Mooseksen opin kehitys ja ylevyys on vaikuttanut miltei puoleen maailmaan, ja se vaikuttaa edelleen, vielä kahdennellakymmenennellä vuosisadallakin. Vaikka Mooses ymmärsikin edistyneempää egyptiläistä uskonnonfilosofiaa, beduiiniorjat eivät tällaisista opetuksista paljonkaan tienneet, mutta he eivät koskaan olleet täysin unohtaneet sitä Horebvuoren jumalaa, jota heidän esivanhempansa olivat kutsuneet Jahveksi.
Mooses oli kuullut Makiventa Melkisedekin opetuksista sekä isältään että äidiltään, joiden uskonnollisten vakaumusten yhteisyys onkin selityksenä tälle epätavalliselle avioliitolle kuninkaallista verta olevan naisen ja vangittuna pidettyyn rotuun kuuluvan miehen välillä. Mooseksen appi-isä oli keeniläinen El Eljonin palvoja, mutta vapauttajan vanhemmat olivat El Shaddaihin uskovia. Niinpä Mooses kasvatettiin El Shaddain kannattajaksi. Appi-isän vaikutuksesta hänestä tuli El Eljonin kannattaja, ja siihen aikaan mennessä, jolloin heprealaiset Egyptistä-paon jälkeen leiriytyivät Siinaivuoren ympärille, hän oli muodostanut uuden ja entistä laajemman jumaluuskäsityksen (jonka hän oli johtanut kaikista aikaisemmista uskonnoistaan), jota hän viisautta osoittaen päätti julistaa kansalleen laajennettuna käsityksenä heidän ikivanhasta heimojumalastaan Jahvesta.
Mooses oli yrittänyt opettaa näille beduiineille El Eljonin ideaa, mutta jo ennen Egyptistä-lähtöä hän oli tullut vakuuttuneeksi siitä, etteivät nämä koskaan ymmärtäisi tätä oppia kokonaisuudessaan. Siksipä hän tieten tahtoen valitsi kompromissiratkaisun omaksumalla heidän heimonsa erämaajumalan seuraajiensa yhdeksi ja ainoaksi jumalaksi. Mooses ei erityisesti opettanut, etteikö muilla kansoilla ja kansakunnilla saattanut olla muita jumalia, mutta hän väitti päättäväisesti, että Jahve oli kaiken yllä ja yläpuolella ja että tämä oli sitä erityisesti heprealaisille. Mutta häntä vaivasi jatkuvasti se kiusallinen tilanne, että hänen piti yrittää tuoda uusi ja korkeampi jumaluusideansa näiden tietämättömien orjien tietoisuuteen ikivanhan Jahve-sanan valepuvussa, Jahven, jonka eduskuvana oli aina ollut beduiiniheimojen kultainen vasikka.
Se seikka, että Jahve oli pakomatkaa taittavien heprealaisten jumala, selittää, miksi he viipyivät niin kauan Siinain pyhän vuoren juurella, ja sen, miksi he juuri siellä saivat ne kymmenen käskyä, jotka Mooses julisti Jahven, Horebin jumalan, nimessä. Tämän Siinain juurella vietetyn pitkähkön ajan kuluessa tehtiin vasta kehittymään päässeen heprealaisen palvontatoiminnan uskonnollisista seremonioista entistä täydellisempiä.
Ei näytä siltä, että Mooses olisi koskaan onnistunut saamaan kehittämäänsä, melko pitkälle edistynyttä seremoniaalista palvontatoimintaa vakiintumaan ja pitämään seuraajansa koossa yli neljännesvuosisadan ajan, ellei olisi sattunut, että Horeb purkautui rajusti heidän kolmannen sen juurella viettämänsä palvonnantäyteisen viikon aikana. ”Jahven vuori paloi tulessa ja siitä nousi savu niin kuin pätsin savu, ja koko vuori vapisi kovasti.” Tämän luonnonmullistuksen huomioon ottaen ei ole mitään yllättävää, että Mooses pystyi juurruttamaan veljiensä mieleen opetuksen, jonka mukaan heidän Jumalansa oli ”mahtava, kauhea, kuluttava tuli, peljättävä ja kaikkivoipainen”.
Mooses julisti Jahven olevan Herra, Israelin Jumala, joka oli erottanut heprealaiset valituksi kansakseen. Mooses oli rakentamassa uutta kansakuntaa, ja hän oli kyllin viisas sitoakseen uskonnolliset opetuksensa kansallisuuteen. Ja hän kertoi seuraajilleen, että Jahve oli ankara työnjohtaja, ”kiivas Jumala”. Mutta kaikesta huolimatta hän koetti laajentaa heidän käsitystään jumalallisuudesta opettamalla heille, että Jahve oli ”kaiken lihan henkien Jumala”, ja sanomalla: ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret.” Mooses opetti, että Jahve oli Jumala, joka piti sopimuksensa; että hän ”ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, sillä Herra rakastaa sinua, eikä hän unhota valaa, jonka hän vannoi isillesi.”
Mooses teki sankarillisen yrityksen kohottaakseen Jahven korkeimman Jumaluuden arvoasemaan, kun hän esitti Jahven ”totuuden Jumalana, joka on vailla vääryyttä, vanhurskas ja oikeamielinen kaikissa teoissansa.” Ja tästä ylevästä opetuksesta huolimatta hänen seuraajiensa rajoittunut käsityskyky pakotti kuitenkin puhumaan Jumalasta niin kuin tämä olisi ihmisen kuva, ikään kuin hän olisi altis kiukun-, vihan- ja ankaruudenpuuskille, jopa että hän olisi kostonhaluinen ja että hän antaisi ihmisen käyttäytymisen vaikuttaa herkästi itseensä.
Mooseksen opetusten kautta tästä heimokohtaisesta luonnonjumala Jahvesta tuli Herra, Israelin Jumala, joka kulki heidän kanssaan autiomaan halki ja jopa maanpakolaisuuteen. Maanpakolaisuudessa hänet ennen pitkää miellettiin kaikkien kansojen Jumalaksi. Myöhempi vankeus, joka piti juutalaiset orjina Babylonissa, vapautti kehittyvän Jahve-käsitteen lopulta niin, että se saattoi omaksua kaikkien kansakuntien Jumalan monoteistisen roolin.
Heprealaisten uskontohistorian ainoalaatuisin ja hämmästyttävin piirre on tämä jumaluuskäsitteen katkeamaton kehitys alkeellisesta Horebvuoren jumalasta heidän toinen toistaan seuranneiden hengellisten johtajiensa opetusten myötä sille korkealle kehitystasolle, joka kuvastuu Jesajain opetuksissa Jumaluudesta, Jesajain, jotka julistivat tuntemaamme suurenmoista käsitystä rakastavasta ja laupiaasta Luoja-Isästä.