Baabelin tornista käydyn kummallekin osapuolelle tuhoisan taistelun välittömänä seurauksena oli nodiittien hajaantuminen. Tämä sisällissota vähensi rodullisesti puhtaampien nodiittien lukumäärää suuresti ja oli monin tavoin syynä siihen, etteivät he onnistuneet perustamaan mitään merkittävää esiaatamilaista sivilisaatiota. Nodiittien kulttuuri taantui tästä ajasta alkaen yli sadankahdenkymmenentuhannen vuoden ajan, kunnes aatamilaisen aineksen lisäys sitä kohensi. Mutta vielä Aatamin aikoinakin nodiitit olivat yhä kyvykäs kansanheimo. Monia heidän rodullisesti sekoittuneita jälkeläisiään oli puutarhanrakentajien joukossa, ja monet Vanin ryhmänjohtajakapteeneista olivat nodiitteja. Jotkut kyvykkäimmistä Aatamin esikunnassa palvelleista mielistä olivat tätä rotua.
Neljästä suuresta nodiittikeskuksesta kolme perustettiin heti Bablotin konfliktin jälkeen:
1. Läntiset eli Syyrian nodiitit. Kansallismielisten eli rotumuistomerkin kannattajien jäänteet matkasivat kohti pohjoista ja yhdistyivät andoniitteihin. Ne perustivat myöhemmin Mesopotamian luoteispuoliset nodilaiskeskukset. Kysymyksessä oli hajaantuvien nodiittien suurin ryhmä, ja tämä ryhmä antoi paljon myöhemmin ilmaantuneelle assyrialaisten sukukunnalle.
2. Itäiset eli Elamin nodiitit. Kulttuurin ja kaupan puolestapuhujat vaelsivat suurin joukoin kohti itää, Elamiin, ja siellä he liittyivät sekoittuneisiin sangik-heimoihin. Kolmenkymmenen–neljänkymmenen vuosituhannen takaiset elamilaiset olivat muuttuneet olemukseltaan jo suurelta osin sangikeiksi, vaikka he edelleen pitivätkin yllä sivilisaatiota, joka oli ympärillä asuvien barbaarien kulttuuria korkeammalla tasolla.
Toisen puutarhan perustamisen jälkeen tästä läheisestä nodiittiyhdyskunnasta oli tapana puhua ”Nodin maana”, ja tämän nodiittiryhmän ja adamiittien välillä vallinneen pitkän, verrattain rauhallisen kauden kuluessa molemmat rodut sekoittuivat laajasti keskenään, sillä Jumalan Poikien (adamiittien) tavaksi tuli yhä useammin ottaa vaimokseen ihmisten tyttäriä (nodiitteja).
3. Keskimmäiset eli esisumerilaiset nodiitit. Tigris- ja Eufratjokien suulla asunut pieni ryhmä säilytti muita paremmin rodullisen koskemattomuutensa. Se piti pintansa tuhannet vuodet, ja lopulta siitä muodostui se nodiittikantaheimo, joka adamiitteihin sekoituttuaan perusti historiallisten aikojen sumerilaiskansat.
Tämä kaikki selittää, miten sumerilaiset niin yhtäkkisesti ja salaperäisesti ilmestyivät toiminnan näyttämölle Mesopotamiassa. Koskaan eivät tutkijat pysty jäljittämään ja seuraamaan näitä heimoja takaisin sumerilaisten alkulähteille, niiden sukujuuret kun ulottuvat kaksisataatuhatta vuotta ajassa taaksepäin, Dalamatian mereenvajoamisen jälkeiseen aikaan. Ilman, että näiden muinaisuuden heimojen alkuvaiheista on merkkiäkään muualla maailmassa, ne yhtäkkiä sukeltavat esiin sivilisaation taivaanrannan takaa mukanaan kypsä ja verraton kulttuurinsa temppeleineen, metallinkäsittelytaitoineen, maanviljelyineen, kotieläimineen, savenvalanta- ja kankaankudontataitoineen, kauppalakeineen, lakikokoelmineen, uskonnollisine menoineen ja vanhoine kirjoitusjärjestelmineen. Historiallisen ajan alkuun tultaessa ne olivat jo kauan sitten kadottaneet Dalamatian kirjaimiston ja omaksuneet Dilmunista alkunsa saaneen erikoisen kirjoitustavan. Sumerin kieli, joka on maailmasta käytännöllisesti katsoen hävinnyt, ei ollut seemiläinen, vaan sillä oli paljon yhteistä niin kutsuttujen arjalaiskielten kanssa.
Sumerien jälkeensä jättämä yksityiskohtainen kirjallinen aineisto kuvailee sen merkittävän asutuskeskuksen aluetta, joka sijaitsi Persianlahden rannalla, varhaisemman Dilmunin kaupungin lähistöllä. Egyptiläiset kutsuivat tätä muinaisuuden loisteliasta kaupunkia Dilmatiksi, kun sen sijaan myöhemmät aatamilaistuneet sumerit sekoittivat sekä ensimmäisen että toisen nodiittikaupungin Dalamatiaan ja kutsuivat kaikkia kolmea Dilmuniksi. Ja arkeologit ovat jo löytäneet näitä ikivanhoja sumerilaisia savitauluja, jotka kertovat tästä maanpäällisestä paratiisista, ”jossa Jumalat ensimmäisen kerran siunasivat ihmiskuntaa sivistyneen ja kulttuurisen elämäntavan esikuvalla.” Ja näitä Dilmunia, ihmisten ja Jumalan paratiisia, kuvailevia tauluja lepää nyt kaikessa rauhassa monen museon pölyisillä hyllyillä.
Sumerilaiset tunsivat hyvin ensimmäisen ja toisen Eedenin, mutta huolimatta laajamittaisesta avioitumisesta adamiittien kanssa he pitivät pohjoisia puutarhan asukkaita jatkuvasti kuitenkin muukalaisrotuna. Sumerien ylpeys muita muinaisemmasta nodiittikulttuurista sai heidät jättämään nämä myöhemmät suuruuden näkymät vaille huomiota ja muistamaan vain Dilmunin kaupungin suurenmoisuuden ja sen paratiisillisuudesta kertovat perimätiedot.
4. Pohjoiset nodiitit ja amadoniitit—vaniitit. Tämä ryhmä ilmaantui jo ennen Bablotin konfliktia. Nämä pohjoisimmat nodiitit olivat niiden jälkeläisiä, jotka olivat hylänneet Nodin ja hänen seuraajainsa johtajuuden ja vaihtaneet sen Vanin ja Amadonin johtajuuteen.
Jotkut Vanin ensimmäisistä työtovereista asettuivat myöhemmin asumaan sen järven rantamille, joka yhä kantaa hänen nimeään, ja heidän perinteensä muotoutuivat näillä seuduin. Araratista tuli heidän pyhä vuorensa, ja sillä oli myöhempien aikojen vaniiteille sama merkitys kuin Siinailla oli heprealaisille. Kymmenentuhatta vuotta sitten assyrialaisten vaniittiesi-isät opettivat, että Jumalat olivat Araratvuorella antaneet Vanille heidän seitsemästä käskystä koostuvan moraalilakinsa. He uskoivat lujasti sellaiseen, että Van ja tämän työtoveri Amadon oli viety elävinä pois planeetalta, kun nämä olivat olleet vuorella hartaudenharjoitukseen syventyneinä.
Araratin vuori oli Pohjois-Mesopotamian pyhä vuori, ja koska suuri osa näistä ikivanhoista ajoista kertovasta perimätiedostanne on saatu babylonialaisen vedenpaisumuskertomuksen ohessa, ei ole yllättävää, että Araratvuori ja sikäläinen seutukunta punoutuivat myöhempään juutalaiseen kertomukseen Nooasta ja maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta.
Noin 35.000 vuotta eKr Aataminpoika vieraili eräässä itäisimmistä vanilaisten vanhoista siirtokunnista perustaakseen sinne oman sivistyskeskuksensa.