Liittovaltion hallitus on holhoavainen vain huolehtiessaan vanhuuseläkkeistä sekä vaaliessaan neroutta ja luovaa omintakeisuutta. Osavaltiohallitukset pitävät hieman enemmän huolta yksityisestä kansalaisesta, kun paikallishallitukset puolestaan ovat huomattavasti holhoavampia eli sosialistisempia. Kaupunki (tai jokin sen hallinnonhaara) huolehtii sellaisista asioista kuin terveydenhoidosta, puhtaanapidosta, rakennusmääräyksistä, kaupungin kaunistamisesta, vesihuollosta, valaistuksesta, lämmityksestä, virkistäytymisestä, musiikista ja liikenneyhteyksistä.
Koko tuotantotoiminnan piirissä ensisijainen huomio kiinnitetään terveyteen. Jotkin fyysisen hyvinvoinnin osa-alueet katsotaan teollisuuden ja yhteiskunnan etuoikeuksiksi, mutta yksilön ja perheen terveydelliset ongelmat ovat pelkästään henkilökohtaisia asioita. Hallituksen tarkoituksena on puuttua yhä vähemmän niin terveydenhoidollisiin kuin kaikkiin muihinkin puhtaasti henkilökohtaisiin asioihin.
Kaupungeilla ei ole verotusoikeutta, eivätkä ne voi velkaantua. Ne saavat valtion kassasta asukasluvun mukaiset määrärahat, ja niiden on täydennettävä näitä tuloja yhteiskunnan omistuksessa olevista yrityksistä saamillaan tuloilla sekä erilaisten kaupallisten yritysten toimilupamaksuilla.
Yhdysliikennepalvelut, jotka tekevät järkeväksi siirtää kaupunkien rajoja huomattavastikin kauemmas, ovat kaupunkien hallinnassa. Palontorjunta- ja vakuutusrahastot ylläpitävät kaupunkien palolaitoksia, ja kaikki rakennukset niin kaupungeissa kuin maaseudullakin ovat tulenkestäviä—ovat olleet jo yli seitsemänkymmentäviisi vuotta.
Mitään kaupunkien palkkaamia järjestyksenvalvojia ei ole olemassa, vaan poliisivoimia ylläpitävät osavaltiohallitukset. Tämän laitoksen henkilöstö värvätään lähes yksinomaan kaksikymmentäviisi–viisikymmenvuotiaitten naimattomien miesten keskuudesta. Useimmat osavaltiot kantavat melko raskasta poikamiesveroa. Se jätetään perimättä kaikilta niiltä miehiltä, jotka liittyvät osavaltioiden poliisivoimiin. Keskitasoisessa osavaltiossa poliisivoimat ovat nyt vahvuudeltaan vain kymmenesosa siitä, mitä ne olivat viisikymmentä vuotta sitten.
Näiden sadan verrattain itsenäisen ja suvereenin osavaltion verotusjärjestelmien välillä ei ole paljonkaan yhdenmukaisuutta, sillä taloudelliset ja muut olosuhteet vaihtelevat suuresti mantereen eri osissa. Jokaisen osavaltion perustuslaissa on kymmenen perusmääräystä, joita ei voi muuttaa muutoin kuin liittovaltion korkeimman oikeuden suostumuksella, ja yksi näistä artikloista kieltää perimästä vuoden aikana veroa enempää kuin yhden prosentin minkään omaisuuden arvosta, kuitenkin niin, että asuntotontit ovat sekä kaupungeissa että maaseudulla kokonaan vapaita tästä verosta.
Liittovaltion hallitus ei voi ottaa velkaa, ja vaaditaan kansanäänestyksessä annettu kolmen neljäsosan äänten enemmistö ennen kuin osavaltiokaan voi ottaa lainaa muutoin kuin sodankäynnin tarpeita varten. Koska liittohallitus ei voi velkaantua, kansallisella puolustusneuvostolla on sodan syttyessä valtuudet tarpeen mukaan verottaa osavaltioilta rahaa, miehiä ja kalustoa. Mutta laina-aika ei saa koskaan ylittää kahtakymmentäviittä vuotta.
Liittovaltion hallituksen rahoittamiseksi tarvittavat tulot saadaan seuraavista viidestä lähteestä:
1. Tuontitullit. Kaikki tuontitavarat ovat tullitariffin alaisia. Tariffin on määrä suojella tämän mantereen elintasoa, joka on planeetan minkään muun kansakunnan elintasoa paljon korkeampi. Nämä tullit asettaa korkein elinkeinoelämän tuomioistuin elinkeinoelämän kongressin kummankin kamarin ratifioitua näiden molempien lainsäädäntäelimien yhteisesti nimittämän talousasiain toimeenpanopäällikön suositukset. Elinkeinoelämän ylähuoneen valitsevat työntekijät, alahuone on pääomapiirien valitsema.
2. Tekijänpalkkiot. Liittohallitus rohkaisee kekseliäisyyttä ja omintakeisia aikaansaannoksia kymmenessä aluelaboratoriossa ja auttaa näin kaikentyyppisiä neroja—taiteilijoita, kirjailijoita ja tiedemiehiä—sekä suojelee heidän patenttejaan. Vastapalvelukseksi hallitus perii puolet kaikista tällaisista keksinnöistä ja teoksista realisoituneesta voitosta, olipa kysymys koneista, kirjoista, taideluomuksista, kasveista tahi eläimistä.
3. Perintövero. Liittovaltion hallitus perii portaittain kohoavaa perintöveroa yhdestä viiteenkymmeneen prosenttia pesän määrästä ja muista asiaan vaikuttavista seikoista riippuen.
4. Sotakalusto. Valtio ansaitsee melkoisen summan vuokraamalla armeijan ja laivaston kalustoa kaupallisiin tarkoituksiin ja virkistyskäyttöön.
5. Luonnonvarat. Milloin luonnonvaroista saatuja tuloja ei kokonaisuudessaan tarvita niihin erityistarkoituksiin, jotka on määritelty liittovaltion peruskirjassa, ne siirretään valtion kassaan.
Kansallisen puolustusneuvoston verotuksella keräämiä sotarahastoja lukuun ottamatta liittovaltion määrärahojen käsittely lähtee liikkeelle lakiasäätävästä ylähuoneesta alahuoneen yhtyessä esitykseen; toimeenpanopäällikkö hyväksyy esitykset, ja lopulta satajäseninen liittovaltion budjettikomissio antaa niille lain voiman. Osavaltioiden kuvernöörit asettavat ehdolle tämän komission jäsenet, jotka osavaltioiden lainsäädäntäelimet valitsevat palvelukseen kahdeksikymmeneksineljäksi vuodeksi niin, että joka kuudes vuosi valitaan yksi neljännes. Joka kuudes vuosi tämä elin valikoi äänten kolmen neljäsosan enemmistöllä yhden joukostaan puheenjohtajaksi, ja hänestä tulee samalla liittovaltion rahavaroista vastaava päällikkö.