Vaikka tämä on kertomus Urantian keskiväliolentojen syntyperästä, olemuksesta ja toiminnasta, on molempien olentoluokkien—ensiasteisten ja toisasteisten—keskinäinen sukulaisuus kuitenkin syynä siihen, että meidän on välttämätöntä keskeyttää kertomus ensiasteisista keskiväliolennoista hetkeksi tähän ja seurata Prinssi Caligastian ruumiillisen esikunnan kapinallisjäsenistä polveutuvaa sukuhaaraa planetaarisen kapinan päivistä Aatamin aikoihin. Juuri tätä rotuperimää edustava sukuhaara nimittäin tuotti toisen Eedenin puutarhan alkuaikoina puolet keskiväliolentojen toisasteisen luokan esivanhemmista.
Prinssin esikunnan fyysiset jäsenet oli rakennettu sukupuolellisiksi luoduiksi, jotta he osallistuisivat hankkeeseen sellaisten jälkeläisten tuottamiseksi, joissa esiintyisivät heidän oman erityisen olentoluokkansa yhteiset ominaisuudet yhdistyneinä Andonin heimojen valikoituihin rodullisiin ominaisuuksiin, ja tämä kaikki oli ennakkovalmistelua myöhemmin tapahtuvaksi tiedetylle Aatamin ilmestymiselle. Elämänkantajat olivat suunnitelleet uudentyyppisen kuolevaisen. Suunnitelmaan sisältyi Prinssin esikunnan yhteisten jälkeläisten yhdistyminen Aatamin ja Eevan ensimmäisen polven jälkeläisiin. He olivat siis laatineet suunnitelmansa siltä pohjalta, että tavoitteena oli uusi planetaaristen luotujen luokka, josta he toivoivat, että sen jäsenistä tulisi ihmisyhteisön opettaja-hallitsijoita. Näiden olentojen oli tarkoitus olla sosiaalisessa mielessä, mutta ei hallinnollisessa mielessä, riippumattomia. Mutta kun tämä hanke lähes täydellisesti epäonnistui, emme koskaan saa tietää, millaisen hyväntahtoista johtajuutta ja verratonta kulttuuria edustavan aristokratian Urantia menetti. Sillä kun aineellisen esikunnan jäsenet myöhemmin tuottivat jälkeläisiä, se tapahtui kapinan jälkeen, ja sitten kun heiltä oli riistetty yhteys järjestelmän elämänvirtoihin.
Kapinan jälkeisenä aikakautena Urantialla sattui monia epätavallisia tapahtumia. Suurenmoinen sivilisaatio, Dalamatian kulttuuri, oli murenemassa. ”Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä (nodiitteja), ja kun jumalten pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia, olivat nämä lapset noita ’muinaisajan mahtimiehiä’, ’mainetekojen miehiä’.” Vaikka esikunnan jäsenet ja heidän ensimmäiset jälkeläisensä tuskin olivat ”jumalten poikia”, noiden kaukaisten aikojen evolutionaariset kuolevaiset pitivät heitä kuitenkin sellaisina; perimätieto liioitteli jopa heidän ruumiinkokoaan. Tämä siis on sen miltei yleismaailmallisen kansantarun alkulähde, joka kertoo maan päälle tulleista jumalista ja siitä, kuinka nämä ihmisten tyttärien kanssa siittivät muinaisten sankarien rodun. Ja koko tämä legenda sekaantui toisessa puutarhassa myöhemmin esiintyneistä adamiittien rotusekoituksista kertoviin tarinoihin.
Koska Prinssin esikunnan sadassa ruumiillisessa jäsenessä oli andonilaisen ihmissuvun ituplasmaa, olisi luonnollisesti ollut odotettavissa, että jos he ryhtyisivät sukupuoliseen jälkeläistentuottamiseen, heidän jälkeläisensä muistuttaisivat joka suhteessa muiden andonilaisvanhempien jälkeläisiä. Mutta kun esikunnan kuusikymmentä kapinallista, Nodin kannattajat, sitten tosiaankin ryhtyivät sukupuoliseen jälkeläisten tuottamiseen, heidän lapsensa osoittautuivat sekä andonilaisiin että sangik-kansoihin verrattuina lähes kaikissa suhteissa ylivertaisiksi. Tämä odottamaton ylivertaisuus ei ollut tunnusomaista vain fyysisten ja älyllisten ominaisuuksien kohdalla, vaan ulottui myös hengellisiin kykyihin.
Nämä ensimmäisessä nodiittisukupolvessa ilmenneet mutanttipiirteet aiheutuivat tietyistä muutoksista, joita oli tehty andonilaisten ituplasman perinnöllisyystekijöiden keskinäiseen järjestykseen ja kemiallisiin rakennusosiin. Näiden muutosten syynä oli se, että esikunnan jäsenten ruumiissa esiintyi Satanian järjestelmän voimakkaita elämän ylläpitopiirejä. Nämä elämän virtapiirit panivat erityiseen Urantian rakennemalliin kuuluvat kromosomit järjestymään uudella tavalla niin, että ne tulivat lähemmäksi säädettyyn nebadonilaiseen elollisuuden ilmenemistapaan kuuluvia, satanialaista erityismuotoa noudattavia vakioituja rakennekaavoja. Menetelmä, jota käytettiin tämän ituplasman muodonmuutoksen aikaansaamiseksi siihen järjestelmän elämänvirtojen avulla vaikuttamalla, ei ole kovinkaan kaukana niistä menetelmistä, joilla Urantian luonnontieteilijät röntgensäteitä käyttämällä muuntavat kasvien ja eläinten ituplasmaa.
Näin nodiittikansat siis ilmaantuivat eräistä omalaatuisista ja odottamattomista muunnoksista, jotka toteutuivat Avalonin kirurgien andonilaisluovuttajien kehosta esikunnan ruumiillisten jäsenten kehoon siirtämässä elämänplasmassa.
Muistanette, että sadasta andonilaisen ituplasman luovuttajasta tehtiin vuorostaan elämänpuun vaatiman orgaanisen täydenteen haltijoita niin, että Satanian elämänvirrat huuhtoivat myös heidän ruumistaan. Myös ne neljäkymmentäneljä muunnettua andoniittia, jotka esikunnan mukana liittyivät kapinaan, pariutuivat keskenään ja antoivat merkittävän lisänsä nodiittikansojen muita parempiin rotukantoihin.
Mainitut kaksi ryhmää, joihin kuului 104 muunnettua andoniittien elämänplasmaa kantavaa yksilöä, ovat nodiittien—kahdeksannen Urantialle ilmestyneen rodun—esivanhemmat. Ja tämä elollisuuden ihmishahmoisen muodon uusi ilmenemismuoto edustaa jälleen uutta vaihetta sen alkuperäisen suunnitelman toteutumisessa, jonka mukaan Urantiaa käytetään elollisuusmuuntelujen maailmana, paitsi että tämä oli eräs odottamattomista kehitystuloksista.
Puhdasveriset nodiitit olivat suurenmoinen rotu, mutta he sekoittuivat vähitellen maailman evolutionaarisiin kansoihin, ja ennen pitkää oli havaittavissa melkoista rappeutumista. Kymmenentuhatta vuotta kapinan jälkeen he olivat jo menettäneet ylivertaisuuttaan niin paljon, että heidän keskimääräinen elinaikansa oli vain vähän evolutionaaristen rotujen elinikää pitempi.
Kun arkeologit kaivavat esiin nodiittien myöhempien sumerilaisjälkeläisten savitauluarkistoja, he löytävät sumerilaisten kuningasluetteloita, jotka ulottuvat useita tuhansia vuosia ajassa taaksepäin. Ja sitä mukaa kun nämä muistiinpanot ulottuvat yhä kauemmas menneisyyteen, pitenevät myös yksittäisten kuninkaiden hallituskaudet jostakin kahdestakymmenestäviidestä tai kolmestakymmenestä vuodesta aina sataanviiteenkymmeneen vuoteen ja ylikin. Tämä näiden vanhempien kuninkaiden hallituskausien piteneminen osoittaa, että jotkut varhaisista nodiittihallitsijoista (Prinssin esikunnan välittömistä jälkeläisistä) todellakin elivät pitempään kuin heidän myöhempien aikojen seuraajansa, ja lisäksi se osoittaa pyrkimystä venyttää dynastioita niin, että päästään aina Dalamatian aikaan saakka.
Tällaisista pitkäikäisistä yksilöistä kertovat merkinnät johtuvat myös ajanlaskun yksikkönä käytettyjen kuukausien ja vuosien sekoittumisesta keskenään. Sama ilmiö on myös havaittavissa Raamatun esittämässä Abrahamin sukuluettelossa sekä kiinalaisten varhaisissa muistiinmerkinnöissä. Kaksikymmentäkahdeksanpäiväisen kuukauden tai aikajakson sekoittaminen myöhemmin käyttöön otettuun yli kolmesataaviisikymmenpäiväiseen vuoteen oli syynä perimätietoihin, jotka kertovat tällaisista pitkäikäisistä ihmisistä. On olemassa muistiinmerkintöjä miehestä, joka eli yli yhdeksänsataa ”vuotta”. Tämä ajanjakso ei todellisuudessa vastaa täyttä seitsemääkymmentäkään vuotta, ja tällaisia elinaikoja pidettiin hyvin kauan aikaa merkittävän pitkinä; ”kuusikymmentä vuotta ja kymmenen”, niin kuin tällainen elinaika myöhemmin ilmaistiin.
Vielä kauan Aatamin päivien jälkeen tapana oli laskea aikaa kahdenkymmenenkahdeksan päivän kuukausina. Mutta kun egyptiläiset noin seitsemäntuhatta vuotta sitten ryhtyivät uudistamaan kalenteria, he tekivät sen suurta tarkkuutta noudattaen ja ottivat käyttöön 365-päiväisen vuoden.