Tuhansia vuosia Aatamin pojat ahersivat Mesopotamian jokien varsilla, ratkoivat kasteluun ja tulvienhallintaan liittyviä ongelmiaan etelän suunnalla, vahvistelivat puolustuslinjojaan pohjoisessa ja pyrkivät säilyttämään perinteitään ensimmäisen Eedenin loiston ajoilta.
Toisen puutarhan johtajissa ilmennyt uljuus on eräs Urantian historian hämmästyttävistä ja innoittavista sankarirunoelmista. Koskaan nämä uljaat sielut eivät kadottaneet kokonaan näköpiiristään Aatamin tehtävään sisältynyttä tavoitetta, ja sen tähden he taistelivat urhoollisesti ympäröivien ja alemmantasoisten heimojen vaikutuksia vastaan, samalla kun he katkeamattomana virtana ja auliisti lähettivät oivallisimmat poikansa ja tyttärensä lähettiläiksi maailman rotujen keskuuteen. Välillä tämä levittäytyminen oli kuluttaa kotimaan kulttuurin voimavarat loppuun, mutta kerran toisensa jälkeen nämä verrattomat kansanheimot onnistuivat sellaisesta toipumaan.
Adamiittien sivilisaatio, yhteiskunta ja kulttuuritaso olivat Urantian evolutionaaristen rotujen yleistasoa verrattomasti korkeammalla. Vain Vanin ja Amadonin vanhojen yhdyskuntien sekä Aataminpojan jälkeläisten keskuudessa kukoisti sivilisaatio, joka oli edes jossakin mielessä verrattavissa adamiittien sivilisaatioon. Mutta toisen Eedenin sivilisaatio oli keinotekoinen rakennelma—se ei ollut evoluution tulos—ja siksi se oli tuomittu rappeutumaan niin pitkälle, että se painuisi luonnolliselle, evoluution mukaiselle tasolle.
Aatami jätti jälkeensä suuren älyllisen ja hengellisen kulttuurin, mutta jos puhutaan mekaanisista laitteista, niiden osalta se ei ollut kovinkaan pitkälle edistynyt, sillä jokaisen sivilisaation rajoituksena ovat saatavilla olevat luonnonvarat, synnynnäinen nerokkuus ja riittävä joutoaika, jotka takaavat, että keksintöjä myös syntyy. Violetin rodun sivilisaatio perustui Aatamin läsnäoloon ja ensimmäisen Eedenin perinteisiin. Aatamin kuoleman jälkeen, ja sitten kun nämä perinteet vuosisatojen saatossa hämärtyivät, adamiittien kulttuuritasossa tapahtui tasaista laskua, kunnes se saavutti sellaisen tilan, jossa se oli vastavuoroisessa tasapainossa ympäristön kansojen tason ja violetin rodun luonnollista tietä kehittyvien kulttuuristen kykyjen kanssa.
Mutta adamiitit olivat vuoden 19.000 eKr paikkeilla eittämätön kansakunta, jonka väkiluku oli neljä ja puoli miljoonaa, ja he olivat lähettäneet jo miljoonia jälkeläisiään ympärillään asuvien kansojen keskuuteen.