Luotuamme katsauksen toisasteisten keskiväliolentojen esivanhempiin kuuluneisiin nodiittiedelläkävijöihin tulisi tässä kertomuksessa ottaa nyt tarkasteltavaksi heidän esivanhempiensa Aatamista polveutuva puolisko, sillä toisasteiset keskiväliolennot ovat myös Aataminpojan, Urantian violetin rodun esikoisen, lapsenlapsia.
Aataminpoika kuului siihen Aatamin ja Eevan lasten ryhmään, joka päätti jäädä maan päälle isänsä ja äitinsä luo. Tämä Aatamin vanhin poika oli monet kerrat kuullut Vanin ja Amadonin kertovan ylämaakodistaan pohjoisessa, ja vähän toisen puutarhan perustamisen jälkeen hän päätti lähteä etsimään tätä nuoruutensa unelmien maata.
Aataminpoika oli tuolloin 120-vuotias ja oli ollut kolmenkymmenenkahden puhdasrotuisen, ensimmäisessä puutarhassa syntyneen lapsen isä. Hän halusi jäädä vanhempiensa luo auttamaan heitä toisen puutarhan rakentamisessa, mutta häntä järkytti suuresti se, että hän menetti puolisonsa ja heidän yhteiset lapsensa. Nämä olivat kaikki päättäneet lähteä Edentiaan niiden muiden aatamilaislasten mukana, jotka halusivat tulla Kaikkein Korkeimpien suojateiksi.
Aataminpoika ei halunnut poistua Urantialle jääneiden vanhempiensa luota, vaikeuksien tai vaaran pakoilu ei ollut hänen tapaistaan, mutta toisen puutarhan henkilösuhteet olivat hänestä kaikkea muuta kuin tyydyttäviä. Hän teki paljon edistääkseen alkuvaiheessa suoritettuja puolustus- ja rakennustoimia, mutta päätti lähteä pohjoiseen heti ensimmäisen tilaisuuden tarjoutuessa. Ja vaikka hänen lähtönsä sujui kaikin puolin miellyttävissä merkeissä, Aatami ja Eeva murehtivat vanhimman poikansa menettämistä kovin. Heitä huoletti päästää häntä outoon ja vihamieliseen maailmaan, josta hän ei, niin kuin he pelkäsivät, koskaan palaisi.
Aataminpojan mukana pohjoiseen lähti kaksikymmenseitsemänjäseninen seurue etsimään näitä hänen lapsuutensa haavekuvien ihmisiä. Runsaan kolmen vuoden kuluttua Aataminpojan seurue tosiaankin tavoitti löytöretkensä päämäärän, ja siellä kohtaamiensa ihmisten joukosta hän pani merkille ihanan ja kauniin kaksikymmenvuotiaan naisen, joka väitti olevansa viimeinen puhdasrotuinen Prinssin esikunnan jälkeläinen. Tämä nainen, Ratta nimeltään, kertoi kaikkien esivanhempiensa olleen Prinssin langenneeseen esikuntaan kuuluneen kahden jäsenen jälkeläisiä. Hän oli rotunsa viimeinen edustaja, sillä eläviä sisaruksia hänellä ei ollut. Hän oli jo melkein päättänyt olla avioitumatta, melkein päättänyt kuolla lapsettomana, mutta hän menetti sydämensä majesteettiselle Aataminpojalle. Ja kun hän kuuli Eedenin tarinan eli sen, kuinka Vanin ja Amadonin ennustukset todellakin olivat käyneet toteen, ja kun hän kuunteli selostusta puutarhassa tapahtuneesta rikkomuksesta, hänet valtasi yksi ainoa ajatus: avioitua tämän Aatamin pojan ja perillisen kanssa. Ja pian tämä ajatus heräsi myös Aataminpojan mielessä. Runsaan kolmen kuukauden kuluttua he menivät naimisiin.
Aataminpojalla ja Ratalla oli kuudenkymmenenseitsemän lapsen perhe. Heistä sai alkunsa suuri maailmanjohtajien suku, mutta sen lisäksi he tekivät jotakin enemmän. Olisi muistettava, että nämä molemmat olennot olivat itse asiassa superihmisiä. Joka neljäs heille syntynyt lapsi kuului ainutlaatuiseen luokkaan ja oli usein näkymätön. Maailman koko historian aikana tällaista ei ollut aiemmin tapahtunut. Ratta oli perin hämmentynyt, jopa taikauskoinen, mutta Aataminpoika oli varsin hyvin selvillä ensiasteisten keskiväliolentojen olemassaolosta, ja hän päätteli, että hänen silmiensä edessä oli tapahtumassa jotakin samankaltaista. Kun toinen omituisesti käyttäytyvä jälkeläinen ilmaantui, hän päätti naittaa nämä keskenään, sillä toinen oli mies-, toinen naispuolinen. Ja näin sai alkunsa keskiväliolentojen toisasteinen luokka. Tämän ilmiön päättymistä edeltäneiden sadan vuoden aikana näitä olentoja syntyi lähes kaksituhatta.
Aataminpoika eli 396 vuotta. Monet kerrat hän palasi vierailulle äitinsä ja isänsä luokse. Joka seitsemäs vuosi hän ja Ratta matkustivat etelään, toiseen puutarhaan, ja keskiväliolennot toimittivat hänelle sinä aikana tietoja hänen oman kansansa voinnista. He olivat Aataminpojan elinaikana suureksi avuksi, kun totuuden ja oikeamielisyyden uutta ja itsenäistä maailmankeskusta pystytettiin.
Näin Aataminpojalla ja Ratalla oli komennossaan tämä erinomaisten auttajien joukko, ja nämä työskentelivät heidän kanssaan koko heidän pitkän elinaikansa auttaen edistyneen totuuden tunnetuksi tekemistä sekä korkeammantasoisen hengellisen, älyllisen ja fyysisen elintavan levitystyötä. Eivätkä myöhemmät taantumiset milloinkaan täysin peittäneet alleen maailman kohentamiseen tähdänneen ponnistelun tuloksia.
Aataminpojan jälkeläiset pitivät yllä korkeaa kulttuuria Aataminpojan ja Ratan ajoista laskettuna lähes seitsemäntuhannen vuoden ajan. Myöhemmin he sekoittuivat naapuruston nodiitteihin ja andoniitteihin, ja myös heidät luettiin ”muinaisajan mahtimiesten” joukkoon. Ja jotkin tuon aikakauden saavutukset säilyivät ja muuttuivat piileväksi osaksi sitä kulttuuripotentiaalia, joka myöhemmin puhkesi kukkaan eurooppalaisena sivilisaationa.
Kyseisen sivistyksen keskus sijaitsi Kaspianmeren eteläpäästä itään olevalla seudulla, lähellä Kopet Daghia. Lyhyen matkaa Turkestanin vuorten eduskukkuloilta ylöspäin sijaitsevat jäännökset siitä, mikä kerran oli violetin rodun Aataminpojan jälkeläisten pääpaikka. Näillä ylängön asuinpaikoilla, jotka ovat sijoittuneet kapealle ja ikivanhalle hedelmälliselle vyöhykkeelle Kopetin vuorijonon matalammilla vuoreneduskukkuloilla, kehittyi eri aikoina ja toinen toistaan seuraten neljä erilaista kulttuuria, joita vaali vastaavasti Aataminpojan jälkeläisten neljä eri ryhmää. Järjestyksessä toinen näistä ryhmistä oli se, joka siirtyi länteen: Kreikkaan ja Välimeren saarille. Aataminpojan jälkeläisten jäännös vaelsi pohjoiseen ja länteen ja saapui Eurooppaan viimeisen Mesopotamiasta lähteneen sekarotuisen andiittiaallon mukana, ja heitä oli myös Intian andiitti-arjalaisten valloittajien joukossa.