Pääoma on työtä, jota päästään hyödyntämään siksi, että menneisyydessä on uhrauduttu tulevaisuuden hyväksi. Säästöt edustavat tietynmuotoista toimeentulon ja hengissäsäilymisen hyväksi tehtyä vakuutusta. Ravinnon varastointi kehitti itsehillintää ja loi pääoman ja työn väliset ensimmäiset ongelmat. Ihminen, jolla oli ruokaa, oli selvästi edullisemmassa asemassa kuin ihminen, jolla ei ollut ruokaa, kunhan hän pystyi suojelemaan sen rosvoilta.
Ensimmäisenä pankkiirina toimi heimon peloton mies. Hänen huostaansa oli talletettu koko heimokunnan aarteet, ja tapana oli, että hyökkäyksen sattuessa koko sukukunta puolusti hänen majaansa. Henkilökohtaisen pääoman ja ryhmän varallisuuden kasvu johti tällä tavoin välittömästi sotilaalliseen järjestäytymiseen. Aluksi tällaisten varokeinojen tarkoituksena oli puolustaa omaisuutta ulkopuolisia hyökkäyksiä vastaan, mutta myöhemmin tuli tavaksi pitää sotilaallinen organisaatio vireessä panemalla toimeen hyökkäyksiä naapuriheimojen omaisuuden ja rikkauksien kimppuun.
Pääoman kokoamiseen johtaneet perusyllykkeet olivat:
1. Nälkä—yhdistyneenä kaukonäköisyyteen. Ruoan säästäminen ja säilyttäminen merkitsi valtaa ja hyvinvointia niille, joilla oli riittävästi kaukonäköisyyttä varautuakseen tällä tavoin tuleviin tarpeisiin. Ravintovarasto oli oikein valittu vakuutus nälänhätää ja katoa vastaan. Ja kaikkien alkukantaisten tapasäännösten tarkoituksena oli itse asiassa auttaa ihmistä alistamaan nykyhetki tulevaisuudelle.
2. Rakkaus perhettä kohtaan—halu huolehtia perheenjäsenten tarpeista. Pääoma edustaa omaisuuden säästämistä tämän päivän tarpeiden aiheuttamasta paineesta piittaamatta vakuutukseksi tulevaisuuden tarpeita varten. Osa tästä tulevasta tarpeesta saattaa koskea omia jälkeläisiä.
3. Turhamaisuus—halu tuoda omat omaisuuskertymänsä näytteille. Ylimääräinen vaatekerta oli eräs ensimmäisistä arvon merkeistä. Turhamainen keräily vetosi jo aikaisessa vaiheessa ihmisen ylpeyteen.
4. Asema—into ostaa sosiaalista ja poliittista arvostusta. Jo varhaisessa vaiheessa ilmaantui kaupallistunut aatelisto, johon pääsy riippui jostakin kuninkaallisille suoritetusta erityispalveluksesta, tai sitten se myönnettiin mutkattomasti rahasummaa vastaan.
5. Valta—halu olla herrana jollekulle. Omaisuuden lainaamista harjoitettiin orjuuttamiskeinona; olihan noiden muinaisten aikojen vuotuinen lainakorko sata prosenttia. Rahanlainaajat tekivät itsestään kuninkaita luomalla pysyvän velallisarmeijan. Velkojansa orjiksi joutuneet kuuluivat siihen omaisuuden lajiin, joka kertyi yhtenä ensimmäisistä. Velkaorjuus meni ennen vanhaan jopa niin pitkälle, että velkoja määräsi velallisen kuolleesta ruumiistakin.
6. Vainajien haamuja kohtaan tunnettu pelko—papeille maksetut suojelupalkkiot. Ihmiset ryhtyivät jo varhaisessa vaiheessa antamaan papeille kuolinlahjoja, jotta heidän omaisuutensa käytettäisiin helpottamaan heidän kulkuaan seuraavan elämän läpi. Näin papistosta tuli varsin varakasta. Papit olivat muinaisaikain ylimpiä kapitalisteja.
7. Sukupuolivietti—halu ostaa yksi tai useampia vaimoja. Miehen ensimmäinen kaupankäynnin muoto oli naisesta käyty vaihtokauppa, sitä käytiin paljon ennen hevoskauppaa. Mutta milloinkaan ei sukupuoliorjien vaihtokauppa ole edistänyt yhteisöä. Moinen kaupustelu oli ja on rodulle häpeäksi, sillä yhdellä kertaa se sekä ehkäisi perhe-elämän kehittymistä että mädätti korkeammantasoisten kansanheimojen biologista kuntoisuutta.
8. Halujen tyydytyksen monet muodot. Toiset etsivät rikkauksia, koska ne toivat mukanaan valtaa; toiset ahersivat omaisuutta kerätäkseen, koska omaisuus merkitsi mukavuutta. Alkuihmisellä (ja joillakuilla myöhemmilläkin) oli taipumusta tuhlata varansa ylellisyyteen. Päihteet ja huumeet herättivät kiinnostusta jo alkukantaisissa roduissa.
Sivilisaation kehittyessä ihmiset saivat uusia säästämisyllykkeitä, uusia tarpeita liitettiin nopeaan tahtiin alkuperäisen ravinnontarpeen jatkoksi. Köyhyydestä tuli niin kammoksuttua, että vain rikkaiden oletettiin heti kuoleman jälkeen menevän taivaaseen. Omaisuutta alettiin arvostaa siinä määrin korkealle, että mahtailevien pitojen järjestämisen katsottiin pyyhkivän pois nimeä kohdanneen häpeän.
Rikkauden kertymistä tuli jo varhaisessa vaiheessa yhteiskunnallisen arvon merkki. Tiettyjen heimojen yksittäisillä jäsenillä oli tapana kerätä vuosikaudet omaisuutta vain tehdäkseen vaikutuksen sillä, että he jonakin juhlapäivänä polttivat sen poroksi tai jakoivat sen ilmaiseksi muille heimolaisille. Moinen teko teki heistä suurmiehiä. Myös nykyajan kansat pöyhkeilevät jakelemalla tuhlailevia joululahjoja rikkaiden tehdessä lahjoituksia suurille hyväntekeväisyys- ja oppilaitoksille. Ihmisen käyttämät menetelmät vaihtelevat, mutta hänen mielenlaatunsa pysyy kokolailla muuttumattomana.
Mutta mainittakoon totuuden nimessä, että moni muinainen rikas mies antoi pois suuren osan omaisuudestaan siksi, että hän pelkäsi tulevansa surmatuksi niiden toimesta, jotka himoitsivat hänen aarteitaan. Oli tavallista, että varakkaat uhrasivat joukoittain orjia osoittaakseen halveksuntaansa rikkautta kohtaan.
Jos kohta pääoma onkin ollut omiaan vapauttamaan ihmistä, on se myös huomattavasti mutkistanut hänen sosiaalista ja tuotannollista organisaatiotaan. Epäoikeudenmukaisten kapitalistien harjoittama pääoman väärinkäyttö ei kumoa sitä tosiasiaa, että pääoma on nykyisen teollisen yhteiskunnan perusta. Nykyinen sukupolvi nauttii pääoman ja keksintöjen ansiosta korkeammanasteisesta vapaudesta kuin yksikään sitä edeltänyt sukupolvi maan päällä. Tämä toteamus on pelkkä tosiasiain kirjaus, se ei ole tarkoitettu puolustelemaan ajattelemattomien ja itsekkäiden varallisuudenhaltijain pääomansa avulla tekemiä monia väärinkäytöksiä.