◄ 72:7
Luku 72
72:9 ►

Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmä

8. Erikoiskorkeakoulut

72:8.1

Kuudennesta yhdeksänteentoista ikävuoteen kestävän pakollisen perustason opetuksen lisäksi ylläpidetään seuraavia erikoiskouluja:

72:8.2

1. Valtiomiestaidon koulut. Tällaisia kouluja on kolmea luokkaa: valtakunnallisia, alueellisia ja osavaltiokohtaisia. Kansakunnan julkiset virat on jaettu neljään ryhmään. Ensimmäisen julkisten luottamustehtävien ryhmän kohdalla on kysymys etupäässä valtakunnallisen hallinnon tehtävistä, ja kaikilla tämän ryhmän viranhaltijoilla tulee olla loppututkinto sekä alueellisesta että valtakunnallisesta valtiomiestaidon koulusta. Toisessa virkaryhmässä jostakin kymmenestä alueellisesta valtiotaidon koulusta valmistuneet henkilöt saavat ottaa vastaan poliittisen, vaalissa täytettävän, tai nimityksellä täytettävän viran. Heidän hoidettavikseen annetaan tehtäviä aluehallinnon ja osavaltioiden hallitusten piiristä. Kolmanteen ryhmään kuuluvat osavaltiotason tehtävät, ja näiltä viranhaltijoilta vaaditaan vain osavaltiotasoinen oppiarvo valtiomiestaidossa. Neljänneltä ja viimeiseltä viranhaltijoiden ryhmältä ei edellytetä valtiomiestaidon loppututkintoa, sillä tällaiset toimet ovat pelkästään nimittämällä täytettäviä. Niihin kuuluu avustajien, sihteerien ja teknisluontoisten tehtävien suorittajien vähemmän tärkeitä toimia, joiden suorittajina on valtion hallintotehtävissä palvelevia, monenlaista oppineisuutta edustavia ammattilaisia.

72:8.3

Alioikeuksien ja osavaltiotason oikeusistuinten tuomareilla on loppututkinto valtiotaidon osavaltiokouluista. Sosiaalisten, opetusalan ja elinkeinoelämän asioiden oikeudenkäytöllisten tuomioistuinten tuomareilla on oppiarvo alueellisista kouluista. Liittovaltion korkeimman oikeuden tuomareilla pitää olla loppututkinto kaikista näistä valtiomiestaidon kouluista.

72:8.4

2. Filosofian koulut. Nämä koulut toimivat filosofian temppeleiden yhteydessä ja liittyvät julkisena toimintamuotona enemmän tai vähemmän uskontoon.

72:8.5

3. Tieteelliset laitokset. Nämä tekniset koulut koordinoituvat paremminkin tuotantotoimintaan kuin opetusjärjestelmään, ja niitä hoidetaan viiteentoista jaostoon jaettuina.

72:8.6

4. Vapaiden ammattien koulut. Nämä erikoisoppilaitokset antavat teknistä opetusta eri vapaita ammatteja varten, ja niitä on kaksitoista.

72:8.7

5. Armeijan ja laivaston koulut. Valtakunnallisen päämajan lähellä ja kahdessakymmenessäviidessä rannikon sotilaskeskuksessa ylläpidetään niitä oppilaitoksia, jotka omistautuvat kahdeksastatoista–kolmeenkymmeneenvuotiaitten vapaaehtoisten kansalaisten sotilaskoulutukseen. Kahtakymmentäviittä vuotta nuoremmilta näihin kouluihin pyrkiviltä vaaditaan vanhempain suostumus.


◄ 72:7
 
72:9 ►