Korkeimmasta Luojasta esitettyjen heprealaisten käsitysten ja ihanteiden kehityksen alku ajoittuu aikaan, jolloin seemiläiset lähtivät Egyptistä suuren johtajan, opettajan ja organisoijan—Mooseksen—johdolla. Hänen äitinsä oli Egyptin kuningasperheestä; hänen isänsä oli seemiläinen virkamies, joka toimi yhdysmiehenä hallituksen ja beduiinivankien välillä. Mooseksella oli näin ollen ominaisuuksia, jotka periytyivät erinomaisista rodullisista lähteistä. Hänen sukujuuriinsa kuului niin suuressa määrin sekoittuneita rotuaineksia, että on mahdotonta luokitella häntä mihinkään yksittäiseen rodulliseen ryhmään kuuluvaksi. Ellei hän olisi ollut näin sekoittunutta rotutyyppiä, hän ei milloinkaan olisi osoittanut sitä epätavallista monipuolisuutta ja sopeutumiskykyä, jonka ansiosta hän pystyi hallitsemaan sen monenkirjavan lauman, joka lopulta liittyi hänen johdollaan Egyptistä Arabian autiomaahan pakeneviin beduiiniseemiläisten joukkoon.
Niilin valtakunnan kulttuurin tarjoamista houkutuksista piittaamatta Mooses päätti sitoa oman kohtalonsa isänsä kansan kohtaloon. Siihen aikaan kun tämä suuri organisoija laati suunnitelmiaan isänsä kansan lopulta tapahtuvaksi vapauttamiseksi, beduiinivangeilla oli tuskin maininnan arvoista uskontoa. Heillä ei tosiasiassa ollut varsinaista jumalakäsitystä eikä mitään toivoa maailmassa.
Yksikään johtaja ei konsanaan ole ryhtynyt tuomaan uudistuksia ja kohennusta surkeammalle, lannistetummalle, alakuloisemmalle ja tietämättömämmälle ihmisryhmälle. Mutta näiden orjien perintöaineksiin kätkeytyi piileviä kehittymisen mahdollisuuksia, ja oli olemassa riittävä määrä sivistyneitä johtajia, jotka Mooses oli valmentanut kapinapäivää ja vapauteenmurtautumista varten, jotta näistä muodostuisi tehokkaiden organisaattoreiden joukko. Nämä oivalliset miehet olivat toimineet omien maanmiestensä syntyperäisinä työnjohtajina. He olivat saaneet jonkin verran opetusta, koska Mooseksella oli vaikutusvaltaa Egyptin hallitsijoihin.
Mooses yritti diplomaattisin sanakääntein neuvottelemalla saada seemiläistoverinsa vapauteen. Hän ja hänen veljensä solmivat Egyptin kuninkaan kanssa sopimuksen, jonka nojalla heille myönnettiin lupa lähteä kenenkään häiritsemättä Niilinlaaksosta Arabian erämaahan. Heidän oli määrä saada vaatimaton rahana ja tavarana maksettava palkkio heidän Egyptissä suorittamansa, pitkään jatkuneen palvelun vastikkeeksi. Heprealaiset sopivat puolestaan, että he ylläpitäisivät ystävällisiä suhteita faaraoihin eivätkä liittyisi mihinkään Egyptin-vastaiseen liittokuntaan. Mutta jälkeenpäin kuningas katsoi kaikesta huolimatta sopivaksi kieltäytyä tunnustamasta tätä sopimusta, ja hän esitti perustelunaan sellaisen tekosyyn, että hänen vakoojansa olivat havainneet beduiiniorjien keskuudessa epälojaalisuutta. Hän väitti näiden pyrkivän vapauteen tarkoituksenaan lähteä erämaahan organisoimaan nomadit Egyptiä vastaan.
Mutta Mooses ei lannistunut. Hän odotti aikaansa, ja vajaan vuoden kuluttua, kun Egyptin sotavoimat olivat viimeistä miestä myöten liikekannalla torjumassa kahta samanaikaista hyökkäystä: voimakasta libyalaisten päällekarkausta etelän suunnalta ja kreikkalaisten laivastohyökkäystä pohjoisen suunnalta, tämä peloton organisoija johdatti maanmiehensä dramaattisen, öisen pakoretken muodossa pois Egyptistä. Tämä rynnistys vapauteen suunniteltiin huolellisesti ja toteutettiin taitavasti. Ja heprealaisten hanke onnistui, vaikka faarao ja pieni egyptiläisjoukko-osasto ajoivatkin heitä kiivaasti takaa. Kaikki egyptiläiset kaatuivat pakolaisten puolustukseen ja jättivät jälkeensä runsaan sotasaaliin, jota kaikkea vielä lisäsi pakenevan orja-armeijan ryöstösaalis sen marssiessa eteenpäin kohti esi-isiensä erämaakotia.