Alkuihminen ei koskaan epäröinyt orjuuttaa kanssaihmisiään. Nainen oli ensimmäinen orja, perheorja. Paimentolaismies orjuutti naisen alempiarvoiseksi sukupuolikumppanikseen. Tämänlaatuinen seksuaalinen orjuus oli välitön seuraus siitä, että miehen riippuvuus naisesta väheni.
Vielä vähän aikaa sitten orjuus oli niiden sotavankien kohtalona, jotka kieltäytyivät ottamasta vastaan voittajan uskontoa. Aiempina aikoina oli tapana, että vangitut joko syötiin, kidutettiin kuoliaiksi, pantiin taistelemaan toisiaan vastaan, uhrattiin hengille tai orjuutettiin. Ihmisteurastukseen ja ihmissyöntiin verrattuna orjuus oli suuri edistysaskel.
Orjuuttaminen oli askel eteenpäin sotavankien armeliaan kohtelun tiellä. Ain kaupungin väijytys miesten, naisten ja lasten joukkoteurastuksineen niin, että vain kuningas säästettiin voittajan turhamaisuuden tyydyttämiseksi, on totuudenmukainen kuvaus sivistyneiksi otaksuttujen kansojenkin harjoittamasta raakalaismaisesta ihmisteurastuksesta. Hyökkäys Bashanin kuninkaan, Ogin, kimppuun oli yhtälailla julma ja tehokas. Heprealaiset ”vihkivät” vihollisensa ”tuhon omiksi” ja ottivat näiden koko omaisuuden sotasaaliiksi. He panivat kaikki kaupungit maksamaan pakkoveroa uhkaamalla muussa tapauksessa ”hävittää kaikki miehenpuolet”. Mutta monet tuonaikaiset heimot, joilla oli vähemmän heimoitsekkyyttä, olivat jo kauan sitten omaksuneet tavan liittää muita oivallisemmat sotavangit omiin riveihinsä.
Amerikan punaisen ihmisen kaltainen metsästäjä ei pakottanut ketään orjuuteen. Sotavankinsa hän joko liitti omaan väkeensä tai surmasi. Orjuutta ei esiintynyt paimentolaiskansojen keskuudessa, sillä niiden työvoimantarve oli vähäinen. Paimentolaisilla oli sodassa tapana tappaa kaikki miesvangit ja ottaa orjiksi vain naiset ja lapset. Mooseksen laki sisälsi erityismääräykset tällaisten naisvankien ottamisesta vaimoiksi. Ellei heihin oltu tyytyväisiä, heidät voitiin häätää tiehensä, mutta heprealaisten ei ollut lupa myydä tällaisia hylättyjä puolisoja orjiksi—se ainakin oli yksi sivilisaation mukanaan tuoma edistysaskel. Vaikka heprealaisten sosiaaliset käyttäytymisnormit olivatkin karkeita, ne olivat silti huomattavasti heidän ympärillään eläneiden heimojen normeja korkeammalla.
Paimentolaiset olivat ensimmäisiä kapitalisteja. Heidän karjalaumansa edusti pääomaa, ja he elivät pääoman korosta: karjan luonnollisesta lisääntymisestä. Eikä heillä ollut haluja jättää tätä varallisuutta sen kummemmin orjien kuin naistenkaan hoitoon. Mutta myöhemmässä vaiheessa he ottivat miespuolisia vankeja ja pakottivat nämä viljelemään maata. Tämä on maaorjuuden—ihmisen turpeeseensitomisen—alku. Afrikkalaiset oli helppo opettaa viljelemään maata, niinpä heistä tulikin suuri orjarotu.
Orjuus oli väistämätön rengas ihmisen sivilisaation ketjussa. Se oli silta, jota myöten yhteiskunta siirtyi kaaoksesta ja joutilaisuudesta järjestykseen ja sivistyksen mukaisiin toimintoihin. Se pakotti takapajuiset ja laiskat kansanheimot tekemään työtä ja sitä tietä tuottamaan vaurautta ja vapaa-aikaa ylempiensä sosiaalisen edistymisen hyväksi.
Orjuusinstituutio pakotti ihmisen keksimään primitiivisessä yhteiskunnassa sovelletun säätelymekanismin; se sai aikaan hallinnon alkuvaiheet. Orjuus vaatii lujaa järjestyksenpitoa, ja Euroopan keskiajan kuluessa orjuus käytännöllisesti katsoen hävisi, sillä feodaaliherrat eivät kyenneet pitämään orjia valvonnassaan. Muinaisaikojen takapajuisilla heimoilla ei—tämän päivän australialaisten alkuasukkaiden tapaan—ollut koskaan orjia.
Orjuus oli toki sortoa, mutta juuri näissä sorron kouluissa ihminen oppi ahkeroimaan. Loppujen lopuksihan orjatkin saivat osansa sen yhä kehittyneemmän yhteiskunnan mukanaan tuomista siunauksista, jonka luomista he niin perin vastahakoisesti olivat auttaneet. Orjuus luo sivistystä ja sosiaalista menestystä merkitsevän organisaation mutta käy kohta salakavalasti sisältäpäin yhteiskunnan kimppuun vakavimpana kaikista tuhoisista sosiaalisista sairauksista.
Nykyajan mekaaninen kekseliäisyys teki orjuudesta aikansa eläneen. Moniavioisuuden tapaan orjuuskin on väistymässä, sillä se ei kannata. Mutta suurten orjamäärien yhtäkkinen vapauttaminen on osoittautunut aina tuhoisaksi. Vähemmillä vaikeuksilla selvitään, jos heidät vapautetaan vähittäin.
Ihmiset eivät nykyään ole sosiaalisessa merkityksessä orjia, mutta tuhannet antavat kunnianhimon saattaa itsensä velkaorjuuteen. Tahdonvastainen orjuutus on antanut tietä muuntuneelle, tuotantoelämän piirissä tavattavalle, entiseen verrattuna kohennusta merkitsevälle palkkaorjuuden muodolle.
Vaikka yhteiskunnan ihanteena onkin yleinen vapaus, joutilaisuutta ei tulisi milloinkaan suvaita. Kaikki työkykyiset henkilöt olisi pakotettava tekemään ainakin oman ylläpitonsa vaatiman määrän työtä.
Nykyinen yhteiskunta on tekemässä täyskäännöstä. Orjuus on kutakuinkin kadonnut, kotieläinten aika alkaa olla ohi. Voimanlähteitä tavoitellessaan sivilisaatio kurkottautuu taas kohti tulta—epäorgaanista maailmaa. Ihminen nousi raakalaisuudesta tulen, eläinten ja orjuuden avulla, nyt hän kurottautuu taaksepäin ja hylkää orjien ja eläinten antaman avun, samalla kun hän yrittää luonnonelementtien aarreaitasta saada haltuunsa uusia vaurauden ja voiman salaisuuksia ja lähteitä.