Sivistynyt yhteiskunta on tulos ihmisessä jo varhain ilmenneistä pyrkimyksistä päästä eroon eristyneisyyttä kohtaan tuntemastaan vastenmielisyydestä. Mutta se ei välttämättä vielä merkitse keskinäistä kiintymystä, ja tiettyjen primitiivisten ryhmien nykyinen rauhattomuus onkin mainio esimerkki siitä, mitä alkuaikojen heimot joutuivat kokemaan. Mutta vaikka saman sivilisaation piiriin kuuluvat yksilöt saattavat ottaa yhteen ja taistella toisiaan vastaan ja vaikka itse sivilisaatiokin saattaa näyttää sekavalta kamppailun ja taistelun mylläkältä, se todistaa silti vakavasta pyrkimyksestä päästä eteenpäin, ei paikallaanpolkemisen kuolettavasta yksitoikkoisuudesta.
Kun älykkyyden taso on melkoisesti myötävaikuttanut kulttuurin edistymisvauhtiin, yhteiskunnan tehtävä on ensisijaisesti vähentää yksilön elintapaan sisältyvää riskin elementtiä, ja yhteiskunta on edistynyt juuri samassa tahdissa kuin sen on onnistunut vähentää kärsimystä ja lisätä mielihyvän osuutta elämässä. Näin koko sosiaalinen kokonaisuus ponnistelee hitaasti eteenpäin kohti kohtalonsa määränpäätä—tuhoutumista tai säilymistä—sen mukaan, onko tämä päämäärä itsesuojelu vai oman tyydytyksen tavoittelu. Itsevarjelu panee alulle yhteiskunnan, liiallinen tyydytyksen tavoittelu sen sijaan tuhoaa sivilisaation.
Yhteiskunnan kiinnostuksen kohteina ovat sen jäsenten lisääntyminen, toimeentulo ja tarpeiden tyydytys, mutta ihmisen omatoimisuuden soisi tulevan monienkin kulttuuristen ryhmien välittömäksi tavoitteeksi.
Luonnonihmisen laumavaisto ei oikeastaan riitä selittämään Urantian nykyisen sosiaalisen organisaation kehittymistä. Vaikka tämä myötäsyntyinen laumanmuodostuksen taipumus piileekin ihmisyhteiskunnan pohjalla, ihmisen sosiaalisuus on silti suurimmalta osaltaan hankittua. Ihmisten alkuaikaiseen yhteenliittymiseen vaikuttaneet kaksi vahvaa tekijää olivat ravinnontarve ja sukupuolinen rakkaus. Nämä vaistonvaraiset tarpeet ovat ihmiselle ja eläinkunnalle yhteisiä. Kaksi muuta tunnetta, jotka ajoivat ihmisiä yhteen ja pitivät heitä yhdessä, olivat turhamaisuus ja pelko, eritoten aaveidenpelko.
Historia on pelkistettynä vain kertomus ihmisen loputtoman pitkästä kamppailusta ravinnonsaannin turvaamiseksi. Alkukantainen ihminen ajatteli, vain kun hänen oli nälkä. Ravinnon säästäminen oli hänen ensimmäinen kieltäymyksensä, ensimmäinen itsekuria osoittanut tekonsa. Yhteiskunnan varttuessa ravinnontarve lakkasi olemasta ainoa keskinäisen yhteenliittymisen kiihoke. Lukuisat muunlaiset nälät, monenlaisten tarpeiden tiedostaminen, johdattivat kaikki yhdessä ihmiskunnan entistä läheisempään yhteenliittymiseen. Mutta tänä päivänä yhteiskunta hoipertelee luuloteltujen inhimillisten tarpeiden ylikasvun painon alla. Kahdennenkymmenennen vuosisadan länsimainen sivilisaatio huohottaa uupuneena ylellisyyden liikakuorman alla ja inhimillisten halujen ja kaipausten kohtuuttomuuksiin nousevan moninkertaistumisen kourissa. Nykyajan yhteiskunta on nyt käymässä läpi erästä kaikkein vaarallisimmista vaiheistaan, jolle ovat ominaisia pitkälle menevät keskinäissuhteet ja erittäin mutkikas keskinäinen riippuvuus.
Nälkä, turhamaisuus ja aaveidenpelko aiheuttivat jatkuvaa sosiaalista painetta, mutta sukupuolinen tyydytys oli ohimenevää ja puuskittaista. Sukupuolivietti yksinään ei pakottanut alkukantaisia miehiä ja naisia ottamaan kantaakseen kodin ylläpitämiseen liittyviä raskaita taakkoja. Alkuaikojen koti rakentui toisaalta miehen tuntemalle sukupuoliselle rauhattomuudelle, kun hän ei päässyt tarvettaan tarpeeksi usein tyydyttämään, ja toisaalta naisen tuntemalle uhrautuvalle äidinrakkaudelle, joka on hänelle tietyssä määrin yhteistä kaikkien korkeampien eläinlajien naaraiden kanssa. Avuttoman pikkulapsen olemassaolo määritteli miesten ja naisten toimien varhain tapahtuneen erilaistumisen, sillä naisen oli pidettävä yllä vakinaista asuinpaikkaa, jossa hän pystyi viljelemään maata. Ja vanhimmista ajoista lähtien on naisen olinpaikkaa aina pidetty kotina.
Näin naisesta tuli kehittyvän sosiaalisen järjestelmän kannalta jo varhaisessa vaiheessa välttämätön, ei niinkään hetkellisen sukupuolisen intohimon kuin ravinnontarpeen seurauksena. Nainen oli miehelle toimeentulon kannalta välttämätön kumppani. Hän oli ruoanhankkija, kuormajuhta ja seuralainen, joka kesti huonointakin kohtelua puhkeamatta rajuihin suuttumuksen ilmauksiin, ja kaikkien näiden tavoiteltujen ominaisuuksien lisäksi hän oli aina läsnä oleva sukupuolisen tyydytyksen välikappale.
Miltei kaikki, jolla sivilisaatiossa on kestävää arvoa, juontuu perimmältään perheestä. Perhe oli ensimmäinen menestyksekäs rauhanomainen ryhmä, ja sen puitteissa nainen ja mies oppivat sovittelemaan keskinäisiä ristiriitojaan, samalla kun he opettivat rauhanomaisia askareita lapsilleen.
Avioliiton tehtävä evoluution puitteissa on varmistaa rodun säilyminen, ei pelkästään henkilökohtaisen onnen toteutuminen. Elämän ylläpito ja olemassaolon jatkaminen ovat kodin todelliset tarkoitusperät. Tyydytyksen saaminen on sattumanvaraista eikä välttämätöntä muutoin kuin sukupuolisuhteen varmistavana yllykkeenä. Luonto vaatii elossasäilymistä, mutta sivilisaatioon kuuluvat tiedot ja taidot lisäävät jatkuvasti avioliiton tuottamaa mielihyvää ja perhe-elämän mukanaan tuomaa tyydytystä.
Jos turhamaisuuden käsitettä laajennetaan sisältämään ylpeyden, pyrkyryyden ja kunnianhimon, saatamme havaita ei vain, miten nämä taipumukset myötävaikuttavat ihmisten yhteenliittymien muodostumiseen, vaan myös, miten ne samalla pitävät ihmiset yhdessä, sillä tällaiset tunnot ovat täysin turhia, ellei ole yleisöä, jonka edessä tuoda julki erinomaisuuttaan. Turhamaisuuteen liittyi kohta muitakin tuntoja ja yllykkeitä, jotka julkitulolleen ja täyttymykselleen tarvitsivat sosiaalisen areenan. Tämä emootioryhmä houkutteli esiin kaikkien taiteiden, seremonioiden ja kaikenmuotoisten urheilukisojen ja -kilpailujen ensimmäiset esimuodot.
Turhamaisuus antoi vahvan panoksen yhteiskunnan syntyyn, mutta aikana, jolloin tämä ilmoitus teille annetaan, omahyväisen sukupolven harhautuneet pyrkimykset uhkaavat rämettää ja hukuttaa alleen pitkälle erikoistuneen sivilisaation koko monimutkaisen rakenteen. Nautinnonhalu on jo kauan sitten syrjäyttänyt nälän tyydyttämisen tarpeen, toimeentuloon tähtäävät oikeutetut sosiaaliset tavoitteet ovat nopeaa vauhtia kääntymässä alhaisiksi ja uhkaaviksi nautinnonhalun muodoiksi. Itsesäilytys rakentaa yhteiskuntaa; hillitön halujen tyydytys hävittää vääjäämättä sivilisaation.