Ensimmäinen rauhantilaan perustunut ryhmä oli perhe, sitten tulivat suku, heimo ja myöhemmin kansa, josta vihdoin tuli nykyajan alueellinen valtio. Se, että nykyajan rauhanryhmät ovat kauan sitten laajentuneet verisiteitä laajemmalle niin, että niiden piiriin kuuluvat nyt kansakunnatkin, on varsin rohkaisevaa siitäkin huolimatta, että Urantian kansat kuluttavat yhä suunnattomia rahamääriä sotavarusteluihin.
Suvut olivat heimojen sisäisiä verisidosryhmiä, ja niiden olemassaolo johtui tietyistä yhteisistä mielenkiinnon kohteista, joihin kuuluivat muiden muassa:
1. Polveutuminen yhteisestä esi-isästä.
2. Saman uskonnollisen toteemin kunnioittaminen.
3. Saman murteen puhuminen.
4. Yhteinen asuinpaikka.
5. Samoihin vihollisiin kohdistuva pelko.
6. Yhteiset sotakokemukset.
Sukujen päämiehet olivat aina heimopäällikön alaisia, samalla kun ensimmäiset heimohallitukset olivat löyhiä sukukuntien välisiä liittoja. Australian alkuasukkaat eivät koskaan kehittäneet kokonaisen heimon kattavaa hallintomuotoa.
Suvun rauhanaikaiset päälliköt hallitsivat tavallisesti äidinpuoleisen perimysjärjestyksen mukaan, heimokohtaiset sotapäälliköt vasta vakiinnuttivat isänpuoleisen perimysjärjestyksen. Heimopäälliköiden ja ensimmäisten kuninkaiden hovi koostui sukujen päämiehistä, jotka kutsuttiin kuninkaan eteen tavan mukaan useita kertoja vuodessa. Tällainen menettely antoi kuninkaalle mahdollisuuden pitää heitä silmällä ja saada heidät paremmin yhteistyöhön kanssaan. Paikallista itsehallintoa ajatellen sukukunnat palvelivat arvokasta tarkoitusperää, mutta ne hidastivat merkittävästi kansakuntien kasvua suuriksi ja voimakkaiksi.