppimaan syyn ja seurauksen keskinäissuhteen aineellisia salaisuuksia energian, aineen ja elämän fyysisessä ilmiömaailmassa. Muinaiset kreikkalaiset, jotka olivat säilyttäneet perimätiedot Aataminpojan opetuksista, käsittivät ensimmäisinä kaikkien sairauksien johtuvan luonnollisista syistä. Hitaasti mutta varmasti tieteellisen aikakauden avartuminen hävittää ihmisen aikojentakaiset teoriat sairaudesta ja kuolemasta. Kuume oli eräs ensimmäisistä ihmisen vaivoista, joka poistettiin yliluonnollisten häiriöiden kategoriasta, ja tieteen aikakausi on katkonut yhä useampia niistä tietämättömyyden kahleista, jotka niin peräti kauan ovat pitäneet ihmismieltä vankinaan. Ikääntymisen ja tautien tarttumisen ymmärtäminen hävittää vähitellen ihmisen tuntemaa pelkoa aaveita, henkiä ja jumalia kohtaan siinä mielessä, että nämä olisivat persoonallisia syypäitä ihmisen kurjuuteen ja kuolevaisen kärsimiseen.
Evoluutio saavuttaa erehtymättä tavoitteensa. Se täyttää ihmisen taikauskoisella pelolla tuntematonta kohtaan ja kammolla näkymätöntä kohtaan, ja näistä muodostuu se rakennusteline, jonka sisälle jumalakäsite rakentuu. Ja oltuaan todistamassa sitä, miten edistynyt Jumaluuden käsittäminen syntyi—ilmoituksen vaikutettua samansuuntaisesti—tämä samainen evoluutiotekniikka panee vääjäämättä liikkeelle ne ajattelun kyvyt, jotka vähä vähältä purkavat nämä tehtävänsä tehneet rakennustelineet.