Villi-ihminen havaitsi jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että rotujen sekoittuminen paransi jälkeläisten laatua. Ei niin, että ryhmänsisäisen aviosuhteen eli endogaamisen suhteen tulos aina olisi ollut huono, vaan että aviosuhde ryhmään kuulumattoman kanssa eli eksogaaminen suhde oli tässä mielessä aina edelliseen verrattuna parempi. Niinpä tapasäännöt helposti kiteyttivätkin lähisukulaisten välisiä sukupuolisuhteita koskevia rajoituksia. Pantiin merkille, että eksogaaminen pariutuminen loi evolutionaariselle variaatiolle ja edistymiselle verrattomasti enemmän valinnanmahdollisuutta. Eksogaamiset yksilöt olivat monipuolisempia ja omasivat suuremman kyvyn selviytyä vihamielisessä maailmassa, kun endogamian harjoittajat tapasääntöineen sen sijaan vähitellen hävisivät näyttämöltä. Tässä kaikessa oli kysymys vähittäisestä kehityksestä. Villi-ihminen ei tietoisesti pohtinut tällaisia ongelmia. Mutta myöhemmät ja edistyvät kansat kyllä pohtivat, ja ne tekivät myös sen havainnon, että liiallisesta endogamian harrastamisesta oli joissakin tapauksissa seurauksena yleinen heikkous.
Vaikka hyvän rotuaineksen endogaamisen suhteen tuloksena aina välillä olikin vahvojen heimojen koheneminen, ihmisten mieleen vaikuttivat silti voimakkaammin ne silmiinpistävät tapaukset, joissa perinnöllisesti vajavaisten harjoittama endogamia oli tuottanut huonoja tuloksia. Tästä oli seurauksena, että tapasääntöjen kehittyessä muotoutui yhä enemmän tabuja kaikkia lähisukulaisten välisiä avioliittoja vastaan.
Uskonto on pitkän aikaa toiminut tehokkaana esteenä yhteisöön kuulumattomien kanssa solmittavia avioliittoja vastaan. Monet uskonnolliset opetukset ovat julistaneet pannaan naimisiinmenon toisuskoisen kanssa. Nainen on tavallisesti suosinut yhteisöön kuuluvien kesken solmittavien avioliittojen käytäntöä, mies taas avioliittoja ulkopuolisten kanssa. Omaisuus on aina vaikuttanut avioliittoon, ja toisinaan, kun on pyritty pitämään omaisuus suvun piirissä, on syntynyt tapasääntöjä, jotka ovat pakottaneet naiset valitsemaan aviomiehensä naisen isän heimosta. Tämänlaatuiset säännöt johtivat serkusten välisten avioliittojen lukumäärän tavattomaan nousuun. Yhteisöjen jäsenten välistä pariutumista harjoitettiin myös, kun pyrittiin säilyttämään ammattisalaisuuksia, ammattityöntekijät nimittäin koettivat pitää ammattiinsa liittyvän tietämyksen suvun piirissä.
Kun korkeammantasoiset ryhmät joutuivat eristyksiin, ne vajosivat aina takaisin veriheimolaisten väliseen parinmuodostukseen. Nodiitit olivat yli sadanviidenkymmenentuhannen vuoden ajan eräs suuri yhteisön sisäisiä avioliittoja harrastanut ryhmä. Myöhempien aikojen tapoihin, joiden mukaan avioliittoja solmittiin vain yhteisön jäsenten kesken, vaikuttivat violetin rodun perinnäistavat suunnattomasti, sen keskuudessahan pariutumiset aluksi pakostakin tapahtuivat sisarusten kesken. Ja sisarusten väliset avioliitot olivat yleisiä muinaisessa Egyptissä, Syyriassa, Mesopotamiassa ja kaikissa niissä maissa, jotka olivat kerran andiittien hallussa. Egyptiläiset harrastivat kauan aikaa veljen ja sisaren välisiä avioliittoja, jotta kuninkaallinen veri olisi pysynyt puhtaana—tapa, joka Persiassa säilyi vieläkin pitempään. Mesopotamialaisten keskuudessa serkusten väliset avioliitot olivat ennen Abrahamin aikaa pakollisia. Serkuilla oli ensisijainen oikeus avioitua serkkujensa kanssa. Abraham itse meni naimisiin sisarpuolensa kanssa, mutta tällaisia liittoja ei juutalaisten myöhemmin omaksumien tapasääntöjen mukaan enää sallittu.
Ensimmäinen askel sisarusten välisistä avioliitoista poispäin otettiin, kun tapasäännöstön piiriin tuli monivaimoisuus, sillä sisarvaimolla oli tapana ylimielisesti määräillä toista vaimoa ja toisia vaimoja. Jotkut heimotavat epäsivät avioliiton velivainajan lesken kanssa, mutta vaativat elossa olevaa veljeä siittämään edesmenneelle veljelleen lapsia. Mitään biologista vaistoa minkäänasteista sukuyhteisön sisäistä avioitumista vastaan ei ole olemassa, vaan tällaisissa rajoituksissa on kysymys pelkästään tabuista.
Yhteisöön kuulumattomien kanssa solmituista avioliitoista tuli lopulta vallitseva tapa, sillä mies suosi sellaisia. Vaimon ottaminen yhteisön ulkopuolelta nimittäin takasi suuremman vapauden vaimon sukulaisista. Läheinen tuttavuus synnyttää ylenkatsetta, niinpä sitten kun henkilökohtaisen valinnan osuus alkoi hallita pariutumista, tavaksi tulikin valita aviokumppani heimokunnan ulkopuolelta.
Lopulta monet heimot julistivat sukukunnan jäsenten väliset avioliitot kieltoon, jotkut toiset rajoittivat tällaisen pariutumisen tiettyihin kasteihin. Tabu, joka kohdistui miehen oman toteemin piiriin kuuluvan naisen naimista vastaan, antoi lisäpontta tavalle varastaa naisia naapuriheimojen keskuudesta. Sittemmin avioliittoja säädeltiin enemmänkin alueellisen asuinpaikan kuin sukulaisuuden mukaan. Oli monta välivaihetta, ennen kuin yhteisön jäsenten välinen avioituminen kehittyi nykyiseksi tavaksi avioitua yhteisöön kuulumattomien kanssa. Vielä senkin jälkeen kun tabu jo koski rahvaan sukulaisavioliittoja, päälliköiden ja kuninkaiden sallittiin kuitenkin avioitua lähisukulaisten kanssa, jotta kuninkaallinen veri olisi pysynyt saman suvun piirissä ja puhtaana. Tapasäännöt ovat tavallisesti sallineet ylhäisille hallitsijoille sukupuoliasioissa tiettyjä vapauksia.
Myöhemmin ilmaantuneiden andiittikansanheimojen näyttämölläolo vaikutti suuresti siihen, että sangik-rotujen keskuudessa yhä useammat halusivat pariutua omiin heimokuntiinsa kuulumattomien kanssa. Heimorajat ylittävästä avioitumisesta saattoi tulla vallitseva käytäntö kuitenkin, vasta kun naapuriryhmät oppivat elämään toistensa kanssa verrattain rauhanomaisissa oloissa.
Heimorajat ylittävä avioituminen edisti jo sinänsä rauhaa, sillä heimojen väliset avioliitot vähensivät vihollisuuksia. Toisheimoisten kanssa avioituminen johti heimojen väliseen yhteistyöhön ja sotilasliittoihin. Siitä tuli vallitseva käytäntö, sillä se merkitsi heimojen voimistumista—se oli kansakunnanrakentaja. Myös kauppasuhteiden laajeneminen suosi avioitumista yhteisöön kuulumattomien kanssa suuresti, sillä seikkaileminen ja tutkimusretkeily vaikuttivat omalta osaltaan erilaisia rajoja ylittävään pariutumiseen ja helpottivat rotukohtaisen kulttuurin ristipölyttymistä merkittävästi.
Heimokohtaisten avioliittotapojen muutoin selittämättömiksi jäävät epäjohdonmukaisuudet johtuvat enimmältään tästä tavasta avioitua yhteisöön kuulumattomien kanssa siihen liittyvine vaimonryöstöineen ja vierailta heimoilta suoritettavine vaimonostoineen, mikä kaikki johti eri heimoille ominaisten tapojen sekoittumiseen. Hyvänä esimerkkinä siitä, että mainitut yhteisön sisäisiä avioliittoja koskeneet tabut olivat sosiologisia eivätkä biologisia, ovat sukulaisten välisiä avioliittoja koskevat tabut, joihin kuuluivat monenasteiset vain avioliiton kautta syntyvät sukulaisuussuhteet, jotka siis eivät edusta kerrassaan minkäänlaista verisukulaisuutta.