Vaikka rotujen ajattelu ja moraali Aatamin saapumisen aikoihin olivatkin alhaisella tasolla, fyysinen evoluutio oli silti jatkunut kokolailla entisellään Caligastian kapinasta aiheutuneen hätätilan siihen vaikuttamatta. Se, mitä Aatami oli tuonut lisää rotujen biologiseen tilaan, kohensi Urantian ihmisiä suunnattomasti, vaikka hanke osittain epäonnistuikin.
Aatami ja Eeva toivat mukanaan myös paljon sellaista, jolla oli arvoa ihmiskunnan sosiaaliselle, moraaliselle ja älylliselle edistymiselle. Heidän jälkeläistensä täälläolo tarjosi sivilisaatiolle valtavan määrän uutta virikettä. Mutta kokonaisuutena ottaen maailmassa ei kolmekymmentäviisituhatta vuotta sitten esiintynyt paljonkaan kulttuuria. Muutamia sivistyskeskuksia toki oli siellä täällä, mutta enimmältään Urantia virui raakalaisuudessa. Rotujen ja kulttuurin levinneisyys oli seuraavankaltainen:
1. Violetti rotu—adamiitit ja Aataminpojan jälkeläiset. Adamiittikulttuurin pääkeskus oli toisessa puutarhassa, joka sijaitsi Tigris- ja Eufratvirtojen muodostamassa kolmiossa. Se nimenomaan oli länsimaisen ja intialaisen sivilisaation kehto. Violetin rodun toissijainen eli pohjoinen keskus oli Aataminpojan jälkeläisten pääpaikka, joka sijaitsi Kaspianmeren etelärannikolta itään, lähellä Kopetvuoristoa. Näistä kahdesta keskuksesta eteni ympäristön maihin se kulttuuri ja se elämänplasma, jotka toivat välittömästi uutta eloa kaikkiin rotuihin.
2. Esisumerilaiset ja muut nodiitit. Mesopotamiassa oli lähellä jokien suistoaluetta jäänteitä myös Dalamatian aikaisesta muinaisesta kulttuurista. Vuosituhansien vieriessä tämä ryhmä sekoittui täysin pohjoispuolellaan eläviin adamiitteihin kadottamatta kuitenkaan koskaan täysin nodilaisperinteitään. Monet muut Levanttiin asettuneet nodiitit yleensä sulautuivat myöhemmin levinneeseen violettiin rotuun.
3. Andoniitit ylläpitivät viittä tai kuutta kohtalaisen edustavaa yhdyskuntaa, jotka sijaitsivat Aataminpojan pääpaikasta pohjoiseen ja itään. Heitä oli hajallaan myös koko Turkestanin alueella, ja lisäksi heitä säilyi erillisinä saarekkeina kaikkialla Euraasiassa, varsinkin vuoristoseuduilla. Nämä alkuperäisasukkaat pitivät edelleen hallussaan Euraasian mantereen pohjoisia maa-alueita samoin kuin Islantia ja Grönlantia, mutta sininen ihminen oli jo kauan sitten karkottanut heidät Euroopan tasangoilta ja levittäytyvä keltainen rotu Aasian kaukaisempien seutujen jokilaaksoista.
4. Punainen ihminen piti hallussaan Amerikan mantereita; hänethän oli yli viisikymmentätuhatta vuotta ennen Aatamin saapumista karkotettu Aasiasta.
5. Keltainen rotu. Kiinalaiset kansanheimot olivat jo lujittaneet asemansa Itä-Aasian haltijoina. Heidän edistyneimmät yhdyskuntansa sijaitsivat nyky-Kiinasta luoteeseen, Tiibetiin rajoittuvilla alueilla.
6. Sininen rotu. Siniset ihmiset olivat hajallaan pitkin Eurooppaa, mutta heidän parempitasoiset kulttuurin keskuksensa sijaitsivat Välimerenaltaan tuohon aikaan viljavissa laaksoissa ja Luoteis- Euroopassa. Neandertalilaisten rotuainesten sulautuminen siniseen rotuun oli taannuttanut sinisen ihmisen kulttuuria tavattomasti, mutta muussa mielessä hän oli kaikkiin Euraasian evolutionaarisiin kansanheimoihin verrattuna tarmokkain, seikkailuvalmein ja tutkimishaluisin.
7. Dravidakansoja edeltänyt Intia. Intian moninainen rotujen sekoitus—johon sisältyi kaikkia maailman rotuja, mutta eritoten vihreää, oranssia ja mustaa—ylläpiti kulttuuria, joka oli syrjäseutujen kulttuuria hivenen korkeammalla.
8. Saharan sivilisaatio. Indigon rodun korkeammantasoisilla aineksilla oli edistyvimmät asutuskeskuksensa siellä, missä nyt on suuri Saharan autiomaa. Tuolloin jo näyttämöltä hävinneiden oranssin ja vihreän rodun perintöaineksia sisältyi suurin määrin tähän indigonmustaan ryhmään.
9. Välimerenallas. Ellei Intiaa oteta lukuun, niin eniten sekoittunut rotu piti hallussaan aluetta, joka nykyään on Välimerenallas. Pohjoisesta tulleet siniset ihmiset ja etelästä tulleet saharalaiset kohtasivat siellä idästä saapuneita nodiitteja ja adamiitteja ja sekoittuivat heihin.
Tällaiselta maailma näytti, ennen kuin violetin rodun suuri levittäytyminen alkoi, noin kaksikymmentäviisituhatta vuotta sitten. Tulevaisuuden sivilisaation toivo oli toisessa puutarhassa Mesopotamian jokien välissä. Siellä, Lounais-Aasiassa, piili suuren sivilisaation potentiaali, Dalamatian päiviltä ja Eedenin ajoilta pelastuneiden ideoiden ja ihanteiden maailmaanleviämisen mahdollisuus.
Aatami ja Eeva olivat jättäneet jälkeensä määrällisesti rajallisen mutta kyvykkään jälkeläisjoukon, ja Urantialla toimineet taivaalliset tarkkailijat odottivat innokkaina nähdäkseen, miten nämä hairahtuneen Aineellisen Pojan ja Tyttären jälkeläiset tehtävästään suoriutuisivat.