Alkukantaisesta tuotantotoiminnasta kehittyi verkalleen vakuutus nälänhädän kauhuja vastaan. Ihminen alkoi jo olemassaolonsa alkuvaiheessa ottaa oppia joistakin eläimistä, jotka runsauden päivinä varastoivat ravintoa niukkojen aikojen varalle.
Ennen alkuaikojen säästäväisyyden ja alkeellisen teollisuuden alkuunpääsyä keskitasoisen heimon osana oli puute ja tuntuva kärsiminen. Alkuihmisen oli kilpailtava ravinnostaan koko eläinkunnan kanssa. Kilpailu vetää omalla painollaan ihmistä aina alaspäin, lähelle petojen tasoa. Köyhyys on ihmisen luontainen ja häntä tyrannisoiva olotila. Vauraus ei ole luonnon antama lahja, vaan se on ponnistelun, tietämisen ja organisoitumisen tulos.
Alkuihminen havaitsi yhteenliittymisen edut varsin pian. Yhteenliittyminen johti organisoitumiseen, ja organisoitumisen ensimmäinen tulos oli työnjako, josta seurasi välittömästi ajan ja materiaalien säästöä. Tämä työvoiman erikoistuminen syntyi pakon edessä—mentiin siitä, missä aita oli matalin. Alkukantaiset villi-ihmiset eivät koskaan tehneet mitään todellista työtä mielellään eivätkä halukkaasti. He mukautuivat siihen välttämättömyyden pakosta.
Alkuihminen inhosi kovaa työtä, eikä hänellä ollut tapana pitää kiirettä, ellei jokin vakava vaara häntä uhannut. Työnteon ajallinen näkökulma, ajatus siitä, että jokin tehtävä suoritetaan määrätyissä aikarajoissa, on kokonaan vasta nykyajan keksintöä. Esi-isillä ei ollut koskaan hoppu. Kiihkeän olemassaolotaistelun ja alati kohoavan elintason asettamat kaksinaiset vaatimukset ajoivat alkuihmisen luonnostaan veltot rodut tuotantotoiminnan tielle.
Työnteko eli suunnitelmalliset voimainponnistukset erottavat ihmisen eläimestä, jonka ponnistelut ovat enimmältään vaistonvaraisia. Työnteon välttämättömyys on ihmisen suurin siunaus. Kaikki Prinssin esikunnan jäsenet tekivät työtä; he tekivät paljon lisätäkseen fyysisen työnteon arvostusta Urantialla. Aatami oli puutarhuri, heprealaisten Jumala teki työtä—olihan hän kaiken olevaisen luoja ja ylläpitäjä. Heprealaiset olivat ensimmäinen heimo, joka piti ahkeruutta korkeassa kurssissa. He olivat ensimmäinen kansanheimo, joka määräsi, että ”sen, joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä.” Mutta monet maailman uskonnot vajosivat takaisin alkuaikojen joutilaisuuden ihannointiin. Jupiter oli juomaveikko ja Buddhasta tuli mietiskelevä joutilaisuuden kannattaja.
Sangik-heimot olivat jokseenkin ahkeria, silloin kun ne asuivat kaukana tropiikista. Mutta pitkän pitkä taistelu käytiin laiskojen taikuudenkannattajien ja työn apostolien—kaukokatseisuutta osoittavien ihmisten—välillä.
Ihmisen ensimmäinen kaukokatseinen teko kohdistui tulen, veden ja ravinnon säilyttämiseen. Mutta alkuihminen oli synnynnäinen peluri. Hän halusi saada aina jotakin mitään sen hyväksi tekemättä, ja näinä alkuaikoina luettiin kärsivällisestä työnteosta koitunut menestys aivan liian usein taikakeinojen ansioksi. Magia väistyi kaukokatseisuuden, kieltäymyksen ja ahkeruuden tieltä vain vaivoin.