◄ Luku 166
Osa 4 ▲
Luku 168 ►
Luku 167

Käynti Filadelfiassa

AINA kun Jeesuksen ja apostolien mainitaan tämän Perean-toimintavaiheen aikana vierailleen eri paikkakunnilla, joilla seitsemänkymmentä sanansaattajaa työskentelivät, olisi muistettava, että Jeesuksen mukana oli yleensä vain kymmenen apostolia, sillä tapana oli jättää ainakin kaksi heistä Pellaan opastamaan kansanjoukkoa. Kun Jeesus oli aikeissa jatkaa matkaansa Filadelfiaan, Simon Pietari ja hänen veljensä Andreas palasivat Pellan leirille opettamaan siellä koolla olevia väkijoukkoja. Kun Mestari lähti Pellan leiriltä käymään Perean eri puolilla, oli varsin tavallista, että kolmestasadasta viiteensataan leiriläistä kulki hänen mukanaan. Saapuessaan Filadelfiaan hänen mukanaan oli yli kuusisataa seuraajaa.

167:0.2

Hiljattain Dekapoliin alueelle suoritettuun saarnamatkaan ei ollut liittynyt mitään ihmeitä, eikä käsillä olevan Perean-lähetysretken kuluessa myöskään ollut kymmenen spitaalisen puhdistamista lukuun ottamatta tähän mennessä tapahtunut yhtään ihmettä. Tämä oli vaihe, jolloin evankeliumia julistettiin voimallisesti, ilman ihmeitä ja enimmän aikaa ilman, että Jeesus tai edes hänen apostolinsa olivat henkilökohtaisesti läsnä.

167:0.3

Jeesus ja kymmenen apostolia saapuivat Filadelfiaan keskiviikkona, helmikuun 22. päivänä, ja he viettivät torstain ja perjantain lepäämällä viimeisten matkojensa ja uurastuksensa vaivoista. Tuona perjantai-iltana Jaakob puhui synagogassa, ja seuraavaksi illaksi kutsuttiin koolle yhteinen neuvonpito. Se, miten hyvin evankeliumi eteni Filadelfiassa ja lähikylissä, oli heille suuri ilon aihe. Daavidin lähetit toivat paitsi tietoja valtakunnan etenemisestä koko Palestiinan alueella myös hyviä uutisia Aleksandriasta ja Damaskoksesta.

1. Aamiainen fariseusten seurassa

167:1.1

Filadelfiassa asui muuan varsin varakas ja vaikutusvaltainen fariseus, joka oli omaksunut Abnerin opetukset, ja hän kutsui Jeesuksen sapattiaamuna taloonsa aamiaiselle. Oli tiedossa, että Jeesusta odotettiin tuona ajankohtana Filadelfiaan, ja niin sinne oli saapunut Jerusalemista ja muualta suuri joukko kyläilijöitä, joiden joukossa oli useita fariseuksia. Niinpä näitä johtomiehiä oli kutsuttu nelisenkymmentä muutaman lainoppineen lisäksi tälle Mestarin kunniaksi järjestetylle aamiaiselle.

167:1.2

Jeesuksen viipyessä ovella Abnerin kanssa keskustellen ja isännän jo istuuduttua paikalleen huoneeseen astui yksi Jerusalemin johtavista fariseuksista, sanhedrinin jäsen, ja tapansa mukaan hän suunnisti suoraan kohti kunniapaikkaa isännän vasemmalla puolella. Mutta koska tämä paikka oli varattu Mestarille ja oikean­puoleinen paikka Abnerille, isäntä viittasi jerusalemilaisfariseusta asettumaan isännästä neljä sijaa vasemmalle, ja se, ettei hän saanut kunniapaikkaa, loukkasi syvästi tätä arvohenkilöä.

167:1.3

Kohta olivat kaikki kuitenkin asettuneet paikalleen, ja he nauttivat tilaisuudesta saada keskustella toistensa kanssa, olivathan useimmat läsnäolijoista Jeesuksen opetuslapsia tai muuten suopeita evankeliumille. Vain hänen vihamiehensä panivat merkille, ettei hän toimittanut seremoniallista käsienpesua ennen istuutumistaan aterialle. Abner pesi kätensä aterian alkajaisiksi, muttei tarjoilun aikana.

167:1.4

Aterioinnin loppupuolella kadulta astui sisälle huoneeseen mies, jota oli pitkään vaivannut muuan krooninen sairaus ja joka nyt oli pöhöttyneessä tilassa. Tämä mies oli Abnerin työtovereiden hiljattain kastama uskova. Hän ei esittänyt Jeesukselle mitään pyyntöä terveyden palauttamisesta, mutta Mestari oli täysin tietoinen siitä, että tämä sairas mies oli tullut tähän aamiaistilaisuuteen siinä toivossa, että hän pääsisi erilleen ympärillään tungeksivasta väkijoukosta ja että hän sillä keinoin todennäköisemmin kiinnittäisi Jeesuksen huomion itseensä. Tämä mies tiesi, että tuolloin tehtiin hyvin vähän ihmeitä. Hän oli siitä huolimatta laskeskellut sydämessään, että hänen surkea tilansa kenties vetoaisi Mestarin sääliväisyyteen. Eikä hän tässä erehtynytkään, sillä kun hän astui huoneeseen, sekä Jeesus että Jerusalemista saapunut omahyväinen fariseus kiinnittivät häneen huomionsa. Fariseus ei hukannut aikaa tuodessaan julki närkästyksensä siitä, että tuollainen nyt oli pitänyt päästää sisälle huoneeseen. Mutta Jeesus loi katseensa sairaaseen mieheen ja hymyili niin myötätuntoisesti, että tämä siirtyi hänen lähelleen ja istuutui lattialle. Koska ateria oli päättymässä, Mestari katsahti muita vieraita, loi sitten merkitsevän silmäyksen vesipöhöiseen mieheen ja sanoi: ”Ystäväni, Israelin opettajat ja oppineet lakimiehet, haluaisin esittää teille yhden kysymyksen: Onko laillista parantaa sairaita ja vaivattuja sapattipäivänä, vai eikö ole?” Mutta läsnäolijat tunsivat Jeesuksen liian hyvin; he pysyivät vaiti; he eivät vastanneet hänen kysymykseensä.

167:1.5

Sitten Jeesus siirtyi sinne, missä sairas istui, tarttui häntä kädestä ja sanoi: ”Nouse ja mene tietäsi. Et ole pyytänyt tulla parannetuksi, mutta tiedän, mitä sydämessäsi halajat ja mitä sielussasi uskot.” Ennen kuin mies poistui huoneesta, Jeesus palasi paikalleen ja osoittaessaan sanansa pöydän ääressä istuville hän virkkoi: ”Ei Isäni tee näitä tekoja houkutellakseen teitä valtakuntaan vaan tuodakseen itsensä julki valtakunnassa jo oleville. Voitte ymmärtää, että olisi Isän tapaista tehdä juuri tällaisia tekoja, sillä jos sattuisi, että suosikkieläi­menne putoaisi kaivoon sapattipäivänä, kukapa teistä ei oikopäätä rientäisi kiskomaan sitä ylös?” Ja kun kukaan ei halunnut vastata hänelle, ja koska hänen isäntänsä ilmeisestikin hyväksyi, mitä oli tapahtumassa, Jeesus nousi seisomaan ja puhui kaikille läsnäoleville: ”Veljeni, kun teidät kutsutaan häihin, älkää istuutuko kunniapaikalle, koska voi sattua, että juhlille on kutsuttu joku teitä kunnioitetumpi mies, ja silloin isännän olisi tultava luoksenne pyytämään teitä antamaan paikkanne tälle toiselle ja kunnioitetulle vieraalle. Sellaisessa tapauksessa teitä pyydetään häpeäksenne asettumaan pöydässä alemmalle paikalle. Kun teidät kutsutaan juhlaan, osoittaisitte viisautta, jos juhlapöytään saapuessanne etsisitte alimman paikan ja istuutuisitte sille, jotta isäntä, kun hän luo yleissilmäyksen vieraisiinsa, voisi sanoa sinulle: ’Ystäväni, miksi istut vähäisimmän paikalla? Tule ylemmäksi.’ Ja näin kaikki läsnä olevat vieraat saavat nähdä, miten tämän henkilön osalle lankeaa kunnia. Älkää unohtako, että jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, kun taas se, joka aidosti itsensä alentaa, ylennetään. Siispä, kun järjestätte päivällis- tai illalliskutsuja, älkää joka kerta kutsuko vain ystäviänne, veljiänne, sukulaisianne tai rikkaita naapureitanne, jotta nämä vuorostaan kutsuisivat teidät juhliinsa ja sillä tavoin maksaisivat teille takaisin. Pitäessänne pidot kutsukaa sinne joskus köyhiä, raajarikkoja ja sokeita. Sillä tavoin saatte siunauksen sydämessänne, sillä varsin hyvin tiedätte, etteivät rammat ja ontuvat kykene palkitsemaan teitä rakastavasta huolenpidostanne.”

2. Vertaus suurista illallisista

167:2.1

Kun Jeesus oli fariseuksen aamiaispöydässä sanonut sanottavansa, muuan läsnä olevista lainoppineista halusi rikkoa hiljaisuuden ja lausui sen kummemmin ajattelematta: ”Siunattu on se, joka syö leipää Jumalan valtakunnassa”—joka oli tuohon aikaan yleinen sananparsi. Ja silloin Jeesus esitti vertauksen, josta hänen ystävällisen isäntänsäkin oli pakko sydämistyä. Jeesus sanoi:

167:2.2

”Muuan mahtimies järjesti suuret illalliset, ja koska hän oli kutsunut paljon vieraita, hän lähetti illallisai­kaan palvelijansa sanomaan kutsutuille: ’Tulkaa, sillä kaikki on nyt valmista.’ Ja kuin yhteisestä sopimuksesta nämä ryhtyivät kaikki esittämään verukkeita. Yksi sanoi: ’Olen juuri ostanut maatilan, ja minun on aivan pakko lähteä sitä katsomaan. Pyydän hartaasti, että saisin kieltäytyä kutsusta.’ Muuan toinen sanoi: ’Olen ostanut viisi härkäparia, ja minun on mentävä ottamaan ne vastaan. Pyydän hartaasti, että saisin kieltäytyä kutsusta.’ Ja vielä yksi sanoi: ’Olen juuri mennyt naimisiin enkä voi sen vuoksi tulla.’ Niinpä palvelijat tulivat takaisin ja kertoivat tämän isännälleen. Tämän kuullessaan talon herra vihastui suuresti ja sanoi palvelijainsa puoleen kääntyen: ’Olen valmistellut tämän hääjuhlan; juottovasikat on teurastettu, ja kaikki on valmista vieraitani varten, mutta nämä ovat torjuneet kutsuni, sillä jokainen heistä on mennyt, kuka maittensa ja mantujensa, kuka tavaroittensa perään, ja he osoittavat kunnioituksen puutetta jopa niitä palvelijoitani kohtaan, jotka pyytävät heitä saapumaan juhlaani. Menkää sen vuoksi nopeasti kaupungin kaduille ja kujille, pääteille ja sivuteille, ja tuokaa tänne köyhät ja hyljeksityt, sokeat ja rammat, jotta hääjuhlilla olisi vieraita.’ Ja palvelijat tekivät niin kuin heidän herransa käski, ja vielä senkin jälkeen tilaa oli useammillekin vieraille. Silloin herra sanoi palvelijoilleen: ’Menkää nyt maanteille ja maaseudulle ja pakottakaa siellä olevat tulemaan sisälle, jotta taloni täyttyisi. Teen tiettäväksi, ettei yksikään niistä, jotka ensiksi kutsuttiin, ole maistava illallistani.’ Ja palvelijat tekivät isäntänsä käskyn mukaan, ja talo täyttyi vieraista.”

167:2.3

Ja kun aamiaisvieraat kuulivat nämä sanat, he poistuivat paikalta; jokainen meni omaan kotiinsa. Ainakin yksi tuona aamuna paikalla olleista virnuilevista fariseuksista käsitti, mitä vertaus merkitsi, sillä samana päivänä hänet kastettiin ja hän tunnusti julkisesti uskonsa valtakunnan evankeliumiin. Saman päivän iltana Abner saarnasi uskovien yhteisessä neuvonpidossa tästä vertauksesta.

167:2.4

Seuraavana päivänä kaikki apostolit antautuivat filosofiseen pohdiskeluun, jonka tarkoituksena oli tulkita, mitä tämä suurista illallisista esitetty vertaus merkitsi. Vaikka Jeesus kuunteli kiinnostuneena kaikkia näitä erilaisia tulkintoja, hän kuitenkin järkähtämättä kieltäytyi tarjoamasta heille enempää apua vertauksen ymmärtämiseen. Muuta hän ei sanonut kuin: ”Löytäköön jokainen ihminen sen merkityksen itse ja omassa sielussaan.”

3. Nainen, jota vaivasi voimattomuuden henki

167:3.1

Abner oli järjestänyt niin, että Mestari opetti synagogassa tänä sapattipäivänä, ja se oli Jeesuksen ensim­mäinen esiintyminen synagogassa sen jälkeen, kun kaikki synagogat oli sanhedrinin määräyksestä suljettu hänen opetuksiltaan. Synagogapalveluksen päättyessä Jeesus loi katseensa alas eteensä, ja siinä sattui olemaan vanhahko nainen, jonka kasvoilla oli masentunut ilme ja jonka ulkoinen olemus oli perin kumarainen. Tämä nainen oli jo kauan aikaa ollut pelon vallassa, ja kaikki ilo oli kaikonnut hänen elämästään. Puhujapulpetista alas astuessaan Jeesus meni naisen luokse, ja koskettaen tämän kumaraista hahmoa olkapäästä hän sanoi: ”Vaimo, sinun ei tarvitse kuin uskoa ja voisit täysin vapautua voimattomuuden hengestäsi.” Ja tämä nainen, jonka olivat painaneet kasaan ja kumaraan yli kahdeksantoistavuotisen pelokkuuden aiheuttamat masennustilat, uskoi Mestarin sanat, ja uskon avulla hänen vartensa samassa hetkessä suoristui. Nähdessään, että hänen kumaruutensa oli oikaistu, tämä nainen huusi ääneensä ja ylisti Jumalaa.

167:3.2

Vaikka siis oli niin, että tämän naisen vaiva oli kokonaan mentaalinen, sillä hänen kumaruutensa syynä oli hänen masentunut mielensä, ihmiset luulivat, että Jeesus oli parantanut todellisen fyysisen vamman. Jos kohta Filadelfian synagogan seurakuntaväki suhtautuikin Jeesuksen opetuksiin suopeasti, synagogan esimiesten johtaja oli joka tapauksessa vihamielinen fariseus. Ja koska hän seurakuntalaisten tavoin oli sitä mieltä, että Jeesus oli parantanut fyysisen vamman, ja koska häntä närkästytti se, että Jeesuksella oli ollut otsaa suorittaa moinen teko sapattina, hän nousi seisaalleen seurakunnan edessä ja sanoi: ”Eikö ole niin, että on kuusi päivää, joiden aikana ihmisten tulisi toimittaa kaikki askarensa? Tulkaa siis näinä arkipäivinä tänne pa­ranemaan, vaan älkää sapattipäivänä.”

167:3.3

Vihamielisen esimiehen lausuttua nämä sanat Jeesus palasi puhujakorokkeelle ja sanoi: ”Miksi näytellä tekopyhäin osaa? Eikö teistä jokainen sapattinakin irrota härkäänsä kytkyestään ja vie sitä juomaan? Jos tällainen palvelus on sallittua sapattipäivänä, niin eikö pitäisi tätä naista, Abrahamin tytärtä, joka kuluneet kahdeksantoista vuotta on ollut pahan kahleissa, kirvoittaa tästä orjuudesta ja viedä juomaan vapahduksen ja elämän vettä, niin sapattipäivä kuin nyt onkin?” Ja kun nainen edelleenkin ylisti Jumalaa, Jeesuksen arvostelija joutui häpeään, ja seurakunta riemuitsi yhdessä naisen kanssa siitä, että hänet oli parannettu.

167:3.4

Jeesusta vastaan tuona sapattina esittämänsä julkisen arvostelun johdosta synagogan esimiesten johtaja pantiin viralta ja hänen tilalleen asetettiin muuan Jeesuksen seuraaja.

167:3.5

Jeesus vapautti tavan takaa tällaisia pelon uhreja heidän voimattomuuden hengestään, mielenmasennuk­sestaan ja pelon orjuudestaan. Mutta ihmiset luulivat kaikkien tuollaisten vaivojen olevan joko fyysisiä vammoja tai johtuvan siitä, että asianomainen henkilö oli pahojen henkien riivaama.

167:3.6

Jeesus opetti synagogassa taas sunnuntaina, ja paljon oli niitä, jotka Abner puoliltapäivin kastoi kaupungin eteläpuolella virtaavassa joessa. Jeesus ja kymmenen apostolia olisivat seuraavana aamuna lähteneet takaisin Pellan leirille, ellei paikalle olisi saapunut yksi Daavidin läheteistä, joka toi tärkeän viestin Jeesukselle hänen ystäviltään Betaniasta, Jerusalemin liepeiltä.

4. Viesti Betaniasta

167:4.1

Hyvin myöhään sunnuntai-iltana, helmikuun 26. päivänä, Filadelfiaan saapui Betaniasta lähetti, joka toi Martan ja Marian lähettämän viestin. Viestissä sanottiin: ”Herra, se jota sinä rakastat, on hyvin sairas.” Viesti tuli Jeesuksen tietoon iltaneuvottelun lopulla, juuri kun hän oli toivottamassa apostoleille hyvää yötä. Jeesus ei aluksi vastannut mitään. Sattui yksi niitä kummallisia välikohtauksia, hetki, jolloin hän näytti kom­munikoivan jonkin sellaisen kanssa, joka oli hänen minuutensa ulkopuolella ja sen tuolla puolen. Ja sitten hän katseensa kohottaen osoitti sanansa viestintuojalle niin, että myös apostolit ne kuulivat, ja virkkoi: ”Tämä sairaus ei todellisuudessa ole kuolemaksi. Älkää epäilkö, etteikö sitä voida käyttää tuomaan Jumalalle kunniaa ja Pojalle ylistystä.”

167:4.2

Martta, Maria ja heidän veljensä Lasarus olivat Jeesukselle hyvin rakkaat; hän rakasti heitä palavalla kiintymyksellä. Hänen ensimmäinen ja ihmisperäinen ajatuksensa oli lähteä saman tien heidän tuekseen, mutta hänen yhteennivoutuneeseen mieleensä juolahti vielä toinenkin ajatus. Hän oli miltei jo luopunut toivosta, että Jerusalemin juutalaisjohtajat joskus hyväksyisivät valtakunnan, mutta hän rakasti silti kansaansa, ja nyt hänen mieleensä juolahti suunnitelma, jonka avulla Jerusalemin kirjanoppineet ja fariseukset saisivat vielä yhden tilaisuuden ottaa vastaan hänen opetuksensa. Ja hän päätti, mikäli hänen Isänsä niin tahtoisi, tehdä tästä viimeisestä Jerusalemille esittämästään vetoomuksesta koko maisen elämänuransa ulkonaisesti järisyttä­vimmän ja ällistyttävimmän teon. Juutalaisethan takertuivat ajatukseen ihmetekoja suorittavasta vapahtajasta. Ja vaikkei hän suostunutkaan alentumaan sellaiseen, että olisi esittänyt aineellisia ihmeitä tai pannut toimeen ajallisuuteen kuuluvia poliittisen vallan näytöksiä, nyt hän kuitenkin pyysi Isän suostumusta tapahtumalle, jossa tulisi esille hänen siihen saakka julki tulematon valtansa elämään ja kuolemaan nähden.

167:4.3

Juutalaisilla oli tapana haudata vainajansa näiden kuolinpäivänä; niin lämpimässä ilmanalassa se oli välttämätöntä. Usein kuitenkin kävi, että he panivat hautaan henkilön, joka oli vain koomassa, joten tämä saattoi toisena, joskus kolmantenakin, päivänä tulla ulos hautakammiosta. Mutta juutalaiset uskoivat, että vaikka henki tai sielu saattoi viipyä kalmon läheisyydessä kahden tai kolmen päivän ajan, koskaan se ei siellä kuitenkaan ollut enää kolmannen päivän jälkeen; että ruumiin hajoaminen oli edennyt jo pitkälle neljäntenä päivänä ja ettei kukaan hautakammiosta koskaan enää sellaisen ajan kuluttua palannut. Ja juuri näistä syistä Jeesus viipyi Filadelfiassa vielä kaksi täyttä päivää, ennen kuin valmistautui lähtemään Betaniaan.

167:4.4

Niinpä Jeesus varhain keskiviikkoaamuna sanoi apostoleilleen: ”Laittautukaamme oitis valmiiksi mennäk­semme taas Juudeaan.” Ja Mestarinsa sanat kuullessaan apostolit vetäytyivät hetkeksi muista erilleen käydäkseen keskinäistä neuvonpitoa. Jaakob johti neuvottelun kulkua, ja he kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että olisi sulaa hulluutta päästää Jeesus taas Juudeaan, ja he tulivat neuvottelustaan yhtenä miehenä ilmoittamaan kantansa Jeesukselle. Jaakob sanoi: ”Mestari, olit Jerusalemissa muutama viikko sitten, ja johtajat tavoittelivat kuolemaasi, kun kansa taas mieli kivittää sinut. Annoit jo tuolloin noille ihmisille tilaisuuden totuuden vastaanottamiseen, emmekä salli sinun enää palata Juudeaan.”

167:4.5

Silloin Jeesus sanoi: ”Mutta ettekö ymmärrä, että päivässä on kaksitoista sellaista tuntia, joiden aikana on mahdollista tehdä turvallisesti työtä? Jos ihminen vaeltaa päiväsaikaan, hän ei kompastu, sillä onhan hänellä valo. Jos ihminen vaeltaa öiseen aikaan, on jokseenkin varmaa, että hän kompastuu, sillä hänellä ei ole valoa. Niin kauan kuin päivääni riittää, en pelkää mennä Juudeaan. Tahtoisin tehdä vielä yhden voimallisen teon näiden juutalaisten nähdä; tahtoisin antaa heille vielä yhden tilaisuuden uskoa, vaikkapa heidän omilla ehdoillaankin—sellaisilla ehdoilla, että Isän voima ja Pojan rakkaus näkyvät ulkonaisessa loistossaan ja näkyväisessä ilmenemismuodossaan. Sitä paitsi, ettekö käsitä, että ystävämme Lasarus on vaipunut uneen, ja tahtoisin mennä herättämään hänet tästä unesta!”

167:4.6

Silloin yksi apostoleista sanoi: ”Mestari, jos Lasarus on vaipunut uneen, silloinhan hän sitäkin varmemmin toipuu.” Juutalaisten tapana oli tuohon aikaan puhua kuolemasta eräänlaisena unena, mutta kun apostolit eivät ymmärtäneet Jeesuksen tarkoittaneen, että Lasarus oli erkaantunut tästä maailmasta, hän sanoi nyt proosallisesti: ”Lasarus on kuollut. Ja olen teidän tähtenne iloinen, vaikkei sillä muita pelastetakaan, etten ollut siellä, sillä nyt teillä tulee olemaan uusi syy uskoa minuun; ja sen, mitä tulette näkemään, tulisi olla teille kaikille vahvistukseksi valmistauduttaessa sitä päivää varten, jolloin lausun teille jäähyväiset ja menen Isän tykö.”

167:4.7

Kun he eivät kyenneet taivuttamaan häntä luopumaan Juudeaan-menosta ja kun jotkut apostoleista olivat vastahakoisia lähtemään edes hänen mukaansa, Tuomas puhutteli tovereitaan sanoen: ”Olemme tuoneet Mestarille julki pelkomme, mutta hän on päättäväisesti sitä mieltä, että hän menee Betaniaan. Olen vakuuttu­nut siitä, että se merkitsee loppua, sillä he epäilyksettä tappavat hänet, mutta jos se on Mestarin ratkaisu, olkoon käytöksemme rohkean miehen käytöstä; menkäämme mekin saadaksemme kuolla hänen kanssaan.” Ja näin kävi aina; tietoista ja loppuun asti vietyä rohkeutta vaatineissa kysymyksissä Tuomas oli aina kahdentoista apostolin tukipilari.

5. Matkalla Betaniaan

167:5.1

Matkalla Juudeaan Jeesuksen perässä kulki lähes viidenkymmenen ystävän ja vihamiehen seurue. Heidän keskiviikkoisella lounastauollaan hän puhui apostoleilleen ja tälle seuraajien ryhmälle aiheesta ”Pelastuksen ehdot”, ja oppitunnin päätteeksi hän esitti vertauksen fariseuksesta ja publikaanista (veronkantajasta). Jeesus sanoi: ”Ymmärtänette siis, että Isä antaa pelastuksen ihmisten lapsille, ja tämä pelastus on ilmainen lahja kaikille, joilla on usko ottaa vastaan jumalallisen perheen pojan asema. Ei ole mitään, mitä ihminen voi tehdä tämän pelastuksen ansaitakseen. Omahyväisyydestä johtuvat teot eivät voi ostaa Jumalan suosiota, eikä paljo julkinen rukoileminen sovita sitä, että sydämestä puuttuu elävä usko. Ihmisiä te saatatte petkuttaa ulkokohtai­sella palvelullanne, mutta Jumala katsoo sisälle sieluunne. Kertomastani ovat hyvänä havainnollistuksena ne kaksi miestä, toinen fariseus ja toinen publikaani, jotka menivät temppeliin rukoilemaan. Fariseus seisoi ja rukoili mielessään: ’Oi Jumala, kiitän sinua, etten ole niin kuin muut ihmiset, jotka ovat kiskureita, oppimatto­mia, väärämielisiä, huorintekijöitä tai vaikkapa sellaisia kuin tuo publikaani. Paastoan kahdesti viikossa; annan kymmenykset kaikesta, mitä saan.’ Mutta matkan päässä seisova publikaani ei tohtinut edes nostaa kasvojaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole armollinen minua, syntistä, kohtaan.’ Sanonpa teille, että publikaani mieluumminkin kuin fariseus meni kotiin mukanaan Jumalan hyväksyminen, sillä jokainen, joka ylentää itsensä, alennetaan, mutta joka alentaa itsensä, hänet ylennetään.”

167:5.2

Samana iltana Jerikossa vihamieliset fariseukset koettivat saada Mestarin satimeen sillä, että he houkutteli­sivat hänet keskustelemaan avioliitosta ja avioerosta, kuten heidän toverinsa tekivät kerran Galileassa, mutta Jeesus väisti taitavasti heidän yrityksensä saattaa hänet ristiriitaan heidän avioeroa koskevien lakiensa kanssa. Samoin kuin publikaani ja fariseus kävivät hyvän ja huonon uskonnon havainnollistuksesta, samalla tavoin palvelivat heidän avioerokäytäntönsä hyvin siinä, että ne toivat selkeästi esille vastakohtaisuuden, joka vallitsi toisaalta juutalaisen lakikokoelman parempien avioliittolakien ja toisaalta fariseusten näistä mooseksenaikaisis­ta avioliittosäädöksistä laatimien tulkintojen häpeällisen leväperäisyyden välillä. Fariseus arvioi itseään alimman normin mukaan, publikaani selvitti tilit itsensä kanssa korkeimman ihanteen mukaan. Fariseukselle hartaudenharjoitus oli keino tuudittautua omahyväiseen toimettomuuteen ja varmistua valheellisesta hengellisestä turvallisuudesta; publikaanille hartaudenharjoitus sen sijaan oli keino, jolla hän herätti sielunsa tajuamaan, että oli tarpeen katua, tunnustaa ja ottaa uskon avulla vastaan armelias anteeksianto. Fariseus etsi oikeutta, publikaani etsi armoa. Universumin laki kuuluu: Pyytäkää, niin saatte; etsikää, niin löydätte.

167:5.3

Vaikkei Jeesus antanutkaan vetää itseään kiistelemään fariseusten kanssa avioerosta, hän toki toi opetuk­sessaan esille myönteisen näkemyksen avioliittoa koskevista korkeimmista ihanteista. Hän ylisti avioliittoa kaikista ihmisten välisistä suhteista ihanteellisimpana ja korkeimpana. Hän antoi kuulijoidensa niin ikään ymmärtää, että hän paheksui syvästi Jerusalemin juutalaisten löyhiä ja epäoikeudenmukaisia avioerokäytäntöjä, jotka tuohon aikaan sallivat miehen erota vaimostaan varsin vähäpätöisistäkin syistä, kuten tämän heikon keittotaidon tai puutteellisen taloudenpidon vuoksi, tai ei sen paremmasta syystä kuin, että mies oli ihastunut paremmannäköiseen naiseen.

167:5.4

Fariseukset olivat menneet jopa niin pitkälle, että opettivat tuon vaivattoman avioeromuunnelman olevan juutalaisille, eritoten fariseuksille, myönnetty ja vain heitä koskeva erivapaus. Ja siksi Jeesus, vaikka hän kieltäytyikin lausumasta näkemyksiä, jotka olisivat koskeneet avioliittoa ja avioeroa, tuomitsi kuitenkin erittäin kitkerästi nämä aviosuhteen häpeälliset pilkkanapitämiset ja kiinnitti erityistä huomiota niiden epäoikeuden­mukaisuuteen naisia ja lapsia kohtaan. Mestari ei milloinkaan antanut tukeaan sellaiselle avioerokäytännölle, joka asetti miehen naista parempaan asemaan, hän tuki sen sijaan vain opetuksia, jotka soivat naisille tasa-arvoisen aseman miesten kanssa.

167:5.5

Vaikkei Jeesus tuonutkaan esille uusia määräyksiä avioliitosta ja avioerosta, hän kehotti juutalaisia kuitenkin noudattamaan omia lakejaan ja korkeampia opetuksiaan. Tavan takaa hän vetosi siihen, mitä kirjoituksissa sanottiin, pyrkiessään edellä mainittujen sosiaalisten suuntaviivojen mukaisesti kohentamaan heidän käytäntöjään. Antaessaan tällä tavoin tukensa korkeille ja ihanteellisille avioliittokäsityksille Jeesus vältti taitavasti joutumasta ristiriitaan niiden kanssa, jotka esittivät kysymyksiä joko heidän kirjoitettujen lakiensa tai heidän suuresti arvostamiensa avioeroetuoikeuksien mukaisista sosiaalisista menettelytavoista.

167:5.6

Apostolien oli varsin vaikea ymmärtää Mestarin haluttomuutta esittää selkeitä kannanottoja, jotka liittyisivät tieteellisiin, sosiaalisiin, taloudellisiin ja poliittisiin ongelmiin. He eivät täysin käsittäneet, että hänen maisessa lähetystehtävässään oli kysymys yksinomaisesti hengellisten ja uskonnollisten totuuksien julkituomi­sesta.

167:5.7

Sen jälkeen kun Jeesus oli puhunut avioliitosta ja avioerosta, hänen apostolinsa esittivät hänelle myöhem­min samana iltana yksityisesti monia lisäkysymyksiä, ja hänen vastauksensa näihin kyselyihin karkottivat heidän mielestään monet väärinkäsitykset. Tuon neuvonpidon päätteeksi Jeesus sanoi: ”Avioliitto ansaitsee kaiken kunnian, ja kaikkien ihmisten tulisi sitä haluta. Se seikka, että Ihmisen Poika suorittaa tehtävänsä maan päällä kumppanitta, ei millään muotoa heijasta sitä, missä määrin avioliiton solmiminen on toivottavaa. Se, että satun toimimaan tällä tavoin, on Isän tahto. Mutta tämä sama Isä on antanut määräyksen miehenpuolen ja naisenpuolen luomisesta, ja on Jumalan tahto, että miehet ja naiset löytäisivät korkeimman palveluksensa ja sen seurauksena olevan ilon siitä, että he perustavat kodin ottaakseen vastaan ja kasvattaakseen lapset, joiden luomisessa näistä vanhemmista tulee taivaan ja maan Luojien kumppaneita. Ja tästä syystä miehen on luovuttava isästään ja äidistään ja liityttävä vaimoonsa, ja nämä kaksi tulevat yhdeksi.”

167:5.8

Ja tällä tavoin Jeesus pyyhkäisi pois apostolien mielestä monet avioliittoon liittyneet huolenaiheet ja selvitti monet avioeroa koskeneet väärinkäsitykset. Samalla hän toi esille paljon sellaista, joka voimisti heidän ihanteitaan sosiaalisesta liitosta ja lisäsi heidän kunnioitustaan naisia ja lapsia sekä kotia kohtaan.

6. Pikkulasten siunaaminen

167:6.1

Tuona iltana Jerikon joka puolelle levisi Jeesuksen sanoma avioliitosta ja lasten siunauksellisuudesta niin, että seuraavana aamuna Jeesuksen majapaikalle saapui, jo kauan ennen kuin Jeesus ja apostolit olivat lähdössä pois, ja jopa ennen aamiaisaikaa, kymmeniä äitejä, jotka lapset käsivarsillaan sekä näitä kädestä taluttaen halusivat Jeesuksen siunaavan pienokaiset. Kun apostolit menivät ulos katsomaan tätä äitien ja lasten kokousta, he koettivat lähettää heidät pois, mutta nämä naiset eivät suostuneet lähtemään, ennen kuin Mestari laskisi kätensä heidän lastensa päälle ja siunaisi heidät. Ja kun apostolit kovalla äänellä toruivat näitä äitejä, Jeesus, joka kuuli tämän metelin, astui ulos ja moitti närkästyneenä apostoleja sanoen: ”Antakaa pikkulasten tulla minun tyköni; älkää heitä estelkö, sillä sellaisten on taivaan valtakunta. Totisesti, totisesti minä sanon teille: Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa pienen lapsen lailla, on tuskin astuva sinne sisälle kasvaakseen hengellisen miehuuden täyteen mittaan.”

167:6.2

Ja apostoleilleen puhuttuaan Mestari otti vastaan kaikki lapset, pani kätensä heidän päälleen ja lausui samalla rohkaisun ja toivon sanoja lasten äideille.

167:6.3

Jeesus puhui apostoleilleen usein taivaallisista asuinsijoista ja opetti, että siellä pitää edistyvien Jumalan lasten varttua hengellisesti, kuten lapset tässä maailmassa varttuvat fyysisesti. Ja näin se, mikä on pyhää, näyttäytyykin usein varsin epädramaattisena, kuten kävi tuona päivänä, kun nämä lapset ja heidän äitinsä tuskin käsittivät, että tilannetta seuranneet Nebadonin älylliset olennot näkivät Jerikon lasten leikkivän universumin Luojan kanssa.

167:6.4

Jeesuksen opetus paransi suuresti naisen asemaa Palestiinassa; ja niin olisi käynyt koko maailman mitassa, elleivät hänen seuraajansa olisi loitonneet niin kauaksi siitä, mitä hän suurella vaivalla heille opetti.

167:6.5

Nimenomaan Jerikossa sattui myös, kun jumalanpalvelustapoja ajatellen käsiteltiin varhaisvaiheessa tapahtuvaa lasten uskonnollista opettamista, että Jeesus teroitti apostoliensa mieleen, miten suuri arvo kauneudella oli vaikutuskeinona, joka erityisesti lasten kohdalla johtaisi palvonnantarpeen heräämiseen. Ohjeiden ja esimerkin voimalla Mestari opetti, mikä arvo siihen sisältyi, että Luojaa palvottaisiin luomakun­nan tarjoaman luonnonympäristön keskellä. Hän itse oli yhteydessä taivaalliseen Isään mieluiten puitten keskellä ja luonnonmaailman vähäisten luotujen parissa. Hänen ilonsa oli mietiskellä Isää sen innoittavan näkymän kautta, joka avautui hänen edessään Luoja-Poikien rakentamina tähtitarhoina.

167:6.6

Jos ei ole mahdollista palvoa Jumalaa luonnon tarjoamissa pyhäköissä, ihmisten tulisi parhaansa mukaan ottaa käyttöön kauniita huoneita, vetoavan yksinkertaisia ja taiteellisesti kaunistettuja pyhäkköjä, jotta ihmisen ylevimmät emootiot saataisiin siinä yhteydessä heräämään, kun hän älyllistä tietä pyrkii rakentamaan hengellisen yhteyden Jumalaan. Totuus, kauneus ja pyhyys ovat vaikuttavia ja tehokkaita apuneuvoja päästä aitoon palvontaan. Mutta hengen yhteyttä ei edistetä pelkästään pramean ja suurieleisen ihmisperäisen taiteen massiiviseen koristeellisuuteen ja ylenmääräiseen kauniiksi tekemiseen turvautumalla. Kauneus on uskonnolli­simmillaan, kun se on mahdollisimman yksinkertaista ja luonnon kaltaista. Miten onnetonta onkaan, jos käy niin, että pikkulapset saavat ensimmäisen kosketuksensa julkisen hartaudenharjoittamisen käsitteisiin kylmyyttä huokuvissa ja karuissa tiloissa, jotka ovat täysin vailla kauneuden vetovoimaa ja joissa ei ole mitään, joka toisi mieleen hyväntuulisuuden ja innoittavan pyhyyden! Lapsi tulisi tutustuttaa hartauselämään ulkona luonnossa, ja myöhemmin lapsi tulisi ottaa vanhempiensa mukana julkisiin uskonnollisiin kokoontumistiloi­hin, jotka ovat ainakin aineellisessa mielessä yhtä houkuttelevia ja taiteellisessa mielessä yhtä kauniita kuin on se koti, jossa hän joka päivä asuu.

7. Keskustelu enkeleistä

167:7.1

Kun he taivalsivat ylämäkeä Jerikosta Betaniaan, Natanael käveli enimmän osan matkasta Jeesuksen rinnalla, ja heidän keskustelunsa lapsista suhteessa taivaan valtakuntaan johdatti mutkan kautta heidät tarkastelemaan enkelten antamaa hoivaa. Lopuksi Natanael esitti Mestarille tämän kysymyksen: ”Kun otamme huomioon, että ylipappi on saddukeus, ja kun saddukeukset eivät usko enkeleihin, mitä me opetamme ihmisille näistä taivaallisista hoivaajista?” Silloin Jeesus sanoi muun muassa:

167:7.2

”Enkeliarmeijat ovat erillinen luotujen olentojen luokka. He erottuvat täysin kuolevaisluotujen aineellises­ta olentoluokasta, ja he toimivat muista erottuvana universumin älyllisten olentojen ryhmänä. Enkelit eivät kuulu kirjoituksissa Jumalan Pojiksi kutsuttujen luotujen olentojen ryhmään; he eivät myöskään ole kunnialla kruunattuja kuolevaisten ihmisten henkiä, jotka ovat siirtyneet eteenpäin käydäkseen läpi korkeuksien asuinsijat. Enkelit on luotu välivaiheitta, eivätkä he tuota jälkeläisiä. Enkelijoukoilla on vain hengellinen sukulaisuussuhde ihmisten sukukuntaan. Kun ihminen etenee matkalla Paratiisissa olevan Isän luokse, hän kylläkin käy läpi olotilan, joka yhdessä vaiheessa on enkelten olotilaan verrattavissa, mutta kuolevaisesta ihmisestä ei koskaan tule enkeliä.

167:7.3

”Enkelit eivät koskaan kuole niin kuin ihminen kuolee. Enkelit ovat kuolemattomia, elleivät he sattumoi­sin sotkeudu syntiin, kuten jotkut heistä tekivät sotkeutuessaan Luciferin petoksiin. Enkelit ovat taivaan henkipalvelijoita, eivätkä he ole sen paremmin kaikkiviisaita kuin kaikkivoipiakaan. Mutta kaikki lojaalit enkelit ovat ehdottoman puhtaita ja pyhiä.

167:7.4

”Ja etkö muista minun sanoneen teille kerran aikaisemmin, että jos teidän hengelliset silmänne voideltai­siin, te näkisitte taivaiden avautuvan ja katselisitte, miten Jumalan enkelit nousevat ylös ja laskeutuvat alas? Juuri enkelien toiminnan avulla on mahdollista pitää yksi maailma kosketuksissa muiden maailmojen kanssa, sillä enkö olekin vähän väliä kertonut teille, että minulla on muitakin lampaita, jotka eivät ole tästä tarhasta? Eivätkä nämä enkelit ole mitään henkimaailman urkkijoita, jotka tarkkailisivat teitä ja sitten rientäisivät kertomaan Isälle, mitä sydämessänne ajattelette, ja antamaan hänelle selvityksen siitä, mitä lihallisuudessa teette. Isä ei tällaista palvelua tarvitse, sillä hänen oma henkensähän elää sisimmässänne. Mutta siten nämä enkelihenget kylläkin toimivat, että he pitävät yhden osan taivaallista luomakuntaa tietoisena siitä, mitä universumin muissa ja kaukaisissa osissa tehdään. Ja toimiessaan Isän hallintokoneistossa ja Poikien universumeissa monet näistä enkeleistä on samalla osoitettu palvelemaan ihmissukukuntia. Kun opetin teille monien näistä serafeista olevan hoivaavia henkiä, en puhunut kielikuvin enkä runollisia ilmaisuja käyttäen. Ja tämä kaikki on totta, olkoonkin, että teidän on vaikea tällaisia asioita käsittää.

167:7.5

”Monet näistä enkeleistä ovat mukana työssä, jota tehdään ihmisten pelastamiseksi, sillä enkö ole kertonut teille serafien riemusta, kun yksikin sielu päättää hylätä synnin ja ryhtyä etsimään Jumalaa? Kerroinhan teille ilosta, joka vallitsee siellä, missä taivaan enkelit ovat läsnä, kun yksikin syntinen katuu, ja sillä viittasin siihen, että on olemassa muita ja korkeampia taivaallisten olentojen luokkia, olentoja, jotka hekin kantavat huolta kuolevaisen ihmisen hengellisestä hyvinvoinnista ja jumalallisesta edistymisestä.

167:7.6

”Näitä enkeleitä koskee myös varsin paljon se, millä tavoin ihmisen henki erkanee lihallisesta temppelis­tään, ja se, miten hänen sielunsa saatetaan taivaan asuinsijoille. Enkelit ovat ihmissielun luotettavia ja taivaallisia opastajia sen kartoittamattoman ja epämääräisen ajallisuuden vaiheen aikana, joka sijoittuu lihallisen kuoleman ja hengen asuinsijoilla elettävän uuden elämän väliin.”

167:7.7

Ja hän olisi keskustellut Natanaelin kanssa enemmänkin enkelien hoivasta, mutta hänet keskeytti se, että Martta oli lähestymässä. Martta oli saanut ystäviltään tiedon, että Mestari oli tulossa Betaniaan; ystävät nimittäin olivat nähneet hänen nousevan itäpuolisia kukkuloita. Ja nyt Martta kiiruhti tervehtimään Mestaria.


◄ Luku 166
Ylös
Luku 168 ►
Urantia-kirja

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.