Melkisedekin alkuperäiset opetukset juurtuivat tosiasiassa kaikkein syvimmin Egyptiin, josta ne myöhemmin levisivät Eurooppaan. Niilinlaakson kehityspohjainen uskonto sai aika ajoin uusia aineksia siitä, että maahan saapui Eufratinlaakson parhaita nodiitti-, adamiitti- ja myöhemmin andiittikansojen rotuaineksia. Monet Egyptin siviilivirkamiehet olivat toisin ajoin sumerilaisia. Jos Intiassa tuohon aikaan oli maailman monipuolisin rotusekoitus, niin Egyptissä kukoisti tuolloisen Urantian perusteellisimmin sekoittunut uskonnonfilosofia, ja Niilinlaaksosta se levisi moniin maanosiin. Juutalaiset ovat maailman luomista koskevan käsityksensä osalta paljossa velkaa babylonialaisille, mutta jumalallisen Kaitselmuksen käsityksensä he saivat egyptiläisiltä.
Poliittiset ja moraaliset pikemmin kuin filosofiset tai uskonnolliset suuntaukset tekivät Egyptistä Saalemin opetusten kannalta Mesopotamiaa suotuisamman. Egyptissä jokainen heimojohtaja, joka ensin oli taistellut itsensä faaraon valtaistuimelle, pyrki myös pitämään dynastiansa vallassa julistamalla heimojumalansa alkuperäiseksi jumaluudeksi ja kaikkien muiden jumalten luojaksi. Tällä tavoin egyptiläiset vähitellen tottuivat ajatukseen ylijumalasta, mikä toimi astinkivenä myöhempään opinkappaleeseen universaalisesta Luojajumaluudesta. Monoteismin idea huojui Egyptissä edestakaisin useiden vuosisatojen ajan niin, että usko yhteen Jumalaan aina välillä voitti alaa, mutta koskaan se ei onnistunut pääsemään kehittymässä olleisiin polyteistisiin käsityksiin nähden täysin hallitsevaan asemaan.
Egyptin kansanheimot olivat aikakausien ajan harrastaneet luonnonjumalien palvontaa. Tarkemmin sanottuna kullakin noin neljästäkymmenestä eri heimosta oli oma erityinen ryhmäjumalansa yhden heimon palvoessa härkää, toisen palvoessa leijonaa, kolmannen oinasta ja niin edelleen. Vielä sitäkin aikaisemmin ne olivat olleet toteemiheimoja, jokseenkin samaan tapaan kuin Amerikan intiaanit.
Egyptiläiset havaitsivat aikanaan, että tiilillä vuoraamattomiin hautoihin lasketut ruumiit soodapitoisen hiekan vaikutuksesta säilyivät—palsamoituivat—, kun tiiliholveihin haudatut ruumiit sen sijaan mätänivät. Nämä havainnot johtivat kokeiluihin, joiden tuloksena oli myöhemmin vallinnut tapa palsamoida vainajat. Egyptiläiset uskoivat ruumiin säilymisen helpottavan vainajan kulkua tulevan elämän läpi. Jotta yksilö kaukaisessa tulevaisuudessa, kun ruumis jo oli mädännyt, olisi asianmukaisesti tunnistettavissa, he panivat ruumiin mukana hautaan kuvapatsaan ja kaiversivat vainajan kuvan arkun kanteen. Näiden hautapatsaiden valmistaminen johti egyptiläisen taiteen merkittävään kohenemiseen.
Vuosisatojen ajan egyptiläiset luottivat siihen, että haudat turvasivat ruumiin säilymisen ja kuolemanjälkeisen elämän miellyttävyyden. Myöhemmin tapahtunut maagisten käytäntöjen kehittyminen, olkoonkin että ne kuormittivat elämää kehdosta hautaan, vapauttivat heidät kuitenkin varsin tehokkaasti hautauskonnosta. Papeilla oli tapana kaivertaa arkkuihin loitsutekstejä, joiden uskottiin suojelevan ihmistä sellaiselta, ”että hänen sydämensä manalassa vietäisiin hänen rinnastaan”. Ennen pitkää näitä maagisia tekstejä kerättiin sekalaiseksi valikoimaksi, joka säilyi ”Kuolleitten kirjana”. Mutta Niilinlaaksossa maaginen rituaali tuli jo varhaisessa vaiheessa kosketuksiin omantunnon ja luonteenlujuuden maailmojen kanssa, jopa niin suuressa määrin, ettei sellaista tuonaikaisten rituaalien myötä useinkaan saavutettu. Ja pelastuksen takeena luotettiin sen jälkeen näihin eettisiin ja moraalisiin ihanteisiin, pikemminkin kuin taidokkaasti valmistettuihin hautoihin.
Näiden aikojen taikauskoista on hyvänä esimerkkinä yleinen usko syljen parantavaan voimaan. Se oli käsitys, joka sai alkunsa Egyptistä ja levisi sieltä Arabiaan ja Mesopotamiaan. Legendan kertomassa Horuksen ja Setin välisessä taistelussa nuori jumala menetti silmänsä, mutta kun Set oli kukistettu, tämän silmän palautti paikalleen viisas jumala Thoth, joka sylkäisi haavaan ja paransi sen.
Egyptiläiset uskoivat kauan, että yötaivaalla tuikkivat tähdet edustivat kuolleitten arvohenkilöiden eloonjääneitä sieluja. Muiden eloonjääneiden he ajattelivat imeytyneen aurinkoon. Eräässä vaiheessa auringonpalvonnasta tuli muuan esi-isienpalvonnan laji. Suuren pyramidin kalteva sisäänkäynti osoitti suoraan Pohjantähteä kohti, jotta kuninkaan sielu haudasta noustessaan osaisi suoraa tietä aina taivaalla pysyvien ja rataansa muuttamattomien kiintotähtien muodostamiin tähtikuvioihin, oletetuille kuninkaiden asuinsijoille.
Kun auringon viistojen säteiden havaittiin tunkeutuvan pilvissä olevasta aukosta maata kohti, uskottiin niiden olevan merkkinä taivaallisten portaiden alaslaskemisesta, joita pitkin kuningas ja muut vanhurskaat sielut saattaisivat nousta taivaaseen. ”Kuningas Pepi on asettanut säteilynsä portaiksi jalkojensa alle noustakseen sitä myöten äitinsä tykö.”
Kun Melkisedek ilmestyi lihallisessa hahmossa, egyptiläisillä oli uskonto, joka oli huomattavasti naapurikansojen uskontoja korkeammalla. He uskoivat, että ruumiista irronnut sielu, jos se oli maagisin loitsukaavoin asianmukaisesti varustettu, kykenisi välttämään väliin tulevat pahat henget ja selvittämään tiensä Osiriksen tuomiosaliin, jossa se, mikäli se havaittiin syyttömäksi ”murhaan, ryöstöön, valheellisuuteen, aviorikokseen, varkauteen ja itsekkyyteen”, päästettäisiin autuuden maailmoihin. Jos tämä sielu vaa’assa punnittaessa havaittaisiin köykäiseksi, se lähetettäisiin helvettiin Syöjättärelle. Ja tämä oli monien naapurikansojen uskomuksiin verrattuna jo suhteellisen pitkälle edennyt käsitys tulevasta elämästä.
Käsitys maan päällä lihallisen elämän kuluessa tehtyjen syntien tuomitsemisesta tuonpuoleisessa kulkeutui heprealaiseen teologiaan Egyptistä. Sana ”tuomio” esiintyy koko heprealaisten psalmien kirjassa vain kerran, ja tuon nimenomaisen psalmin kirjoitti egyptiläinen.