Uskonnosta ei voi koskaan tulla tieteellistä tosiasiaa. Filosofia voi kyllä nojata tieteelliseen perustukseen, mutta uskonto tulee aina pysymään joko kehityspohjaisena tai ilmoituspohjaisena, tai mahdollisesti näiden molempien yhdistelmänä, jollaisena se nykyään maailmassa esiintyy.
Uusia uskontoja ei voi keksiä, vaan niitä joko kehittyy tai sitten ne äkillisesti ilmoitetaan. Kaikki uudet kehitysuskonnot ovat pelkästään edelleen kehittyviä ilmentymiä, uusia mukaelmia ja sovellutuksia vanhoista uskomuksista. Vanha ei lakkaa olemasta, vaan se sulautetaan uuteen, aivan kuten sikhiläisyys versoi ja puhkesi kukkaan hindulaisuuden, buddhalaisuuden, islamin ja muiden samankaltaisten kulttien maaperästä ja ulkonaisista muodoista. Alkukantainen uskonto oli varsin demokraattista; villi-ihminen oli vikkelä sekä ottamaan että antamaan lainaksi. Vasta ilmoitususkonnon myötä ilmaantui yksinvaltainen ja suvaitsematon teologinen omaansapitäytyminen.
Urantian monet uskonnot ovat kaikki hyviä siinä määrin kuin ne tuovat ihmisen Jumalan tykö ja tuovat ihmiselle käsityksen Isästä. Mikä tahansa uskonnonharjoittajain ryhmä on harhaluulojen vallassa, jos se kuvittelee oman oppinsa Totuudeksi, sillä tällaiset asenteet kertovat enemmänkin teologisesta ylimielisyydestä kuin uskon varmuudesta. Urantialla ei ole sellaista uskontoa, joka ei hyötyisi jokaisen muun uskonnon sisältämien parhaiden totuuksien tutkimisesta ja omaksumisesta, sillä kaikkiin uskontoihin sisältyy totuutta. Uskonnonharjoittajat tekisivät viisaammin, jos lainaisivat naapureidensa elävästä hengellisestä uskosta sen, mikä niissä on parasta, mieluummin kuin tuomitsisivat sen, mikä näiden vielä vallalla olevissa taikauskoisissa käsityksissä ja rituaaleissa on huonointa.
Kaikki nämä uskonnot ovat ilmaantuneet tuloksena ihmisen vaihtelevasta älyllisestä reagoinnista siihen identtiseen hengelliseen ohjaukseen, jota hänelle annetaan. Ihmiset eivät voi koskaan toivoa pääsevänsä uskonkappaleiden, opinkappaleiden ja rituaalien yhdenmukaisuuteen, sillä ne ovat älyperäisiä. Mutta he voivat tehdä ja jonakin päivänä he tekevätkin yhtenäisyydestä totta aidossa kaikkien Isän palvonnassa, sillä sellainen on hengellistä, ja ikiajat on totta, että hengessä kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia.
Alku-uskonto oli suurelta osin tietoisuutta aineellisista arvoista, mutta sivilisaatio kohottaa uskonnollisia arvoja, sillä todellinen uskonto on minuuden omistautumista merkityksellisten ja korkeampien arvojen palvelemiseen. Kun uskonto kehittyy, etiikasta tulee moraalifilosofiaa ja moraalisuudesta tulee korkeimmista merkityksistä ja ylimmistä arvoista—jumalallisista ja hengellisistä ihanteista—muodostuvien normien mukaista itsekuria. Ja näin uskonnosta tulee spontaania ja kauneinta mahdollista omistautumista, rakkaudesta kumpuavan lojaalisuuden elävä kokemus.
Uskonnon laadun osoittimia ovat:
1. Arvojen taso—lojaalisuudet.
2. Merkitysten syvyys—yksilön herkistyminen näiden korkeimpien arvojen idealistiselle arvostamiselle.
3. Vihkiytymisen voimaperäisyys—näille jumalallisille arvoille omistautumisen aste.
4. Persoonallisuuden kahlitsematon eteneminen tällä idealistisen hengellisen elämän kosmisella polulla. Jumalan poikana olemisen oivaltaminen ja loputtomasti edistyvän universumikansalaisuuden tajuaminen.
Uskonnolliset merkitykset etenevät minätietoisuudessa, kun lapsi siirtää vanhempiinsa liittämänsä kaikkivaltiuskäsityksen Jumalaan. Ja tällaisen lapsen koko uskonnollinen kokemus on suuressa määrin riippuvainen siitä, onko tätä vanhempien ja lapsen välistä suhdetta hallinnut pelko vai rakkaus. Orjat ovat aina kokeneet varsin vaikeaksi siirtää isännänpelkoaan Jumalan rakkauden käsityksiksi. Sivilisaation, tieteen ja edistyneiden uskontojen täytyy vapauttaa ihmiskunta niistä peloista, jotka ovat syntyneet luonnonilmiöiden pelkäämisestä. Ja samoin tulisi suuremman valistuneisuuden vapauttaa sivistyneet kuolevaiset kaikesta sellaisesta, missä he luottavat välikäsiin pitäessään yhteyttä Jumaluuteen.
Nämä epäjumalanpalvontana ilmenevän empimisen välivaiheet palvonnan kohteen siirtämisessä inhimillisestä ja näkyvästä jumalalliseen ja näkymättömään ovat väistämättömiä, mutta niitä tulisi lyhentää tietoisuus ihmisen sisimmässä olevan jumalallisen hengen tätä siirtymistä helpottavasta hoivasta. Joka tapauksessa ihmiseen eivät ole vaikuttaneet syvällisesti pelkästään hänen jumaluuskäsityksensä, vaan myös niiden sankarien luonne, jotka hän on valinnut kunnioituksensa kohteiksi. On mitä valitettavinta, että niiltä, jotka ovat päätyneet kunnioittamaan jumalallista ja kuolleista noussutta Kristusta, piti jäädä huomaamatta ihminen—urhea ja rohkea sankari—Joshua ben Josef.
Nykyajan ihminen on uskonnon osalta riittävän tiedostava, mutta hänen yhä kiivaammaksi käyvä sosiaalinen muodonmuutoksensa ja hänen ennen kokemattomat tieteelliset saavutuksensa hämmentävät hänen palvontatottumuksiaan ja horjuttavat hänen luottamustaan niihin. Ajattelevat miehet ja naiset haluavat uskonnon määriteltäväksi uudelleen, ja tämä vaatimus tulee pakottamaan uskonnon tekemään uuden arvion itsestään.
Nykyihmisen edessä olevana tehtävänä on yhden sukupolven aikana suorittaa enemmän inhimillisten arvojen tarkistuksia kuin on tehty kahteentuhanteen vuoteen. Ja tämä kaikki vaikuttaa sosiaaliseen asennoitumiseen uskontoa kohtaan, sillä uskonto on yhtä paljon tapa elää kuin tapa ajatella.
Aidon uskonnon tulee ikuisesti olla yhdellä kertaa kaikkien kestävien sivilisaatioiden sekä ikuinen perustus että niiden johtotähti.
[Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.