Saalemilaiset palvontamenot olivat varsin koruttomat. Jokainen, joka kirjoitti nimensä tai painoi puumerkkinsä savitauluille laadittuihin Melkisedekin seurakunnan kirkonkirjoihin, painoi muistiinsa ja hyväksyi seuraavan uskontunnustuksen:
1. Uskon El Eljoniin, Kaikkein Korkeimpaan Jumalaan, ainoaan Universaaliseen Isään ja kaiken Luojaan.
2. Hyväksyn sen Melkisedekin tekemän liiton Kaikkein Korkeimman kanssa, joka vuodattaa Jumalan suosion uskoni päälle, ei uhrausteni eikä polttouhrieni päälle.
3. Lupaan noudattaa Melkisedekin seitsemää käskyä ja kertoa kaikille ihmisille hyvää sanomaa tästä liitosta Korkeimman kanssa.
Ja tämä oli kaikkinensa Saalemin siirtokunnan uskontunnustus. Mutta jo näinkin lyhyt ja yksinkertainen uskonjulistus oli noiden aikojen ihmisille aivan liian paljon ja aivan liian pitkälle menevää. He eivät yksinkertaisesti kyenneet käsittämään sellaista ajatusta, että jumalalliseen suosioon pääsisi ilmaiseksi—uskon kautta. He olivat liian syvästi sitoutuneet uskoon, että ihminen oli syntymästään saakka jumalille tehtävän lunastussuoritteen alainen. He olivat liian kauan ja liian tosissaan uhranneet ja tuoneet lahjoja papeille kyetäkseen ymmärtämään sitä hyvää sanomaa, että pelastus, jumalallinen suosio, oli ilmainen lahja kaikille, jotka uskoisivat Melkisedekin liittoon. Mutta Abraham kyllä uskoi puolesta sydämestään, ja jo sekin ”luettiin hänelle vanhurskaudeksi”.
Melkisedekin voimaansaattamat seitsemän käskyä oli muotoiltu Dalamatiassa muinoin noudatetun korkeimman lain suuntaviivojen mukaan, ja ne muistuttivat hyvin paljon niitä seitsemää käskyä, joita opetettiin ensimmäisessä ja toisessa Eedenissä. Nämä Saalemin uskonnon käskyt olivat:
1. Älä palvele muuta Jumalaa kuin taivaan ja maan Kaikkein Korkeinta Luojaa.
2. Älä epäile, etteikö usko ole ainoa ikuisen pelastuksen edellytys.
3. Älä lausu väärää todistusta.
4. Älä tapa.
5. Älä varasta.
6. Älä tee huorin.
7. Älä osoita epäkunnioitusta vanhempiasi äläkä heimon vanhimpia kohtaan.
Kun siirtokunnan sisäpuolella ei ollut lupa suorittaa mitään uhritoimituksia ja kun Melkisedek hyvin tiesi, miten vaikeaa on yhtäkkisesti kitkeä kauan sitten vakiintuneita tapoja, hän viisautta osoittaen toi näiden ihmisten pariin leivästä ja viinistä koostuvan sakramentin vanhemman, lihasta ja verestä koostuneen uhrin korvikkeeksi. Kirjoituksissa sanotaan: ”Melkisedek, Saalemin kuningas, toi leipää ja viiniä.” Mutta edes tämä varovainen uudistus ei onnistunut kokonaan, sillä eri heimoilla oli kaikilla Saalemin laitamilla sivukeskuksia, joissa he toimittivat uhrejaan ja polttivat uhrilahjojaan. Jopa Abraham turvautui tähän barbaariseen käytäntöön, kun hän oli saanut voiton Kedorlaomerista. Hän ei kerta kaikkiaan päässyt mielenrauhaan, ennen kuin hän oli toimittanut tavanomaisen uhrin. Eikä Melkisedek onnistunut koskaan kokonaan tätä uhraamisalttiutta juurimaan seuraajiensa uskonnollisista tavoista, ei edes Abrahamin tapauksessa.
Jeesuksen tavoin myös Melkisedek omistautui kokonaan lahjoittautumistehtävänsä täyttämiseen. Hän ei ryhtynyt uudistamaan tapasääntöjä, muuttamaan maailman tapoja eikä edes levittämään edistyneitä hygieniakäytäntöjä tai tieteen totuuksia. Hän tuli suorittamaan kahta tehtävää: pitämään maan päällä elossa totuutta ainoasta Jumalasta ja valmistamaan tietä tämän Universaalisen Isän Paratiisin-Pojan myöhemmin, kuolevaisen hahmossa tapahtuvalle lahjoittautumiselle.
Melkisedek opetti ilmoitettua alkeistotuutta Saalemissa yhdeksänkymmenenneljän vuoden ajan, ja tänä aikana Abraham osallistui kolmeen eri otteeseen Saalemin koulun opetukseen. Lopulta hänestä tuli Saalemin opetusten käännynnäinen ja eräs Melkisedekin loistavimmista oppilaista ja tärkeimmistä kannattajista.