Buddhalaisuus menestyi siksi, että se tarjosi pelastuksen Buddhaan, valaistuneeseen, uskomisen kautta. Siinä ilmeni enemmän Melkisedekin totuuksia kuin missään muussa uskontojärjestelmässä koko Itä-Aasian alueella. Mutta uskontona buddhalaisuus ei levinnyt kovinkaan laajalle, ennen kuin alhaiseen kastiin kuulunut monarkki Asoka sen itsesuojelutarkoituksessa omaksui. Asoka oli Egyptin Ikhnatonin jälkeen eräs merkittävimmistä siviilihallitsijoista Melkisedekin ja Mikaelin välillä. Asoka loi buddhalaisten lähetyssaarnaajiensa propagandan avulla suuren intialaisen imperiumin. Kaksikymmenviisivuotisen ajanjakson kuluessa hän koulutti yli seitsemäntoistatuhatta lähetyssaarnaajaa ja lähetti heidät koko tunnetun maailman kaukaisimpiin ääriin. Yhden sukupolven aikana hän teki buddhalaisuudesta hallitsevan uskonnon puolessa maailmaa. Se sai nopeasti lujan jalansijan Tiibetissä, Kashmirissa, Ceylonilla, Burmassa, Jaavalla, Siamissa, Koreassa, Kiinassa ja Japanissa. Ja yleisesti ottaen se oli huomattavasti niitä uskontoja korkeammalla, jotka se syrjäytti tai joita se kohensi.
Buddhalaisuuden leviäminen kotimaastaan Intiasta kaikkialle Aasiaan on eräs niistä sykähdyttävistä tarinoista, jotka kertovat vilpittömien uskonnonharjoittajien hengellisestä antaumuksesta ja sitkeydestä lähetystehtävän täyttämisessä. Gautaman evankeliumin opettajat uhmasivat maitse kulkevien karavaaniteiden vaaroja, mutta sen lisäksi he kohtasivat rohkeasti myös Kiinanmerien vaarat, kun he seurasivat lähetyskutsua kaikkialle Aasian mantereelle ja toivat kaikille kansoille oman uskonsa sanomaa. Mutta tämä buddhalaisuus ei ollut enää Gautaman korutonta oppia, vaan se oli sitä ihmetöistä kertovaa evankeliumia, joka teki hänestä jumalan. Ja mitä kauemmas buddhalaisuus levisi kodistaan Intian ylängöiltä, sitä vähemmän se muistutti Gautaman opetuksia ja sitä enemmän se muuttui syrjäyttämiensä oppien kaltaiseksi.
Myöhemmin buddhalaisuuteen vaikuttivat paljon taolaisuus Kiinassa, shinto Japanissa ja kristinusko Tiibetissä. Tuhannen vuoden jälkeen buddhalaisuus yksinkertaisesti kuihtui pois ja sammui Intiasta. Se brahmalaistui, ja myöhemmin se antautui säälittävästi islamille, samalla kun se suuressa osassa muuta itäistä maailmaa rappeutui rituaaliksi, jota Gautama Siddhartha ei olisi konsanaan tunnistanut.
Etelässä Siddharthan opetusten tiukan fundamentalistinen ja kaavamainen muoto säilyi Ceylonilla, Burmassa ja Indokiinan niemimaalla. Kysymyksessä on buddhalaisuuden hinajana-haara, joka pitäytyy varhaiseen eli ei-sosiaaliseen oppiin.
Mutta jo ennen kuin buddhalaisuus luhistui Intiassa, Gautaman seuraajien kiinalaiset ja pohjoisintialaiset ryhmät olivat alkaneet kehittää mahajanaksi kutsuttua oppia pelastukseen johtavasta ”suuresta tiestä” vastakohtana etelän puhdasoppisille, jotka pitivät kiinni hinajanasta eli ”pienestä tiestä”. Nämä mahajanistit irrottautuivat buddhalaiseen oppiin kuuluvista sosiaalisista rajoituksista, ja aina siitä lähtien tämä buddhalaisuuden pohjoisen haaran kehitys on jatkunut Kiinassa ja Japanissa.
Buddhalaisuus on tänäkin päivänä elävä ja kehittyvä uskonto siksi, että se onnistuu säilyttämään monet kannattajiensa korkeimmista moraalisista arvoista. Se edistää tyyneyttä ja mielenmalttia, lisää seesteisyyttä ja onnellisuutta, ja sen ansiot ovat suuret surun ja murheen ehkäisemisessä. Ne, jotka uskovat tähän filosofiaan, elävät parempaa elämää kuin monet, jotka eivät usko.