◄ Luku 187
Osa 4 ▲
Luku 189 ►
Luku 188

Haudassaolon aika

SE PUOLENTOISTA päivän aika, jonka Jeesukselle kuolevaisena kuulunut ruumis lepäsi Joosefin hautakammiossa, hänen ristinkuolemansa ja kuolleistanousunsa välinen ajanjakso, on Mikaelin maisella elämänuralla luku, jota tunnemme varsin vähän. Osaamme kertoa Ihmisen Pojan hautaamisesta ja kirjata käsillä olevaan selontekoon hänen kuolleistanousuunsa liittyneet tapahtumat, mutta paljonkaan autenttisluontoista tietoa emme kykene tuomaan esille siitä, mitä tämän noin kolmekymmentäkuusi tuntia pitkän vaiheen aikana perjantai-iltapäivän kello kolmesta sunnuntaiaamun kello kolmeen todellisuudessa tapahtui. Tämä Mestarin elämänuran jakso alkoi vähän ennen kuin roomalaissotilaat ottivat hänet alas ristiltä. Kuolemansa jälkeen hän riippui ristillä noin tunnin ajan. Hänet olisi otettu ristiltä jo aiemmin, ellei kahden ryövärin hengiltäotto olisi sitä viivyttänyt.

188:0.2

Juutalaisten vallanpitäjät olivat kaavailleet, että Jeesuksen ruumis heitettäisiin kaupungin eteläpuolella sijaitseviin Gehennan avoimiin hautakuoppiin; se nimittäin oli yleinen tapa päästä ristiinnaulinnan uhreista eroon. Mikäli tätä ajatusta olisi seurattu, Mestarin ruumis olisi jätetty villipetojen ruoaksi.

188:0.3

Joosef Arimatealainen oli tällä välin mennyt Nikodemuksen seurassa Pilatuksen luo pyytämään, että Jeesuksen ruumis luovutettaisiin heille asianmukaista hautaanpanoa varten. Ei ollut mitenkään epätavallista ristiinnaulittujen henkilöiden ystäväin tarjota roomalaisviranomaisille lahjuksia siitä etuoikeudesta, että he saivat haltuunsa tällaiset ruumiit. Joosef meni Pilatuksen eteen mukanaan suuri rahasumma siltä varalta, että osoittautuisi välttämättömäksi maksaa rahalla luvasta saada siirtää Jeesuksen ruumis yksityiseen hautakammioon. Mutta Pilatus ei halunnut ottaa tästä luvasta rahaa. Pyynnön kuullessaan hän allekirjoitti nopeasti määräyksen, joka antoi Joosefille valtuudet mennä Golgatalle ja ottaa välittömällä ja täydellä omistajan oikeudella Mestarin ruumis haltuunsa. Koska hiekkamyrsky oli jo melkein asettunut, muuan sanhedrinia edustava juutalaisryhmä oli sillä välin lähtenyt Golgatalle varmistamaan, että Jeesuksen ruumis joutuisi ryöväreiden ruumiiden mukana avoimiin yleisiin hautakuoppiin.

1. Jeesuksen hautaus

188:1.1

Golgatalle saapuessaan Joosef ja Nikodemus kohtasivat siellä sotilaat, jotka olivat ottamassa Jeesusta alas ristiltä, sekä sanhedrinin edustajat, jotka seisoivat vieressä vahtimassa, ettei kukaan Jeesuksen seuraajista estäisi hänen ruumistaan joutumasta rikollisille tarkoitettuun hautakuoppaan. Joosefin esittäessä sadanpäämiehelle Pilatuksen antaman, Mestarin ruumista koskevan määräyksen juutalaiset nostivat metelin ja vaativat suuriäänisesti ruumista haltuunsa. Siinä riehuessaan he koettivat saada väkivalloin ruumiin itselleen, ja heidän näin tehdessään sadanpäämies määräsi vierelleen neljä sotilastaan, ja nämä seisoivat miekat paljastettuina hajareisin Mestarin maassa lojuvan ruumiin yllä. Sadanpäämies antoi muille sotilaille määräyksen jättää molemmat varkaat siksi aikaa, kun he ajoivat tätä raivostuneiden juutalaisten vihaista joukkiota taaksepäin. Kun järjestys oli palautettu, sadanpäämies luki juutalaisille Pilatuksen antaman luvan, astui sivuun ja sanoi Joosefille: ”Tämä ruumis kuuluu teille tehdäksenne sille niin kuin katsotte hyväksi tehdä. Minä ja sotilaani pysyttelemme lähettyvillä pitääksemme huolen siitä, ettei kukaan tähän puutu.”

188:1.2

Ristiinnaulittua henkilöä ei voinut haudata juutalaiselle hautausmaalle; sellaista menettelyä vastaan oli olemassa ankara laki. Joosef ja Nikodemus olivat tästä laista tietoisia, ja matkallaan Golgatalle he olivat päättäneet haudata Jeesuksen Joosefin uuteen sukuhautaan. Lujaan kallioon hakattu hauta sijaitsi vähän matkan päässä Golgatasta pohjoiseen, Samariaan johtavan tien toisella puolella. Hauta oli vielä täysin käyttämätön, ja heistä tuntui sopivalta Mestarin levätä siellä. Joosef todellakin uskoi, että Jeesus nousisi kuolleista, mutta Nikodemus oli sangen epäileväinen. Nämä entiset sanhedrinin jäsenet olivat pitäneet uskonsa Jeesukseen enemmän tai vähemmän salaisuutena, jos kohta heidän sanhedristitoverinsa olivat jo kauan heitä epäilleet, itse asiassa jo ennen kuin he jättäytyivät pois neuvostosta. Tästä lähtien he olivat koko Jerusalemissa Jeesuksen suorapuheisimmat opetuslapset.

188:1.3

Noin kello puoli viideltä Jeesus Nasaretilaisen hautajaissaatto lähti liikkeelle Golgatalta kohti Joosefin hautakammiota tien toisella puolella. Ruumis oli kääritty pellavakankaaseen, ja sitä kantoi neljä miestä, joiden perässä astelivat uskolliset ruumiinvalvojaisnaiset Galileasta. Jeesuksen aineellisen ruumiin hautaan kantaneet kuolevaiset olivat Joosef, Nikodemus, Johannes ja roomalainen sadanpäämies.

188:1.4

He kantoivat ruumiin hautaan, kammioon, joka oli pinta-alaltaan noin yhdeksän neliömetriä, ja siellä he nopeasti valmistivat ruumiin hautaan jätettäväksi. Juutalaiset eivät todellisuudessa haudanneet vainajiaan, vaan he itse asiassa palsamoivat ne. Joosef ja Nikodemus olivat tuoneet mukanaan suuret määrät mirhamia ja aaloeita, ja nyt he käärivät ruumiin näillä liuoksilla kyllästettyihin liinoihin. Kun palsamointi oli suoritettu, he sitoivat hikiliinan kasvojen ympärille, kietoivat ruumiin pellavakankaaseen ja asettivat sen kunnioittavasti yhdelle hautakammion ruumishyllyistä.

188:1.5

Laskettuaan ruumiin paikalleen hautakammiossa sadanpäämies antoi sotilailleen merkin näiden tulla auttamaan ovikiven vierittämisessä haudan suuaukon eteen. Sotilaat lähtivät sen jälkeen varkaiden ruumiit mukanaan Gehennaan, kun muut sen sijaan palasivat surun vallassa Jerusalemiin viettämään Mooseksen lakien mukaista pääsiäisjuhlaa.

188:1.6

Jeesuksen hautaamiseen liittyi melkoinen kiire ja hoppu siksi, että se suoritettiin valmistuspäivänä, ja sapatti oli aivan kohta alkamassa. Miehet riensivät takaisin kaupunkiin, mutta naiset viipyivät haudan lähellä sysipimeään saakka.

188:1.7

Sen aikaa kun kaikki edellä kerrottu tapahtui, naiset piileskelivät lähettyvillä, joten he näkivät kaiken ja panivat merkille, minne Mestari oli laskettu. He lymyilivät näin siksi, että naisten ei ollut lupa tällaisena hetkenä esiintyä miesten seurassa. Nämä naiset eivät olleet sitä mieltä, että Jeesusta olisi asianmukaisesti valmistettu hautaanpanoa varten, ja he sopivat keskenään menevänsä takaisin Joosefin kotiin, lepäävänsä sapattipäivän yli, laittavansa valmiiksi yrttejä ja voiteita ja palaavansa paikalle sunnuntaiaamuna valmistamaan Mestarin ruumiin asianmukaisesti kuolonunta varten. Haudan äärellä tuona perjantai-iltana viipyneet naiset olivat Magdalan Maria, Klopaksen vaimo Maria, Jeesuksen äidin toinen sisar Martta ja Sepforiin Rebekka.

188:1.8

Daavid Sebedeusta ja Joosef Arimatealaista lukuun ottamatta vain muutamat Jeesuksen opetuslapset todellakin uskoivat tai ymmärsivät, että hänen oli määrä nousta kolmantena päivänä haudasta.

2. Haudan vartiointi

188:2.1

Jos unohtuikin Jeesuksen seuraajilta, että hän oli luvannut nousta haudasta kolmantena päivänä, hänen vihamiehiltään se ei unohtunut. Pääpapit, fariseukset ja saddukeukset muistivat saaneensa selonteot, joiden mukaan hän oli sanonut nousevansa kuolleista.

188:2.2

Samana perjantai-iltana, pääsiäisehtoollisen jälkeen, ryhmä juutalaisjohtajia kokoontui puolenyön tietämissä Kaiafaan kotiin, jossa he keskustelivat pahoista aavistuksistaan sikäli, että Mestari oli väittänyt nousevansa kolmantena päivänä kuolleista. Tämä kokous päätyi nimittämään sanhedristikomitean, jonka tehtävänä oli käydä varhain seuraavana aamuna Pilatuksen puheilla ja toimittaa tälle sanhedrinin virallinen pyyntö Jeesuksen haudan eteen asetettavasta roomalaisesta vartiosta estämään hänen ystäviään sitä peukaloimasta. Tämän komitean edusmies lausui Pilatukselle: ”Herra, muistamme, että tämä petkuttaja, Jeesus Nasaretilainen, sanoi vielä elossa ollessaan: ’Kolmen päivän kuluttua nousen haudasta.’ Olemme sen vuoksi tulleet eteesi pyytämään sinua antamaan määräykset, jotka varmistavat hautakammion pysyvän ainakin näiden kolmen päivän ajan turvassa hänen seuraajiltaan. Pelkäämme pahoin, että hänen opetuslapsensa muutoin tulevat ja vievät hänet varkain öiseen aikaan pois haudasta ja julistavat sitten ihmisille hänen nousseen kuolleista. Mikäli sallisimme tällaisen tapahtuvan, tuo erehdys olisi paljon pahempi kuin, jos hänen olisi annettu elää.”

188:2.3

Tämän sanhedristien pyynnön kuultuaan Pilatus sanoi: ”Annan teille kymmenen sotilaan vartion. Menkää matkoihinne ja pitäkää huoli, että hauta on turvassa.” He palasivat temppelille, ottivat mukaansa kymmenen omaa vartijaansa ja marssivat sitten näiden kymmenen juutalaisvartijan ja kymmenen roomalaissotilaan kera Joosefin hautakammiolle, niin sapattiaamu kuin olikin, ja asettivat nämä miehet vahdeiksi haudan edustalle. Nämä vierittivät vielä toisenkin kiven haudan eteen ja kiinnittivät sitten Pilatuksen sinetin näihin kiviin ja niiden ympärille, jottei kukaan heidän sitä tietämättään pääsisi niihin puuttumaan. Ja nämä kaksikymmentä miestä jäivät paikalle vartioon aina kuolleistanousun hetkeen saakka, ja juutalaiset toivat heille ruokaa ja juomaa.

3. Sapatinpäivän tapahtumat

188:3.1

Koko tämän sapattipäivän ajan opetuslapset ja apostolit pysyttelivät piilopaikoissaan, kun kaikki jerusalemilaiset puolestaan keskustelivat Jeesuksen ristinkuolemasta. Tuona ajankohtana Jerusalemissa oli lähes puolitoista miljoonaa juutalaista kaikista Rooman valtakunnan osista ja Mesopotamiasta. Elettiin pääsiäisviikon alkua, ja kaikki nämä pyhiinvaeltajat olisivat kaupungissa tullakseen tietämään Jeesuksen kuolleistaheräämisestä ja viedäkseen siitä tiedon mukanaan kotiinsa.

188:3.2

Myöhään lauantai-iltana Johannes Markus lähetti yhdelletoista apostolille viestin tulla salaa hänen isänsä kotiin, ja sinne he kaikki sitten vähän ennen puoltayötä kokoontuivatkin, samaan yläsaliin, jossa he kahta iltaa aikaisemmin olivat nauttineet viimeisen ehtoollisen Mestarinsa seurassa.

188:3.3

Jeesuksen äiti Maria palasi samana lauantai-iltana vähän ennen auringonlaskua Ruutin ja Juudan kanssa Betaniaan perheensä pariin. Daavid Sebedeus jäi Nikodemuksen kotiin, ja hän oli sopinut sanansaattajiensa kanssa, että nämä kokoontuisivat sinne varhain sunnuntaiaamuna. Galilealaisnaiset, jotka laittoivat valmiiksi yrttejä jatkaakseen Jeesuksen ruumiin balsamointia, pitivät majaa Joosef Arimatealaisen luona.

188:3.4

Emme kykene antamaan kattavaa selontekoa siitä, mitä Jeesus Nasaretilaiselle tämän puolentoista päivän aikana tarkkaan ottaen tapahtui, jolloin hänen itse asiassa piti levätä Joosefin uudessa hautakammiossa. Epäilemättä hän kuoli ristillä saman luonnollisen kuoleman, joka olisi ollut kenen tahansa kuolevaisen osa samoissa olosuhteissa. Kuulimme hänen sanovan: ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.” Emme täysin ymmärrä tällaisen toteamuksen merkitystä sikäli, että hänen Ajatuksensuuntaajansahan oli jo kauan sitten personoitu, ja niin ollen tämän olemassaolo oli erillään Jeesuksen kuolevaisolemuksesta. Ristinpuussa tapahtunut Mestarin fyysinen kuolema ei voinut millään tavoin vaikuttaa hänen Personoituun Suuntaajaansa. Sen, minkä Jeesus toistaiseksi antoi Isän käsiin, on täytynyt olla henkitoisinne siitä, mitä Suuntaaja Jeesuksen elämän alkuvaiheessa teki henkistäessään hänen kuolevaismielensä, jotta hänen ihmisenä saamastaan kokemuksesta siirtyisi sillä keinoin jäljennös mansiomaailmoihin. Jeesuksen kokemuksessa on täytynyt olla jokin sellainen hengellinen realiteetti, joka vastasi sfäärien uskossa varttuvien kuolevaisten henkiolemusta eli sielua. Mutta tämä on vain meidän mielipiteemme—emme todellisuudessa tiedä, mitä Jeesus Isänsä haltuun antoi.

188:3.5

Tiedämme, että Mestarin fyysinen hahmo lepäsi paikallaan Joosefin hautakammiossa noin kello kolmeen asti sunnuntaiaamuna, mutta mitään varmaa tietoa meillä ei ole siitä, mikä Jeesuksen persoonallisuuden status tuon kolmikymmenenkuusituntisen jakson aikana oli. Olemme toisinaan ottaneet vapauden selittää näitä asioita itsellemme hieman seuraavaan tapaan:

188:3.6

1. Mikaelin Luoja-tietoisuuden on täytynyt olla kaikesta muusta erillään ja täysin riippumaton siihen liittyneestä fyysisen ruumiillistuman kuolevaismielestä.

188:3.7

2. Tiedämme Jeesuksen entisen Ajatuksensuuntaajan olleen maan päällä tämän jakson aikana ja omakohtaisesti komentaneen paikalla koolla olleita taivaallisia olentojoukkoja.

188:3.8

3. Täytyy olla niin, että Nasaretin mies luovutti Paratiisin Isän haltuun sen kehittämänsä henki-identiteetin, joka rakentui hänen lihallisen elinaikansa kuluessa—ensi vaiheessa hänen Ajatuksensuuntaajansa suoraan häneen kohdistamien ponnistelujen tuloksena, ja sittemmin sitä tietä, että hän itse teki täydelliset ratkaisunsa ihanteellisen kuolevaisolemassaolon fyysisten välttämättömyyksien ja sen asettamien hengellisten vaatimusten välillä, mikä toteutui sillä, ettei hän milloinkaan jättänyt valitsematta sitä, mikä on Isän tahto. Emme tiedä, tuliko tämä henkirealiteetti takaisin muodostuakseen kuolleistanousseen persoonallisuuden osaksi, mutta uskomme niin tapahtuneen. Mutta universumissa on niitäkin, jotka ovat sitä mieltä, että tämä Jeesuksen sieluidentiteetti lepää nyt ”Isän povessa”, josta se on määrä myöhemmin antaa Nebadonin Lopullisuuden Saavuttajakunnan johtajaksi, sitten kun nämä lähtevät kohti vielä paljastumatonta kohtaloaan, joka puolestaan liittyy ulkoavaruuden organisoimattomien alueiden vielä luomistaan odottaviin universumeihin.

188:3.9

4. Jeesuksen ihmis- eli kuolevaistietoisuus luullaksemme nukkui näinä kolmenakymmenenäkuutena tuntina. Meidän on syytä uskoa, ettei ihmis-Jeesus tiennyt mitään siitä, mitä universumissa tämän jakson aikana tapahtui. Kuolevaiselle ominaisen tietoisuuden kannalta mitään aikaa ei kulunut; elämän kuolleistanousu seurasi kuolon unta ikään kuin se olisi tapahtunut samana hetkenä.

188:3.10

Ja tässä on jokseenkin kaikki, minkä voimme Jeesuksen statuksen osalta merkitä kirjaan tämän haudassaolojakson ajalta. On olemassa koko joukko sellaisia edellä kerrottuun korreloituvia tosiasioita, joihin voimme viitata, vaikkei meillä oikeastaan ole pätevyyttä ryhtyä niitä tulkitsemaan.

188:3.11

Satanian ensimmäisen mansiomaailman kuolleistaheräämissalien valtavalla pihalla on nykyisin nähtävillä suurenmoinen aineellis-morontiaalinen rakennelma, joka tunnetaan ”Mikaelin muistomerkkinä” ja jota tällä hetkellä suojaa Gabrielin sinetti. Tämä muistomerkki luotiin kohta sen jälkeen, kun Mikael poistui tästä maailmasta, ja siihen on kaiverrettu seuraava kirjoitus: ”Jeesus Urantian Nasaretilaisen kuolevaisena suorittaman läpikulkumatkan muistoksi.”

188:3.12

On olemassa asiakirjoja, jotka osoittavat Salvingtonin satajäsenisen korkeimman neuvoston pitäneen Urantialla Gabrielin puheenjohdolla toimeenpanevan osaston kokouksen. On myös asiakirjoja, joista käy ilmi, että Uversan Päivien Muinaiset olivat tänä aikana yhteydessä Mikaeliin asioissa, jotka koskivat Nebadonin universumin tilannetta.

188:3.13

Tiedämme, että vähintäänkin yksi viesti vaihdettiin Mikaelin ja Salvingtonissa olevan Immanuelin välillä sinä aikana, jonka Mestarin ruumis makasi haudassa.

188:3.14

On täysi syy uskoa, että Caligastian istuimella istui joku persoonallisuus Jerusemissa pidetyssä Planeettaprinssien järjestelmäkohtaisen neuvoston kokouksessa, joka järjestettiin sillä aikaa, kun Jeesuksen ruumis lepäsi haudassa.

188:3.15

Edentian aikakirjat osoittavat Norlatiadekin Konstellaation-Isän olleen Urantialla ja saaneen ohjeita Mikaelilta tänä haudassaolon aikana.

188:3.16

Ja on paljon muuta todistusaineistoa, joka viittaa siihen, ettei Jeesuksen koko persoonallisuus tänä fyysiseltä kuolleissaololta näyttävänä aikana ollut unessa ja tiedoton.

4. Ristinkuoleman merkitys

188:4.1

Vaikkei Jeesus kuollutkaan ristillä sitä varten, että hän olisi sovittanut kuolevaisten ihmisten perisynnin, eikä sitä varten, että hän olisi järjestänyt jonkinlaisen tuloksellisen lähestymistien muutoin itsensä loukatuksi tuntevan ja leppymättömän Jumalan tykö; vaikka Ihmisen Poika ei tarjoutunutkaan uhriksi lepyttääkseen Jumalan vihan ja raivatakseen syntiselle ihmiselle tien pelastukseen; vaikka nämä käsitykset sovituksesta ja lepyttämisestä siis ovat erheellisiä, tähän Jeesuksen ristinkuolemaan liittyy silti merkityksiä, joita ei tulisi jättää huomiotta. Tosiasiahan on, että muiden asutettujen naapuriplaneettojen keskuudessa Urantia on tullut tunnetuksi ”Ristin maailmana.”

188:4.2

Jeesus halusi Urantialla elää kuolevaisen ihmisen lihallisen elämän siitä mitään pois jättämättä. Kuolema on tavallisesti osa elämää. Kuolema on kuolevaisena elettävän draaman viimeinen näytös. Kun hyvää tarkoittaen pyritte pääsemään ristinkuoleman merkityksen väärään tulkintaan perustuvista taikauskoisista erheistä, teidän tulisi varoa tekemästä sitä suurta virhettä, että teiltä jää Mestarin kuoleman oikea merkitys ja väärentämätön sisältö käsittämättä.

188:4.3

Kuolevainen ihminen ei ollut koskaan emäpettäjien omaisuutta. Jeesus ei kuollut lunastaakseen ihmisen sfäärien luopurihallitsijoiden ja langenneiden prinssien kynsistä. Taivaallisen Isän mieleen ei koskaan juolahtanut sellainen karkea epäoikeudenmukaisuus, että hän olisi kironnut kuolevaissielun siksi, että tämän esivanhemmat ovat tehneet pahaa. Eikä Mestarin ristinkuolema liioin ollut uhri, jonka sisältönä oli yritys maksaa Jumalalle velka, johon ihmisten sukukunta oli itsensä hänen suhteensa saattanut.

188:4.4

Ennen kuin Jeesus eli maan päällä teidän olisi kenties ollut oikeutettuakin uskoa tuollaiseen Jumalaan, mutta ei enää, sen jälkeen kun Mestari eli ja kuoli omien kuolevaistoverienne keskuudessa. Mooses opetti Luoja-Jumalan omanarvontuntoisuutta ja oikeudenmukaisuutta, mutta Jeesus toi nähtävillenne taivaallisen Isän rakkauden ja armahtavaisuuden.

188:4.5

Eläimellinen olemus, alttius pahantekemiseen, saattaa olla perinnöllinen, mutta synti ei siirry vanhemmalta lapselle. Synti on teko, joka merkitsee yksittäisen tahdollisen luodun tietoista ja tahallista kapinointia Isän tahtoa ja Pojan lakeja vastaan.

188:4.6

Jeesus eli ja kuoli kokonaisen universumin edestä, ei pelkästään tämän yhden maailman rotujen edestä. Vaikka eri maailmojen kuolevaisilla toki oli pelastus jo ennen kuin Jeesus eli ja kuoli Urantialla, on kuitenkin tosiasia, että hänen tässä maailmassa tapahtunut lahjoittautumisensa valaisi pelastuksen tietä suuresti. Hänen kuolemansa antoi paljon siinä mielessä, miten hyvin se loi ainiaaksi selvän kuvan kuolevaisen eloonjäämisen varmuudesta ruumiin kuoleman jälkeen.

188:4.7

Vaikka on tuskin paikallaan puhua Jeesuksesta uhrin antajana, lunastajana tai sovittajana, on täysin oikein puhua hänestä pelastajana. Hän teki pelastuksen (eloonjäämisen) tiestä ainiaaksi entistä selvemmän ja varmemman; hän tosiaankin näytti entistä paremmin ja entistä varmemmin pelastuksen tien Nebadonin universumin kaikkien maailmojen kaikille kuolevaisille.

188:4.8

Heti kun käsitätte idean Jumalasta oikeana ja rakastavana Isänä, sen ainoan käsityksen, jota Jeesus ylipäätään opetti, teidän on täysin johdonmukaisia ollaksenne samana hetkenä kerta kaikkiaan hylättävä kaikki sellaiset primitiiviset käsitykset Jumalasta, että hän olisi itsensä loukatuksi tunteva monarkki, ankara ja kaikkivoipa vallanpitäjä, jonka suurin ilo on yllättää alamaisensa pahanteosta ja pitää huoli siitä, että nämä saavat tekoaan vastaavan rangaistuksen, ellei sitten satu, että joku melkein hänen vertaisensa olento tarjoutuu kärsimään heidän puolestaan, kuolemaan heidän sijastaan ja edestään. Idea lunastuksesta ja sovituksesta ei käy ollenkaan yksiin sen jumalakäsityksen kanssa, jota Jeesus Nasaretilainen opetti ja josta hän itse oli esimerkkinä. Jumalallisessa olemuksessa ei ole mitään, mikä nousisi Jumalan rajattoman rakkauden rinnalle.

188:4.9

Koko tämän sovitus- ja uhriajatukseen pohjautuvan pelastumiskäsityksen juuret ja perusta ovat itsekkyydessä. Jeesus opetti, että kanssaihmisten palveleminen on korkein käsitys henkiuskovien veljeydestä. Jumalan isyyteen uskovien tulisi suhtautua pelastumiseen itsestäänselvyytenä. Uskovan suurimpana huolena ei tulisi olla itsekäs omakohtaisen pelastumisen halu, vaan mieluumminkin epäitsekäs kanssaihmistensä rakastamisen ja siitä johtuva palvelemisen tarve, samaan tapaan kuin Jeesus rakasti ja palveli kuolevaisia ihmisiä.

188:4.10

Eikä aitoja uskovia myöskään kovin suuressa määrin huolestuta tulevaisuudessa tapahtuva synnin rankaiseminen. Oikeaa uskovaa huolettaa vain nykyinen ero Jumalasta. On totta, että viisaat isät saattavat kurittaa poikiaan, mutta he tekevät sen kokonaan rakkaudessa ja ojentamisen tarkoituksessa. He eivät rankaise vihassa, eivätkä he kostaakseen kurita.

188:4.11

Vaikka Jumala olisikin ankara ja lain kirjaimeen tuijottava monarkki universumissa, jossa korkeimpana periaatteena olisi oikeus, hän ei taatusti tyytyisi sellaiseen lapselliseen järjestelyyn, että lainrikkoja korvattaisiin viattomalla sijaiskärsijällä.

188:4.12

Mikä Jeesuksen kuolemassa on suurta—siinä mielessä, miten se suhteutuu ihmiskokemuksen rikastumiseen ja pelastukseen johtavan tien lavenemiseen—, ei ole hänen kuolemansa tosiasia, vaan paremminkin se suurenmoinen tapa, jolla hän kuoleman kohtasi, ja se verraton henki, jossa hän sen teki.

188:4.13

Koko tämä ajatus sovituksen vaatimista lunnaista asettaa pelastuksen tasolle, joka on epätodellinen; tuollainen käsitys on puhtaasti filosofinen. Ihmisen pelastuminen on todellista, sillä se perustuu kahteen realiteettiin, jotka ovat käsitettävissä luodun olennon uskon kautta ja jotka sitä tietä liittyvät yksilökohtaiseen ihmisen kokemukseen, ja nämä kaksi realiteettia ovat Jumalan isyyden tosiasia ja siihen liittyvä totuus: ihmisten välinen veljeys. Onhan viime kädessä totta, että teille ”annetaan velkanne anteeksi, niin kuin tekin annatte anteeksi velallisillenne.”

5. Ristin antamat opetukset

188:5.1

Jeesuksen risti kuvastaa, miten täysimääräistä on oikean paimenen äärimmäinen uhrautuvuus jopa hänen katraansa kelvottomien jäsenten hyväksi. Ikiajoiksi se asettaa kaikki Jumalan ja ihmisen väliset suhteet perheenjäsenten välisten suhteiden pohjalle. Jumala on Isä, ihminen on hänen poikansa. Rakkaudesta, isän rakkaudesta poikaansa kohtaan, tulee Luojan ja luodun välisissä universumisuhteissa keskeisin totuus—eikä sellaisen kuninkaan harjoittamasta oikeudesta, joka etsii tyydytystä pahaa tekevän alamaisensa kärsimyksistä ja rankaisemisesta.

188:5.2

Risti osoittaa ikiajat, ettei Jeesuksen asenne syntisiä kohtaan ollut sen paremmin tuomitsevuus kuin suvaitsevuuskaan vaan pikemminkin ikuinen ja rakastava pelastus. Jeesus on todellakin pelastaja siinä mielessä, että hänen elämänsä ja kuolemansa voittavat ihmisiä hyvyyden ja vanhurskaan eloonjäämisen puolelle. Jeesus rakastaa ihmisiä niin paljon, että hänen rakkautensa herättää ihmissydämessä rakkauden vastakaiun. Rakkaus on totisesti tarttuvaa ja ikuisesti luomisvoimaista. Jeesuksen ristinkuolema on esimerkki rakkaudesta, joka on kyllin väkevää ja jumalallista antaakseen anteeksi synnin ja nielaistakseen kaiken pahanteon. Jeesus paljasti tälle maailmalle oikeudellisuutta—pelkkää teknistä oikean ja väärän käsitettä—korkeamman vanhurskauden laatumääreen. Jumalallinen rakkaus ei tyydy pelkästään vääryyksien anteeksi antamiseen, vaan se absorboi ja aktuaalisesti hävittää ne. Rakkauteen sisältyvä anteeksiantavuus nousee kauas armeliaisuuteen sisältyvän anteeksiantavuuden yläpuolelle. Armo sälyttää pahantekemisen syyllisyystaakan yhdelle osapuolelle, mutta rakkaus hävittää ikiajoiksi synnin ja kaiken siitä johtuvan heikkouden. Jeesus toi Urantialle uuden elämänviettotavan. Hän opetti meille, ettemme tekisi pahalle vastarintaa, vaan että löytäisimme hänen kauttaan sellaisen hyvyyden, joka todellisuudessa hävittää pahan. Jeesuksen anteeksiantavuus ei ole pahan suvaitsemista, vaan se on pelastus tuomituksi tulemisesta. Pelastus ei vähättele vääryyksiä, vaan se oikaisee ne. Oikea rakkaus ei tee vihalle myönnytyksiä eikä sitä suvaitse, vaan se hävittää sen. Jeesuksen rakkaus ei koskaan tyydy pelkkään anteeksiantamiseen. Mestarin rakkaus merkitsee tervehdyttämistä, ikuista eloonjäämistä. Pelastuksesta on täysin paikallaan puhua lunastuksena, jos sillä tarkoitetaan tätä ikuista tervehdyttämistä.

188:5.3

Ihmisiä kohtaan tuntemansa henkilökohtaisen rakkauden ansiosta Jeesus kykeni murtamaan synnin ja pahuuden otteen. Sillä keinoin hän vapautti ihmiset valitsemaan paremmat elämisen tavat. Jeesus toi esille sellaisen vapautumisen menneisyydestä, joka itsessään lupasi riemuvoiton tulevaisuudelle. Näin anteeksiantamus siis piti huolen pelastumisesta. Sitten kun jumalallisen rakkauden kauneus kerran on täysimääräisenä laskettu sisälle ihmissydämeen, se hävittää ikuisiksi ajoiksi synnin lumouksen ja pahuuden voiman.

188:5.4

Jeesuksen kärsimykset eivät rajoittuneet ristiinnaulitsemiseen. Todellisuudessa Jeesus Nasaretilainen vietti yli kaksikymmentäviisi vuotta todellisen ja ankaran kuolevaisolemassaolon ristillä. Ristin todellinen arvo on siinä tosiasiassa, että se oli korkein ja lopullinen ilmaus hänen rakkaudestaan, loppuunviety paljastus hänen armeliaisuudestaan.

188:5.5

Miljoonien asuttujen maailmojen kymmenet biljoonat kehittyvät luodut, jotka ovat tunteneet houkutusta luopua moraalisesta kamppailusta ja jättää hyvä uskon kilvoitus sikseen, ovat vielä kerran luoneet katseensa ristillä olevaan Jeesukseen ja sitten rynnistäneet eteenpäin sen kuvan inspiroimina, joka piirtyi heidän silmiinsä Jumalasta antamassa pois ruumiillistumaelämänsä siksi, että hän omistautuu ihmisen epäitsekkääseen palvelemiseen.

188:5.6

Ristinkuoleman riemuvoitto tiivistyy kaikkinensa siinä hengessä, jossa Jeesus suhtautui kimppuunsa käyviä kohtaan. Rukoillessaan ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät” hän teki rististä ikuisen symbolin, joka kertoo, että rakkaus saa voiton vihasta ja totuus voittaa pahan. Tuo rakkaudesta kertova uhrautuvuus oli tarttuvaa, ja se levisi koko valtavan universumin jokaiseen kolkkaan; opetuslapsiin se tarttui heidän Mestaristaan. Hänen evankeliuminsa opettaja, joka joutui heti ensimmäisenä antamaan henkensä tätä palvelua suorittaessaan, sanoi häntä kuoliaaksi kivitettäessä: ”Älä pane tätä syntiä heidän taakakseen.”

188:5.7

Risti vetoaa mitä voimakkaimmin siihen, mikä ihmisessä on parasta, sillä se tuo esille yhden, joka oli valmis antamaan henkensä tehdäkseen palveluksen kanssaihmisilleen. Suurempaa rakkautta ei voi yhdelläkään ihmisellä olla kuin se, että hän on valmis luopumaan elämästään ystäviensä edestä—ja Jeesuksella oli sellainen rakkaus, että hän oli valmis antamaan henkensä vihamiestensä edestä; rakkaus, joka on suurempi kuin on ollut mikään maan päällä tähän mennessä tunnettu rakkaus.

188:5.8

Niin hyvin muissa maailmoissa kuin Urantiallakin tämä ylevä näytelmä ihmis-Jeesuksen ristinkuolemasta Golgatalla on kuohuttanut kuolevaisten tunnemaailmaa, samalla kun se enkeleissä taas on pannut liikkeelle suurimman mahdollisen uhrautuvuuden.

188:5.9

Risti on korkeuksiin kohoava symboli, joka kertoo pyhästä palvelemisesta, elämänsä omistamisesta kanssaihmistensä hyvinvoinnin ja pelastumisen hyväksi. Risti ei ole symboli, joka kertoisi, miten viaton Jumalan Poika uhrattiin syyllisten synnintekijöiden sijasta, jotta sillä keinoin olisi lepytetty itsensä loukatuksi tuntevan Jumalan vihaa, vaan risti edustaa ikiajat, niin maan päällä kuin kautta valtavan universumin, pyhää symbolia, joka puhuu siitä, miten hyvät lahjoittautuvat pahoille, ja miten he samalla pelastavat nämä juuri tämän rakkaudesta johtuvan uhrautuvuuden avulla. Risti seisoo tunnusmerkkinä korkeimmasta epäitsekkään palvelemisen muodosta, ylittämättömästä uhrautuvuudesta, joka merkitsee täysimääräistä vanhurskaan elämän lahjoittamista täydestä sydämestä kumpuavaa hoivaa osoittavassa palvelemisessa, jopa kuolemassa, ristinkuolemassa. Ja jo se, että me näemme tämän Jeesuksen lahjoittautuneena viettämästä elämästä kertovan suuren symbolin, toden totta innoittaa meitä kaikkia niin, että haluamme mennä ja tehdä samoin.

188:5.10

Kun ajattelevat miehet ja naiset luovat katseensa Jeesukseen hänen uhratessaan elämänsä ristillä, he tuskin enää sallivat itselleen vapautta valittaa elämän pahimpiakaan vastoinkäymisiä, saati sitten vähäisiä ahdistuksia ja monia puhtaasti kuviteltuja ärtymyksen aiheita. Hänen elämänsä oli niin loistokas ja hänen kuolemansa niin voittoisa, että meitä kaikkia houkuttaa halu jakaa ne molemmat hänen kanssaan. Mikaelin lahjoittautuminen kokonaisuudessaan, hänen nuoruutensa päivistä aina tähän hänen ristinkuolemansa mahtavaan näytelmään saakka, vetää meitä vastustamattomasti puoleensa.

188:5.11

Kun tarkastelette ristiä ilmoituksena Jumalasta, pitäkää huoli siitä, ettette katsele sitä alkukantaisen ihmisen silmin ettekä myöhempien aikojen barbaarin näkökulmasta, nämä kun pitivät kumpikin Jumalaa jyrkkää oikeudellisuutta ja ankaraa laillisuutta edustavana säälimättömänä Hallitsijana. Pitäkää mieluummin huoli siitä, että näette ristissä lopullisen osoituksen Jeesuksen rakkaudesta ja hänen omistautumisestaan elämäntehtävälleen, jona oli lahjoittautuminen hänen valtavan universuminsa kuolevaisten sukukunnille. Nähkää Ihmisen Pojan kuolemassa, kuinka Isän tuntema rakkaus hänen kuolevaisten asuttamilla sfääreillä eläviä poikiaan kohtaan saavuttaa siinä julkitulonsa huipentuman. Näin ollen risti kuvastaa auliisti osoitetun rakkauden uhrautuvuutta ja vapaaehtoisen pelastuksen lahjoittamista niille, jotka haluavat ottaa vastaan nämä lahjat ja tämän uhrautuvuuden. Ristissä ei ollut mitään, mitä Isä olisi vaatinut, vaan ainoastaan sitä, mitä Jeesus niin auliisti antoi, ja mitä hän ei suostunut välttämään.

188:5.12

Ellei ihminen muutoin osaa antaa Jeesukselle arvoa ja ymmärtää hänen maan päällä tapahtuneen lahjoittautumisensa merkitystä, hän voi ainakin ymmärtää sen, että hänen kuolevaisen kärsimyksensä olivat yhteisiä meidän kanssamme. Kukaan ihminen ei voi koskaan olla huolissaan siitä, etteikö Luoja tietäisi tämän ajallisuudessa kokemien vaivojen luonnetta ja laajuutta.

188:5.13

Tiedämme, ettei ristinkuolema ollut tarkoitettu saamaan aikaan ihmisen sovintoa Jumalan suhteen, vaan kannustamaan ihmistä käsittämään Isän ikuista rakkautta ja hänen Poikansa loputonta armeliaisuutta ja viestittää nämä universaaliset totuudet kokonaiselle universumille.


◄ Luku 187
Ylös
Luku 189 ►
Urantia-kirja

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.