◄ 136:0
Luku 136
136:2 ►

Kaste ja ne neljäkymmentä päivää

1. Käsitykset odotetusta Messiaasta

136:1.1

Juutalaisilla oli monia käsityksiä odotetusta vapahtajasta, ja jokainen näistä messiasopin eri koulukunnista pystyi väitteidensä todistukseksi viittaamaan heprealaiskirjoitusten näkemyksiin. Yleisesti ottaen juutalaiset katsoivat kansakuntansa historian alkavan Abrahamista ja saavuttavan lakipisteensä Messiaassa ja Jumalan valtakunnan myötä seuraavassa uudessa aikakaudessa. Varhaisempina aikoina he olivat hahmotelleet tämän vapahtajan ”Herran palvelijaksi”, sitten ”Ihmisen Pojaksi”, kun myöhemmin jotkut taas uskaltautuivat niinkin pitkälle, että puhuivat Messiaasta ”Jumalan Poikana”. Mutta kutsuttiinpa häntä ”Abrahamin siemeneksi” tai ”Daavidin pojaksi”, kaikki olivat samaa mieltä siitä, että hänen oli määrä olla Messias, ”voideltu”. Tällä tavoin käsitys kehittyi, sitä mukaa kun ”Herran palvelijasta” tuli ”Daavidin poika”, ”Ihmisen Poika” ja ”Jumalan Poika”.

136:1.2

Enemmän oppia saaneet juutalaiset olivat Johanneksen ja Jeesuksen aikoihin kehittäneet sellaisen käsityksen tulevasta Messiaasta, että tämä olisi täydellistynyt ja edustava israelilainen, jossa ”Herran palvelijan” ominaisuudessa yhdistyi profeetan, papin ja kuninkaan kolminkertainen virka.

136:1.3

Juutalaiset uskoivat hartaasti, että niin kuin Mooses oli ihmeteoillaan vapauttanut heidän isänsä Egyptin orjuudesta, niin olisi tuleva Messiaskin vapauttava juutalaiset Rooman herruudesta sitäkin suurempaa voimaa osoittavin ihmein ja rodullisesta riemuvoitosta kertovin ihmeteoin. Rabbit olivat keränneet pyhistä kirjoituksista lähemmäs viisisataa tekstikohtaa, joiden he niiden ilmeisistä ristiriitaisuuksista huolimatta väittivät profetoivan tulevasta Messiaasta. Ja kaikkien näiden Messiaan tulemisen ajankohtaan, toteutumistapaan ja Messiaan toimintaan ja tehtäviin liittyvien yksityiskohtien keskellä he kadottivat lähes täysin näköpiiristään luvatun Messiaan persoonallisuuden. He odottivat pikemminkin juutalaisten kansallisen kunnian palauttamista, Israelin ajallista korokkeellenostamista, kuin maailman pelastusta. Näin ollen on selvää, ettei Jeesus Nasaretilainen voinut koskaan tyydyttää tätä juutalaisen ajattelun materialistista messiaskäsitystä. Kunpa he olisivatkin tarkastelleet otaksumiinsa messiasennustuksiin sisältyviä profeetallisia sanoja kokonaan toisessa valossa, monet niistä olisivat varsin luonnollisella tavalla valmistelleet heidän ajatusmaailmaansa tunnistamaan Jeesuksen yhden aikakauden päättäjäksi ja uuden ja entistä paremman tuomiokauden alkuunpanijaksi, tuomiokauden, joka merkitsisi armoa ja pelastusta kaikille kansakunnille.

136:1.4

Juutalaiset oli kasvatettu uskomaan oppiin Shekinahista. Mutta tämä otaksuttu Jumalallisen Läsnäolon symboli ei ollut nähtävillä temppelissä. He uskoivat Messiaan tulemisen saavan aikaan sen restauraation. Heillä oli hämmentäviä käsityksiä perisynnistä ja ihmisen muka pahasta ominaislaadusta. Jotkut opettivat, että Aatamin synti oli kironnut ihmisten sukukunnan, ja että Messias poistaisi tämän kirouksen ja veisi ihmisen takaisin jumalalliseen suosioon. Toiset opettivat, että Jumala oli ihmisen luodessaan pannut hänen olemukseensa sekä hyvyyden että pahuuden; että tehdessään havaintoja tällaisen järjestelyn toimivuudesta, Jumala oli hyvin pettynyt, ja että ”Hän katui, että oli ihmisen tällä tavoin tehnyt.” Ja jotka näin opettivat, uskoivat, että Messiaan oli määrä tulla lunastamaan ihminen tästä myötäsyntyisestä pahuudesta.

136:1.5

Valtaosa juutalaisista uskoi, että syynä siihen, miksi heidän riutumisensa Rooman vallan alaisuudessa aina vain jatkui, oli heidän kansakuntana tekemänsä synnit ja gentiilikäännynnäisten penseys. Juutalaiskansakunta ei ollut katunut varauksettomasti; sen vuoksi Messias viivytti tulemistaan. Katumuksesta puhuttiin paljon; siksi Johanneksen saarna ”Katukaa ja ottakaa kaste, sillä taivaan valtakunta on lähellä” saavuttikin niin voimallisesti ja niin välittömästi vastakaikua. Ja hartaalle juutalaiselle taivaan valtakunta saattoi merkitä vain yhtä asiaa: Messiaan tulemista.

136:1.6

Mikaelin lahjoittautumisessa oli muuan juutalaisten messiaskäsitykselle täysin vieras piirre, nimittäin kahden olemuksen, inhimillisen ja jumalallisen olemuksen, yhteenliittyminen. Juutalaiset olivat luoneet kuka minkäkinlaisen käsityksen Messiaasta täydellistyneenä ihmisenä, ihmistä ylemmälle tasolle kuuluvana tai jopa jumalallisena, mutta milloinkaan heidän mieleensä ei ollut juolahtanut käsitys inhimillisen ja jumalallisen yhteenliittymisestä. Ja tästä tuli Jeesuksen ensimmäisten opetuslasten suuri kompastuskivi. He ymmärsivät kyllä ihmiskäsityksen Messiaasta Daavidin poikana, sellaisena kuin aikaisemmat profeetat sen esittivät; Ihmisen Poikana, joka oli Danielin ja muutamien muiden myöhempien profeettojen käsitys yli-inhimilliselle tasolle kuuluvasta Messiaasta; ja jopa Jumalan Poikana, jollaiseksi Messias Heenokin kirjan kirjoittajan ja joidenkuiden hänen aikalaistensa toimesta kuvataan. Mutta yhdeksi pieneksi hetkeksikään heidän mieleensä ei ollut koskaan tullut oikea käsitys kahden olemuksen—inhimillisen ja jumalallisen—yhdistymisestä yhdessä maisessa persoonallisuudessa. Luojan ruumiillistumista luodun hahmossa ei ollut edeltäkäsin paljastettu. Se paljastui vasta Jeesuksessa. Maailma ei tiennyt tällaisista asioista mitään, ennen kuin Luoja-Poika tehtiin lihaksi ja ennen kuin hän eli tämän maailman kuolevaisten keskuudessa.


◄ 136:0
 
136:2 ►