◄ 66:2
Luku 66
66:4 ►

Urantian Planeettaprinssi

3. Dalamatia—Prinssin kaupunki

66:3.1

Planeettaprinssin päämaja sijaitsi silloisen Persianlahden seuduilla, myöhempää Mesopotamiaa vastaavalla alueella.

66:3.2

Noiden aikojen Mesopotamian ilmasto ja maisemat olivat kaikin tavoin suosiolliset Prinssin esikunnan ja sen avustajien hankkeille, kovasti erilaiset kuin ne olosuhteet, jotka siellä ovat joskus sen jälkeen vallinneet. Ilmanalan oli tarpeen olla näin suotuisa, koska se oli osa sitä luonnonympäristöä, jonka oli määrä suostutella primitiiviset urantialaiset ottamaan eräitä ensimmäisiä edistysaskeleita kulttuurin ja sivistyksen alalla. Noiden aikojen yksi suurimmista tehtävistä oli saada ihmisessä aikaan muodonmuutos metsästäjästä karjapaimeneksi toivossa, että hänestä myöhemmin kehittyisi rauhaa rakastava, kotona viihtyvä viljelijä.

66:3.3

Urantialla ollut Planeettaprinssin päämaja oli yksi tyypillisistä nuorten ja kehittyvien sfäärien tämänlaatuisista asemapaikoista. Prinssin siirtokunnan ytimen muodosti varsin yksinkertainen mutta kaunis kaupunki, jota ympäröi kahdentoista metrin korkuinen muuri. Tälle kulttuurin maailmankeskukselle annettiin Daligastian kunniaksi nimi Dalamatia.

66:3.4

Kaupunki oli rakennettu kymmeneksi kaupunginosaksi, ja kunkin kaupunginosan keskellä sijaitsi yksi ruumiillisen esikunnan kymmenen neuvoston päämajakartanoista. Aivan kaupungin keskellä oli näkymättömän Isän temppeli. Prinssin ja hänen työtovereittensa hallintopäämaja oli järjestetty kahdeksitoista kamariksi, jotka ryhmittyivät välittömästi itse temppelin ympärille.

66:3.5

Dalamatian rakennukset olivat kaikki yksikerroksisia lukuun ottamatta neuvostojen päämajoja, jotka olivat kaksikerroksisia, ja kaikkien Isän keskustemppeliä, joka oli pieni, mutta kolmen kerroksen korkuinen.

66:3.6

Rakennusaineensa puolesta kaupunki edusti parasta, mitä noina varhaisina aikoina tiedettiin eli tiiltä. Kiveä tai puuta käytettiin hyvin vähän. Ympäröivien kansojen keskuudessa Dalamatian esimerkki edisti suuresti kodinrakennusta ja kyläarkkitehtuuria.

66:3.7

Prinssin päämajan lähistöllä asui kaikenvärisiä ihmisiä kaikista väestökerroksista. Ja juuri näiden lähistön heimojen keskuudesta hankittiin Prinssin koulujen ensimmäiset opiskelijat. Vaikka nämä Dalamatian ensimmäiset koulut olivat alkeellisia, ne tarjosivat noille primitiivisen aikakauden miehille ja naisille kaiken sen, mitä heidän hyväkseen oli tehtävissä.

66:3.8

Prinssin ruumiillinen esikunta keräsi jatkuvasti ympärilleen ympäröivien heimojen oivallisimmat yksilöt, ja sen jälkeen kun näitä opiskelijoita oli koulutettu ja kannustettu, esikunta lähetti heidät itse kunkin oman kansansa opettajaksi ja johtajaksi.


◄ 66:2
 
66:4 ►