Valtio on alueellinen, yhteiskunnallista säätelyä harjoittava organisaatio, ja voimakkain, tehokkain ja kestävin valtio koostuu yhdestä ainoasta kansakunnasta, jonka väestöllä on yhteinen kieli, yhteiset tavat ja instituutiot.
Ensimmäiset valtiot olivat pieniä ja ne muodostuivat kaikki valloituksen tuloksena. Niiden alkuna eivät olleet vapaaehtoiset yhteenliittymät. Monen valtion perustajina olivat voitokkaat kiertolaisheimot, joiden tapana oli iskeä rauhanomaisten paimentolaisten tai paikoilleen asettuneiden maanviljelijöiden kimppuun nämä alistaakseen ja orjuuttaakseen. Tällaiset valloituksen myötä syntyneet valtiot olivat pakostakin kerrostuneita; yhteiskuntaluokat olivat väistämättömiä, ja luokkataistelut ovat aina olleet valikoivia.
Amerikan punaisten ihmisten pohjoiset heimot eivät koskaan saavuttaneet varsinaista valtiollisuuden vaihetta. Ne eivät koskaan edenneet löyhää heimoliittoa, hyvin alkeellista valtiomuotoa, pidemmälle. Lähimmäksi valtiollisuutta pääsi irokeesien federaatio, mutta tämä kuuden kansan ryhmä ei milloinkaan toiminut täysin valtion tavoin, ja sen olemassaolo päättyi siksi, että siltä puuttuivat tietyt nykyajan kansakuntanaelämisen perusedellytykset, sellaiset kuin
1. Yksityisomaisuuden hankkiminen ja periminen.
2. Kaupungit samoin kuin maanviljely ja teollisuus.
3. Työtä helpottavat kotieläimet.
4. Järkevä perheorganisaatio. Nämä punaiset ihmiset pitäytyivät äitikeskeiseen perheeseen ja sisarusten lasten perimysoikeuteen.
5. Tarkalleen määritelty alue.
6. Vahva toimeenpaneva päällikkö.
7. Sotavankien orjuuttaminen—he joko liittivät nämä omaan joukkoonsa tai sitten surmasivat heidät.
8. Määrätietoiset valloitukset.
Punaiset ihmiset olivat liian demokraattisia. Heillä oli hyvä hallitusjärjestelmä, mutta se petti. Hekin olisivat ennen pitkää kehittäneet valtion, elleivät he olisi ennenaikaisesti kohdanneet valkoisen ihmisen edistyneempää sivilisaatiota, joka piti ohjenuoranaan kreikkalaisten ja roomalaisten hallintomenetelmiä.
Menestyksekkään Rooman valtion perustana olivat:
1. Isäkeskeinen perhe.
2. Maanviljely ja eläinten kesyttäminen.
3. Väestön keskittyminen—kaupungit.
4. Omaisuuden ja maan yksityisomistus.
5. Orjuus—kansalaisluokat.
6. Heikkojen ja takapajuisten kansojen valloittaminen ja uudelleenorganisointi.
7. Tarkalleen määritelty alue tieverkkoineen.
8. Persoonalliset ja voimakkaat hallitsijat.
Rooman sivilisaation suuri heikkous ja valtakunnan lopulliseen luhistumiseen johtanut tekijä oli vapaamieliseksi ja edistykselliseksi otaksuttu säädös pojan holhouksen päättymisestä kahdenkymmenenyhden vuoden iässä, samoin kuin säädös siitä, että tytär sai ilman ehtoja irtautua kodin piiristä niin, että hän oli vapaa ottamaan puolisokseen valitsemansa miehen tai lähtemään maailmalle ja viettämään siveetöntä elämää. Yhteiskunnalle koitunut vahinko ei niinkään koitunut näistä uudistuksista sinänsä, vaan niiden äkillisestä ja laajamittaisesta omaksumistavasta. Rooman luhistuminen osoittaa, mitä on odotettavissa, kun valtio kokee liian nopean laajenemisen sen samalla sisäisesti rappeutuessa.
Alkiovaiheisen valtion ilmaantumisen mahdollisti verisiteiden heikkeneminen alueellisten siteiden hyväksi, ja tavallisesti tällaiset heimoliitot lujitettiin valloituksin. Vaikka kaikki pikku kiistat ja ryhmien väliset erimielisyydet ylittävä suvereenisuus onkin todellisen valtion tunnusmerkki, niin myöhemmissä valtio-organisaatioissa on aiempien aikojen klaanien ja heimojen jäänteinä silti vielä jäljellä monia luokkia ja kasteja. Myöhemmät ja laajemmat alueelliset valtiot kävivät pitkän ja katkeran taistelun näiden pienempien, verisukulaisuuteen perustuvien klaaniryhmien kanssa, samalla kun heimohallinto osoittautui arvokkaaksi välivaiheeksi siirryttäessä perheen vallasta valtion valtaan. Myöhempinä aikoina monia klaaneja nousi ammatillisten ja muiden tuotannollisten yhteenliittymien piiristä.
Valtiollisen yhdentymisen epäonnistumisesta seuraa taantuminen tilanteeseen, jossa vallalla ovat esivaltiolliset hallintomenetelmät, jollaisia edusti muiden muassa Euroopan keskiajan feodalismi. Näinä pimeinä vuosisatoina alueellinen valtio luhistui, ja siirryttiin takaisin pieniin linnayhdyskuntiin, sukukunta- ja heimopohjaisten kehitysvaiheiden uudelleenilmaantumiseen. Samankaltaisia puolivaltioita on nytkin Aasiassa ja Afrikassa, mutteivät ne kaikki ole palautumia kehityksen aikaisempiin vaiheisiin, vaan monet niistä ovat tulevien aikojen valtioiden alkiovaiheessa olevia kantamuotoja.