Henkien manaaminen oli suurta tarkkuutta vaativa ja perin monimutkainen toimenpide, jota voidaan verrata muinaiskielellä toimitettuihin nykyajan kirkkorituaaleihin. Jo varsin varhaisessa vaiheessa ihmisrotu etsi apua ihmisen yläpuolella olevalta tasolta, revelaatiota, ilmoitusta, ja ihmiset uskoivat shamaanien todellakin saavan tällaisia ilmoituksia. Jos shamaanit työssään käyttivät hyväkseen suggestion suurta voimaa, se oli lähes poikkeuksetta negatiivista suggestiota. Vasta aivan viime aikoina on otettu käyttöön positiivisen suggestion tekniikka. Jo ammattinsa kehittymisen alkuvaiheessa shamaanit alkoivat erikoistua sellaisille aloille kuin sateenteko, sairauksien parantaminen ja rikosten selvittäminen. Sairauksien parantaminen ei kuitenkaan ollut shamanististen poppamiesten päätehtävä, vaan päätehtävänä oli paremminkin elämiseen kuuluvien epävarmuustekijöiden tunteminen ja niiden hallinta.
Muinaisaikojen mustaa magiaa—sekä uskonnollista että maallista—kutsuttiin valkoiseksi magiaksi, kun sitä harjoittivat joko papit, tietäjät, shamaanit tai poppamiehet. Mustan magian harjoittajia kutsuttiin noidiksi, taikureiksi, velhoiksi, lumoojattariksi, manaajiksi ja ennustajiksi. Kaikki tällainen väitetty yhteydenpito yliluonnolliseen luokiteltiin ajan oloon joko noituudeksi tai shamanismiksi.
Noituuteen kuului aikaisempien, satunnaisten ja tunnistamattomien henkien suorittama magia. Shamanismin kohdalla oltiin tekemisissä vakinaisten henkien ja heimon tunnustamien jumalten ihmetekojen kanssa. Myöhempinä aikoina noita ja paholainen liitettiin yhteen, ja niin oli näyttämö valmiina monille suhteellisen äskettäin tapahtuneille uskonnollisen suvaitsemattomuuden ilmentymille. Noituus oli monien alkukantaisten heimojen keskuudessa eräs uskonto.
Shamaanit uskoivat lujasti siihen, että sattuma toimi henkien tahdon ilmoittajana, ja monesti he heittivät arpaa saadakseen asiat ratkaistuiksi. Vielä nykyään ilmeneviä jäänteitä tästä arvan heittoon viehättymisestä ovat monien onnenpelien lisäksi myös tunnetut ”pelistä pois” -lorut. Yhteen aikaan täytyi pelistä pois joutuneen henkilön kuolla; nykyään hän on vain se jossakin lapsellisessa leikissä. Se, mikä alkuaikojen ihmiselle oli vakava asia, jatkaa elämäänsä nykyajan lapsen ajanvietteen muodossa.
Poppamiehet luottivat suuresti merkkeihin ja enteisiin, sellaisiin kuin ”Milloin kuulette kahinaa silkkiäispuiden latvuksista, silloin herätkää toimimaan.” Jo ihmisrodun historian alkuaikoina shamaanit kohdistivat huomionsa taivaan tähtiin. Alkeelliseen astrologiaan uskottiin, ja sitä harjoitettiin maailmanlaajuisesti; unientulkitseminen levisi niin ikään laajalle. Eikä aikaakaan, kun kaiken tämän jälkeen ilmaantuivat temperamentikkaat shamaanittaret, jotka vakuuttivat, että heillä oli kyky pitää yhteyttä vainajahenkiin.
Vaikka sateentekijäin eli sääshamaanien kategoria ilmaantuikin jo hamassa muinaisuudessa, on heitä ollut olemassa kautta aikojen. Ankara kuivuus tiesi alkuaikojen maanviljelyn harjoittajille kuolemaa, niinpä muinainen magia kiinnittikin paljon huomiota sään säätelemiseen. Sivistynytkin ihminen tekee yhä säästä yleisen keskustelunaiheen. Kaikki entisaikojen kansat uskoivat shamaanin sateentekijänkykyihin, mutta kun shamaani epäonnistui, oli tavan mukaista, että hänet surmattiin, ellei hän kyennyt esittämään epäonnistumiselle mitään uskottavantuntuista selitystä.
Rooman keisarit karkottivat kerran toisensa perään astrologit valtakunnasta, mutta poikkeuksetta he tulivat takaisin siksi, että kansa uskoi heidän kykyihinsä. Heitä ei kyetty ajamaan pois, ja vielä kuudennellatoista Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla länsimaiset kirkon ja valtion johtajat olivat astrologian suojelijoita. Tuhannet älykkäinä pidetyt ihmiset uskovat yhä, että ihminen voi syntyä onnellisten tai epäonnen tähtien vaikutuksen alaisena, että taivaankappaleiden vierekkäinen asema taivaankannella määrää erilaisten maallisten hankkeiden lopputuloksen. Herkkäuskoiset käyvät yhä mieluusti povarilla.
Kreikkalaiset uskoivat oraakkelien neuvon pätevyyteen, kiinalaiset käyttivät magiaa suojaksi demoneja vastaan, shamanismi kukoisti Intiassa, ja Keski-Aasiassa sitä harjoitetaan vieläkin avoimesti. Sen harjoittamisesta on suuressa osassa maailmaa luovuttu vasta hiljattain.
Tavan takaa ilmaantui todellisia profeettoja ja opettajia, jotka tuomitsivat ja paljastivat shamanismin. Niinpä häviämäisillään olevan punaisen ihmisenkin keskuudessa eli muuan tällainen profeetta viimeksi kuluneiden sadan vuoden aikana: shawnee tenskwatawa, joka ennusti vuoden 1806 auringonpimennyksen ja tuomitsi valkoisen ihmisen paheet. Koko kehityshistorian pitkien aikakausien kuluessa eri heimojen ja rotujen keskuuteen on ilmaantunut monia aitoja opettajia. Ja aina uudestaan heitä on ilmaantuva uhmaamaan minkä tahansa aikakauden shamaaneja ja pappeja, jotka vastustavat yleistä opetusta ja pyrkivät tekemään tyhjäksi tieteellisen edistyksen.
Monin erilaisin tavoin ja epärehellisin keinoin muinaiset shamaanit hankkivat maineensa Jumalan äänitorvina ja kaitselmuksen suojelijoina. He vihmoivat vastasyntyneet vedellä ja antoivat näille nimen; he ympärileikkasivat poikalapset. Kaikki hautajaisseremoniat tapahtuivat heidän johdollaan, ja he antoivat asianmukaisen ilmoituksen vainajain turvallisesta saapumisesta henkien maahan.
Shamanistisista papeista ja poppamiehistä tuli perimiensä erilaisista maksuista kertyvien varojen johdosta varsin usein varakkaita. Nämä maksut olivat näennäisesti hengille annettuja uhreja. Ei ollut mitenkään harvinaista, että shamaanin haltuun saattoi vähitellen joutua käytännöllisesti katsoen koko hänen heimonsa aineellinen vauraus. Varakkaan ihmisen kuoleman jälkeen oli tapana jakaa hänen omaisuutensa tasan shamaanin ja jonkin julkisen laitoksen tai hyväntekeväisyyshankkeen kesken. Tällainen käytäntö on edelleenkin vallalla eräissä osissa Tiibetiä, jossa puolet miespuolisesta väestöstä kuuluu tähän tuottamattomien henkilöiden luokkaan.
Shamaanit pukeutuivat hyvin, ja tavallisesti heillä oli kokonainen liuta vaimoja. He olivat alkuperäinen aristokratia, ja heidät oli vapautettu kaikista heimon noudattamista rajoituksista. Hyvin usein heillä oli alhainen mielenlaatu ja heikko moraali. He estivät kilpailijoidensa esillepääsyn nimittelemällä heitä noidiksi ja velhoiksi, eikä ollut lainkaan harvinaista, että he saavuttivat niin suuren vaikutusvallan ja mahtiaseman, että he kykenivät pitämään päälliköt tai kuninkaat vallassaan.
Alkukantainen ihminen piti shamaania välttämättömänä pahana; hän kyllä pelkäsi shamaania, mutta ei tätä rakastanut. Alkuaikojen ihminen kunnioitti tietoa, hän piti viisautta arvossa ja palkitsi sen. Shamaani oli enimmäkseen huijari, mutta shamanismille osoitettu kunnioitus on valaiseva esimerkki siitä, millainen oppiraha viisaudesta ihmisrodun kehityksen kuluessa maksettiin.