Hallitusjärjestelmän poliittisella tai hallinnollisella muodolla ei ole paljonkaan merkitystä, kunhan se tarjoaa yhteiskunnallisen edistyksen perusedellytykset: vapauden, turvallisuuden, opetuksen ja yhteiskunnallisen koordinoinnin. Yhteiskunnallisen kehityksen suuntaa ei määrää se, mitä valtio on, vaan se, mitä se tekee. Ja lopultahan on niin, ettei yksikään valtio voi nousta kansalaistensa moraalisten arvojen yläpuolelle, arvojen, joista heidän valittujen johtajiensa arvot ovat esimerkkinä. Tietämättömyys ja itsekkyys ovat takeena siitä, että kaikkein korkeimmankintyyppinen hallitusjärjestelmä luhistuu.
Niin valitettavaa kuin se onkin, kansallinen itsekkyys on ollut yhteiskunnan säilymisen kannalta välttämätöntä. Oppi valitusta kansasta on aina nykyaikoihin asti ollut tärkein tekijä, kun on liitetty yhteen heimoja ja rakennettu kansakuntia. Mutta mikään valtio ei voi saavuttaa ihanteellisia toimivuuden tasoja, ennen kuin kaikenlaiset suvaitsemattomuuden muodot saadaan hallintaan. Suvaitsemattomuus on ihmisen edistymisen kannalta ainiaan vahingollista. Ja suvaitsemattomuutta vastaan taistellaan parhaiten tieteen, kaupankäynnin, ajanvietteen ja uskonnon yhteisvoimin.
Ihannevaltio toimii kolmen mahtavan ja rinnakkain vaikuttavan tarpeen antamalla liikevoimalla:
1. Kiintymyksellinen uskollisuus, joka seuraa ihmisten välisen veljeyden tajuamisesta.
2. Viisaisiin ihanteisiin perustuva järkevä isänmaallisuus.
3. Kosminen ymmärrys planetaaristen tosiasiain, tarpeiden ja päämääräin termein tulkittuna.
Ihannevaltion lait ovat harvalukuisia, ja nekin ovat ohittaneet kieltoihin perustuvan tabujen aikakauden ja siirtyneet itsehillinnän lisääntymisen myötä yksilönvapauteen perustuvan myönteisen kehityksen aikakauteen. Paitsi että pitkälle kehittynyt valtio pakottaa kansalaisensa työntekoon, se myös houkuttelee heidät käyttämään hyödyllisesti ja rakentavasti sitä lisääntyvää vapaa-aikaa, joka seuraa, kun edistyvä koneiden aikakausi vapauttaa ihmiset raatamisesta. Vapaa-ajan tulee tuottaa siinä kuin kuluttaakin.
Mikään yhteiskunta ei ole edennyt kovin pitkälle salliessaan joutilaisuutta tai sietäessään köyhyyttä. Mutta köyhyys ja holhottavuus eivät ole koskaan eliminoitavissa, mikäli vajavaisia ja rappeutuneita rotuaineksia tuetaan avokätisesti ja sallitaan niiden esteetön jälkeläisten tuotanto.
Moraalisen yhteiskunnan tulisi pyrkiä säilyttämään kansalaistensa itsekunnioitus ja antaa jokaiselle normaalille yksilölle riittävät mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen. Tällainen yhteiskunnallisiin saavutuksiin johtava menettely tuottaisi korkeimman luokan kulttuuriyhteiskunnan. Mahdollisimman vähän säätelevää kontrollia käyttävän valtiollisen ohjauksen olisi rohkaistava kyseisenlaista yhteiskunnallista kehitystä. Sellainen valtio on paras, joka koordinoi mahdollisimman paljon, samalla kun se hallinnoi mahdollisimman vähän.
Valtiollisuuden ihanteet tulee saavuttaa kehityksen kautta, kansalaistietoisuuden vähittäisellä kasvulla, sosiaalisen palveluvelvollisuuden ja -oikeuden tiedostamisella. Aluksi ihmiset ottavat kantaakseen hallitsemisen vaivat, koska he katsovat sen poliittisten onnenonkijoiden hallinnon jälkeen velvollisuudekseen, mutta myöhemmin he etsiytyvät tällaiseen palvelutehtävään, koska he pitävät sitä itselleen myönnettynä etuoikeutena, suurimpana kunnianaan. Niiden kansalaisten laadukkuus, jotka tarjoutuvat ottamaan kantaakseen valtiollisia vastuutehtäviä, antaa luotettavan kuvan sivilisaation kulloisenkin tason tilanteesta.
Todellisessa yhteishyvän valtiossa kaupunkien ja maakuntien hallintotoiminnasta huolehtivat asiantuntijat, ja sitä johdetaan aivan niin kuin johdetaan ihmisten kaikkien muunkinmuotoisten taloudellisten ja kaupallisten yhteenliittymien hallintoa.
Edistyneissä valtioissa poliittista palvelua pidetään sen kansalaisten korkeimpana uhrautuvaisuutena. Viisaimpien ja jaloimpien kansalaisten suurimpana pyrkimyksenä on saada yhteiskunnallista tunnustusta, tulla valituksi tai nimitetyksi johonkin valtiolliseen luottamustehtävään, ja sellaiset valtiot myöntävät korkeimmat palveluksesta annettavat kunnianosoituksensa hallinto- ja sosiaalivirkailijoilleen. Seuraavassa vaiheessa kunnianosoituksia myönnetään tässä järjestyksessä: filosofit, opettajat, tiedemiehet, elinkeinoelämän edustajat ja sotilashenkilöt. Vanhemmat saavat asianmukaisen palkinnon lastensa kunnostautumisesta, ja puhtaasti uskonnolliset johtajat—hengellisen valtakunnan lähettiläitä kun ovat—saavat todellisen palkintonsa tuonpuoleisessa maailmassa.