Primitiivinen ihminen asennoitui korkeampiin eläimiin erikoisella tavalla ja näitä ikään kuin kaltaisinaan pitäen; olivathan hänen esi-isänsä eläneet ja jopa paritelleet niiden kanssa. Etelä-Aasiassa uskottiin jo ammoin, että ihmisten sielut palaisivat eläimen hahmossa takaisin maan päälle. Tämä uskomus oli perua vielä varhaisemmasta eläintenpalvomisen tavasta.
Alkuaikojen ihmiset kunnioittivat eläimiä niiden voiman ja oveluuden takia. He luulivat, että joidenkin luontokappaleiden tarkka vainu ja terävä näkö osoittivat niiden olevan hengen ohjauksessa. Jokaista eläintä on jonakin aikana palvonut jokin rotu. Näiden palvontakohteiden joukossa oli kentaurien ja merenneitojen kaltaisia puoliksi ihmisinä, puoliksi eläiminä pidettyjä luontokappaleita.
Heprealaiset palvoivat käärmeitä aina kuningas Hiskian aikoihin asti, ja hindut ylläpitävät edelleenkin ystävällisiä suhteita kotikäärmeisiinsä. Kiinalaisten harjoittama lohikäärmeenpalvonta on käärmekulttien jäänne. Käärmeen viisaus oli kreikkalaisen lääketieteen symboli, ja käärme on yhä nykyajan lääkärien käyttämä tunnuskuva. Käärmeenlumonnan taito on peräisin niiden käärmerakkauden kulttia edustaneiden naisshamaanien ajoilta, jotka päivittäisten käärmeenpuremien johdosta muuttuivat käärmeenmyrkyn suhteen immuuneiksi, itse asiassa heistä tuli auttamattomia tämän myrkyn orjia, jotka eivät ilman sitä enää kyenneet tulemaan toimeen.
Hyönteisten ja muiden eläinten palvomista edisti myöhemmin tehty väärä tulkinta kultaisesta säännöstä, jonka mukaan olisi tehtävä toisille (elämän jokaiselle ilmenemismuodolle) niin kuin haluaisi tehtävän itselleen. Muinaiset ihmiset uskoivat yhteen aikaan, että lintujen siivet saivat aikaan kaikki tuulet, ja siksi he sekä pelkäsivät että kunnioittivat kaikkia siivekkäitä luontokappaleita. Entisaikojen pohjoismaalaiset ajattelivat pimennysten johtuvan siitä, että susi ahmaisi osan auringosta tai kuusta. Hindut kuvaavat Vishnun usein hevosenpäisenä. Monissa tapauksissa eläinsymboli edustaa unohtunutta jumalaa tai kadonnutta kulttia. Kehitysuskonnon piirissä lampaasta tuli jo varhaisessa vaiheessa tyypillinen uhrieläin, ja kyyhkysestä tuli rauhan ja rakkauden eduskuva.
Symboliikka voi uskonnossa olla joko hyväksi tai pahasta, aivan sen mukaan, missä määrin eduskuva syrjäyttää alkuperäisen palvontaidean tai on sitä tekemättä. Eikä symboliikkaa tule sekoittaa suoranaiseen epäjumalan palvontaan, jossa palvonnan välittömänä ja nimenomaisena kohteena on aineellinen kappale.