Yli kahdenkymmenenviidentuhannen vuoden ajan, lähes vuoteen 2000 eKr asti, Euraasia oli sydänosiltaan pääasiassa, jos kohta yhä vähemmässä määrin, andiittinen. Turkestanin alangoilta andiitit kääntyivät länteen ja sisäjärvet kiertäen he saapuivat Eurooppaan, kun he taas tämän alueen ylänkömailta soluttautuivat itäänpäin. Itä-Turkestan (Sinkiang) ja vähemmässä määrin Tiibet olivat ne muinaiset porttikäytävät, joiden kautta nämä Mesopotamian kansanheimot vuoristosolia myöten tunkeutuivat keltaisten ihmisten pohjoisille maille. Andiittien tunkeutuminen Intiaan tapahtui Turkestanin ylängöiltä Punjabiin ja Iranin laidunmailta Belutshistanin kautta perille. Nämä varhaisemmat vaellukset eivät olleet missään mielessä valloituksia, vaan oli pikemminkin kysymys andiittiheimojen jatkuvasta ajautumisesta läntiseen Intiaan ja Kiinaan.
Lähes viidentoistatuhannen vuoden ajan jatkui sekoittuneen andiittikulttuurin keskusten olemassaolo Tarimjoen laaksossa Sinkiangissa ja siitä etelään Tiibetin ylänköseuduilla, jossa andiittien ja andoniittien sekoittuminen oli laajamittaista. Tariminlaakso oli varsinaisen andiittikulttuurin itäisin etuvartio. Sinne andiitit rakensivat asutuskeskuksensa ja ryhtyivät kauppasuhteisiin edistyshaluisten kiinalaisten kanssa idän suunnalla ja andoniittien kanssa pohjoisessa. Tarimin seutu oli tuohon aikaan viljavaa maata; sateet olivat runsaita. Gobi idässä oli aavaa laidunmaata, jossa paimenkansat olivat vähitellen siirtymässä maanviljelyn piiriin. Tämä sivilisaatio tuhoutui sateita tuovien tuulten käännyttyä kaakkoon, mutta omana aikanaan se kilpaili itsensä Mesopotamian kanssa.
Keski-Aasian ylänköseutujen aste asteelta paheneva kuivuus alkoi vuoden 8000 eKr tienoilla ajaa andiitteja jokilaaksoihin ja merenrannoille. Sen lisäksi, että yhä vaikeammaksi käyvä kuivuus ajoi heidät Niilin, Eufratin, Induksen ja Keltaisenjoen laaksoihin, se sai aikaan uuden käänteen andiittien sivilisaatiossa. Ilmaantui uusi ihmisluokka, kauppiaat, joita alkoi esiintyä suurin määrin.
Kun metsästys ilmastollisten olojen vuoksi kävi vaeltaville andiiteille tuottamattomaksi, he eivät noudattaneetkaan vanhempien rotujen evolutionaarista kurssia sikäli, että heistä olisi tullut karjapaimenia. Kaupankäynti ja kaupunkilainen elämäntapa ilmaantuivat. Egyptistä Mesopotamian ja Turkestanin kautta aina Kiinan ja Intian virroille saakka korkeammin sivistyneet heimot alkoivat kerääntyä käsiteollisuudelle ja kaupankäynnille omistautuviin kaupunkeihin. Adoniasta tuli Keski-Aasian kaupanharjoittajien suurkaupunki. Se sijaitsi lähellä nykyistä Ashkhabadin kaupunkia. Kiven, metallien, puutavaran ja saviastioiden kauppa vilkastui sekä maalla että vesillä.
Mutta alati yltyvä kuivuus pani vähitellen liikkeelle andiittien suuren exoduksen Kaspianmeren etelä- ja itäpuolisilta mailta. Vaellusten vuoksiaalto alkoi muuttaa suuntaa niin, että se kääntyikin pohjoisesta etelään, ja babylonialaiset ratsumiehet alkoivat tunkea Mesopotamiaan.
Keski-Aasian yhä vain pahemman vedettömyyden vaikutuksiin kuului myös väkiluvun väheneminen ja näiden kansojen sotaisuuden heikkeneminen; ja kun pohjoisessa tapahtunut sademäärän väheneminen pakotti nomadiandoniitit etelään, Turkestanissa alkoi valtava andiittien maastamuutto. Tässä on kysymys niin kutsuttujen arjalaisten viimeisestä muutosta kohti Levanttia ja Intiaa. Se nosti lakipisteeseensä sen Aatamin jälkeläisten pitkäaikaisen hajaantumisen, jonka kuluessa nämä oivalliset rodut olivat ainakin johonkin määrään asti kohentaneet kaikkia Aasian ja useimpia Tyynenmeren saarien kansoja.
Samalla kun andiitit näin hajaantuivat itäisen pallonpuoliskon yli, heiltä riistettiin heidän kotimaansa Mesopotamiassa ja Turkestanissa, sillä nimenomaan tämä andoniittien laaja-alainen siirtyminen etelään harvensi Keski-Aasian andiittien rivejä lähes niiden häviämiseen asti.
Mutta vielä kahdennellakymmenennelläkin Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla on turaanilais- ja tiibetiläiskansojen keskuudessa havaittavissa jälkiä andiittisesta perimästä, mistä todistavat näillä seuduin silloin tällöin tavattavat vaaleat ihmistyypit. Varhaiset kiinalaisten annaalit sisältävät merkintöjä punatukkaisten nomadien esiintymisestä Keltaisenjoen rauhallisten yhdyskuntien pohjoispuolella, ja vieläkin on jäljellä maalauksia, joissa totuudenmukaisesti tuodaan julki se, että muinaisaikojen Tariminlaaksossa esiintyi sekä vaaleita andiittisia että tummaverisiä mongolityyppejä.
Keski-Aasian andiiteissa pinnan alla piilleen sotilaallisen nerokkuuden viimeinen suuri julkitulo tapahtui vuonna 1200 jKr, kun mongolit Tshingis-kaanin johdolla ryhtyivät valloittamaan suurinta osaa Aasian manteresta. Ja entisajan andiittien tavoin nämä soturit julistivat, että on olemassa ”yksi Jumala taivaassa”. Heidän maailmanvaltansa varsin pikainen mureneminen viivästytti länsimaiden ja itämaiden välisiä kulttuuriyhteyksiä pahasti ja vaikeutti monoteistisen käsityksen leviämistä Aasiassa suuresti.