◄ 73:1
Luku 73
73:3 ►

Eedenin Puutarha

2. Puutarhan suunnittelu

73:2.1

Lähes sadan vuoden ajan ennen Tabamantian tarkastuskäyntiä Van ja hänen työtoverinsa olivat maailman eettis-sivistyksellisestä ylämaapäämajastaan julistaneet luvatun Jumalan Pojan, rodunkohentajan, totuudenopettajan ja petturi-Caligastian arvollisen seuraajan, saapumista. Vaikka maailman silloisen asujaimiston valtaosa ei osoittanut juurikaan kiinnostusta tällaista ennakkotietoa kohtaan, Vaniin ja Amadoniin välittömissä kosketuksissa olevat suhtautuivat sellaiseen opetukseen kuitenkin vakavasti ja ryhtyivät laatimaan suunnitelmia luvatun Pojan tosiasiallista vastaanottamista varten.

73:2.2

Van esitti lähimmille työtovereilleen tarinan Jerusemin Aineellisista Pojista. Hän kertoi, mitä hän itse oli ennen Urantialle-saapumistaan saanut näistä tietää. Hän oli varsin hyvin selvillä siitä, että nämä Aatami-Pojat asuivat aina yksinkertaisissa mutta viehättävissä puutarhakodeissa, ja kahdeksankymmentäkolme vuotta ennen Aatamin ja Eevan tuloa hän ehdotti, että he omistautuisivat julistamaan näiden tulemista, ja että he valmistaisivat puutarhakodin näiden vastaanottamista varten.

73:2.3

Ylämaapäämajastaan ja kuudenkymmenenyhden hajallaan, kaukana toisistaan sijaitsevan yhdyskunnan piiristä Van ja Amadon värväsivät yli kolmetuhatjäsenisen joukon halukkaita ja innostuneita työntekijöitä. Ryhmä vihkiytyi juhlallisessa yhteistilaisuudessa tähän tehtävään, jonka tarkoituksena oli suorittaa valmistelut luvattua—tai ainakin odotettua—Poikaa varten.

73:2.4

Van jakoi vapaaehtoisensa sataan komppaniaan. Kullakin komppanialla oli esimies ja tällä avustaja, joka toimi yhdysupseerina Vanin henkilökohtaisessa esikunnassa. Amadonin hän piti omana avustajanaan. Kaikki nämä komissiot ryhtyivät vakavissaan valmistelutöihin, ja sijaintipaikkakomitea lähti matkaan etsimään ihanteellista paikkaa puutarhalle.

73:2.5

Vaikka Caligastialta ja Daligastialta oli riistetty suuri osa vallasta, jota he käyttivät ilkitöihin, he tekivät silti kaikkensa estääkseen ja vaikeuttaakseen puutarhan valmistelutöitä. Mutta uupumatta hankkeen edistämiseksi uurastaneiden lähes kymmenentuhannen lojaalin keskiväliolennon vilpittömät toimet toisaalta suurelta osin kompensoivat näiden häijyjen vehkeilyjä.


◄ 73:1
 
73:3 ►