Avioliittoinstituutio, jonka huipentuma on koti, on totta kyllä ihmisen ylevin instituutio, mutta se on nimenomaan ihmisen aikaansaannos. Sitä ei olisi koskaan pitänyt ruveta kutsumaan sakramentiksi. Seetiläispapit tekivät avioliitosta uskonnollisen rituaalin; mutta tuhannet vuodet Eedenin jälkeen pariutuminen pysyi puhtaasti sosiaalisena ja siviili-instituutiona.
Ihmisten välisten liittojen vertaaminen jumalallisiin liittoihin on tavattoman valitettavaa. Aviomiehen ja -vaimon liittyminen yhteen avioliitto–koti-suhteen puitteissa on evolutionaaristen maailmojen kuolevaisten suorittama aineellinen toimenpide. Tosin on totta, että aviomiehen ja -vaimon vilpittömistä ja inhimillisistä edistymispyrkimyksistä voi seurata paljonkin hengellistä etenemistä, mutta se ei vielä merkitse, että avioliitto välttämättä olisi pyhä. Hengellinen edistys seuraa siitä, että vakavasti paneudutaan niihin muihin väyliin, joiden kautta ihminen pyrkii eteenpäin.
Avioliitto ei tosiasiallisesti ole myöskään verrattavissa siihen suhteeseen, joka Suuntaajalla on ihmiseen, eikä Kristus Mikaelin ja hänen ihmisveljiensä väliseen veljeyteen. Tällaiset suhteet eivät juuri miltään osin ole verrattavissa aviomiehen ja -vaimon väliseen liittoon. Ja on mitä valitettavinta, että nämä samat suhteet väärin käsittämällä ihminen on saanut aikaan niin paljon sekaannusta käsityksissään avioliiton asemasta.
On niin ikään valitettavaa, että jotkin kuolevaisryhmät ovat käsittäneet avioliiton sinetöityvän jumalallisen toimenpiteen kautta. Tällaiset uskomukset johtavat suoraa tietä sellaiseen käsitykseen, että aviosuhde olisi purkamaton, olivat olosuhteet tai sopimuspuolten toiveet minkälaatuiset hyvänsä. Mutta avioliiton purkautumisen tosiasia jo itsessään osoittaa, ettei Jumaluus ole mukaan liittyvänä osapuolena tällaisissa liitoissa. Jos Jumala kerran on liittänyt yhteen mitkä tahansa kaksi olevaista tai persoonaa, nämä pysyvät tällä tavoin yhdistyneinä niin kauan kunnes jumalallinen tahto määrää ne eroamaan. Mutta kun on kysymys avioliitosta, joka on ihmisen oma instituutio, kuka rohkenee ryhtyä tuomariksi sanoakseen, mitkä avioliitot ovat sellaisia liittoja, jotka universumin valvojat saattaisivat hyväksyä ja mitkä avioliitot taasen ovat luonteensa ja alkuperänsä puolesta puhtaasti ihmisperäisiä?
Avioliiton ihanne on korkeuksien sfääreillä silti olemassa. Jokaisen paikallisjärjestelmän pääkaupungissa Jumalan Aineelliset Pojat ja Tyttäret ilmentävät aviositein ja jälkeläisten tuottamisen ja kasvattamisen tarkoituksin yhteen liittyneiden miehen ja naisen liiton korkeimpia ihanteita. Loppujen lopuksi siis ihanteellinen kuolevaisten välinen avioliitto onkin ihmisen kannalta pyhä.
Avioliitto on aina ollut ja on edelleenkin ihmisen ajallista ihanteellisuutta edustava suurin unelma. Jos kohta tämä kaunis unelma harvoin kokonaisuudessaan toteutuu, se pysyy silti suurenmoisena ihanteena, joka iäti houkuttelee edistyvää ihmiskuntaa entistä lujempiin ponnistuksiin inhimillisen onnen saavuttamiseksi. Mutta nuorille miehille ja naisille olisi opetettava avioliiton todellisuudesta jotakin, jo ennen kuin heidät sysätään keskelle perhe-elämän keskinäisten suhteiden asettamia ankaria vaatimuksia. Nuorelle ihmiselle ominaista ihanteellisuutta olisi laimennettava karistamalla hänestä ainakin muutama niistä harhakuvitelmista, joita hänellä ennen avioliiton solmimista on.
Nuoruudelle ominaista avioliiton ihannointia ei tulisi kuitenkaan lannistaa, sillä sellaiset haaveet ovat tulevaisuuden päämääränä olevan perhe-elämän hahmottelua. Sellainen suhtautuminen on sekä virikkeitä antavaa että hyödyllistä sillä edellytyksellä, että se ei johda piittaamattomuuteen avioliiton ja myöhemmin seuraavan perhe-elämän käytännöllisten ja arkipäiväisten vaatimusten tajuamista kohtaan.
Avioliiton ihanteet ovat viime aikoina astuneet aimo askeleen eteenpäin; joidenkin kansojen keskuudessa naisella on käytännöllisesti katsoen samat oikeudet kuin puolisollaan. Perheestä on, ainakin käsitteellisellä tasolla, tulossa jälkeläisten kasvattamiseen suuntautuva lojaali kumppanuussuhde, johon liittyy seksuaalinen uskollisuus. Muttei tämän uudemman avioliittoversionkaan tarvitsisi ottaa vapautta heilahtaa niin kauas äärimmäisyyteen, että se tuo mukanaan molemminpuolisen yksinoikeuden toisen osapuolen persoonallisuuteen ja yksilöllisyyteen. Avioliitto ei ole pelkkä yksilökeskeinen ihanne, vaan se on miehen ja naisen kehittyvä sosiaalinen kumppanuussuhde, joka on olemassa ja joka toimii nykyisten tapasääntöjen alaisena, tabujen rajoittamana sekä yhteiskunnan lakien ja säädösten voimassa pitämänä.
Kahdennenkymmenennen vuosisadan avioliitot ovat entisaikojen avioliittoihin verrattuina korkeatasoisia siitäkin huolimatta, että koti-instituutiota juuri nyt ankarasti koetellaankin. Tämä johtuu niistä ongelmista, jotka suin päin tapahtunut naisten vapauksien lisääminen on yhtäkkiä sysännyt sosiaalisen organisaation kannettaviksi, oikeuksien, jotka häneltä varsin pitkään evättiin, koska menneiden sukupolvien tapasääntöjen kehitys oli perin vitkaista.
[Esittänyt Urantialle sijoitettu serafien päällikkö.]
Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.