◄ 7:3
Luku 7
7:5 ►

Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteen

4. Jumalalliset täydellistämissuunnitelmat

7:4.1

Iankaikkinen Poika on liittoutunut ainiaaksi Isän kanssa jumalallisen edistymissunnitelman menestyksekkääksi toteuttamiseksi. Se on universaalinen suunnitelma tahdollisten olentojen luomiseksi, kehittämiseksi, taivaaseen nostamiseksi ja täydellistämiseksi. Ja jumalallisessa uskollisuudessa tätä suunnitelmaa kohtaan Poika on Isän suhteen ikuisesti tasavertainen.

7:4.2

Isä ja hänen Poikansa ovat kuin yksi muotoillessaan ja toteuttaessaan tätä jättiläismäistä suunnitelmaa ajallisuuden aineellisten olentojen edistämiseksi ikuisuuden täydellisyyteen. Tämä avaruudesta tulevien ylösnousemussielujen hengellisen etenemisen hyväksi laadittu suunnitelma on Isän ja Pojan yhteisluomus, ja Äärettömän Hengen toimiessa hankkeessa mukana he ovat ryhtyneet jumalallisen tarkoituksensa yhdessä tapahtuvaan toimeenpanoon.

7:4.3

Tämä jumalallinen suunnitelma täydellisyyden saavuttamiseksi käsittää kolme ainutlaatuista, mutta ihmeellisesti keskenään suhteutettua, universumissa toteutettavaa, rohkeaa hanketta:

7:4.4

1. Aste asteelta tapahtuvaan saavuttamiseen tähtäävä suunnitelma. Kysymyksessä on Universaalisen Isän suunnitelma evolutionaarisesta taivaaseennoususta, ohjelma, jonka Iankaikkinen Poika varauksetta hyväksyi suostuttuaan Isän ehdotukseen: ”Tehkäämme kuolevaiset luodut omaksi kuvaksemme.” Tämä järjestely ajallisten luotujen ylentämiseksi tuo mukanaan Isän suorittaman Ajatuksensuuntaajien lahjoittamisen ja aineellisten luotujen varustamisen persoonallisuuteen kuuluvin oikeuksin.

7:4.5

2. Lahjoittautumissuunnitelma. Tämä seuraava universaalinen suunnitelma on Iankaikkisen Pojan ja hänen rinnakkaisten Poikiensa suuri hanke Isän julkituomiseksi. Kysymyksessä on Iankaikkisen Pojan ehdotus, ja se koostuu hänen suorittamastaan Jumalan Poikien lahjoittamisesta evolutionaarisille luomakunnille, jotta he näin personoisivat ja todellistaisivat, ruumiillistaisivat ja tekisivät reaaliseksi Isän rakkautta ja Pojan armoa kaikkien universumien luoduille. Lahjoittautumishankkeeseen sisältyvänä ja tähän rakkaudenosoitukseen tarpeen mukaan liittyvänä piirteenä Paratiisin-Pojat toimivat kuntoonpalauttajina sille, minkä harhautunut luodun tahto on hengellisessä mielessä vaarantanut. Milloin tahansa ja missä tahansa saavuttamissuunnitelman toiminnassa ilmenee viivytystä—jos vaikka kapinointi sattuisi turmelemaan tai mutkistamaan tätä hanketta—, niin silloin lahjoittautumissuunnitelmaan sisältyvät määräykset astuvat välittömästi voimaan. Paratiisin-Pojat ovat antaneet sitoumuksensa ja ovat valmiina toimimaan tilanteen korjaajina, he ovat valmiit menemään suoraan kapinoiviin maailmoihin ja palauttamaan näiden sfäärien hengellisen statuksen. Ja juuri tällaisen urhoollisen palveluksen eräs rinnasteinen Luoja-Poika suoritti Urantialla siinä yhteydessä, kun hän täysivaltaisuuden saavuttaakseen oli suorittamassa kokemuksellista lahjoittautumiselämänvaihetta.

7:4.6

3. Armon osoittamiseen perustuva suunnitelma. Kun saavuttamissuunnitelma ja lahjoittautumissuunnitelma oli muotoiltu ja julistettu, silloin Ääretön Henki yksin ja oma-aloitteisesti laati ja saattoi voimaan valtavan ja universaalisen armon osoittamishankkeen. Tämä on se palvelus, joka on varsin oleellinen sekä saavuttamis- että lahjoittautumishankkeiden käytännölliselle ja tehokkaalle toiminnalle. Ja Kolmannen Lähteen ja Keskuksen hengelliset persoonallisuudet ovat kaikki mukana laupeudenjakamisen hengessä, joka on niin peräti luonteenomaista Jumaluuden Kolmannelle Persoonalle. Ei vain luomistyössä, vaan myös hallintotehtävissä Ääretön Henki toimii kiistatta ja kirjaimellisesti Isän ja Pojan yhteisenä toimeenpanijana.

7:4.7

Iankaikkinen Poika on Isän luoman luotujen universaalisen ylösnousemusjärjestelmän henkilökohtainen luottohenkilö ja jumalallinen suojelija. Annettuaan universaalisen määräyksen ”Olkaa täydelliset niin kuin minä olen täydellinen” Isä uskoi tämän valtaisan hankkeen toimeenpanon Iankaikkiselle Pojalle; ja Iankaikkinen Poika jakaa vastuun tämän verrattoman hankkeen hoitamisesta jumalallisen tasavertaisensa, Äärettömän Hengen, kanssa. Tällä tavoin Jumaluudet toimivat tehokkaasti yhteistyössä luomisen, valvonnan, evoluution, julkituonnin ja huolenpidon tehtävissä—ja jos tarve vaatii, myös järjestyksen- ja kunnonpalauttamistehtävissä.


◄ 7:3
 
7:5 ►