Eroosion myötä syntyneet tämän ajanjakson kerrostumat olivat etupäässä konglomeraatteja, savikiveä ja hiekkakiveä. Kaikkialla näissä sedimenttikerrostumissa sekä Amerikassa että Euroopassa esiintyvät kipsi- ja punakerrokset osoittavat, että näiden mantereiden ilmasto oli kuivaa. Ympäröivillä ylängöillä esiintyneet rajut ja jaksottaiset kaatosateet saivat näillä kuivilla alueilla aikaan varsin laajaa eroosiota.
Näistä kerroksista on löydettävissä vain muutamia fossiileja, mutta hiekkakivessä voidaan erottaa lukuisia maalla eläneiden matelijoiden jalanjälkiä. Monilla seuduin tämän ajanjakson yli kolmensadan metrin vahvuisessa, punaisessa hiekkakivikerrostumassa ei ole ainoatakaan fossiilia. Maaeläinten olemassaolo jatkui yhtäjaksoisena vain eräissä osin Afrikkaa.
Näiden kerrostumien paksuus vaihtelee 1000:sta 3000:een metriin, Tyynenmeren rannikolla se on jopa 5500 metriä. Laava tunkeutui myöhemmin monienkin tällaisten kerrosten väliin. Hudsonjoen Palisadit muodosti basalttilaavan purkaus näiden triaskauden kerrosten väliin. Vulkaanista toimintaa esiintyi laajalti maailman eri puolilla.
Euroopasta, eritoten Saksasta ja Venäjältä, on sieltä täältä löydettävissä tämän ajanjakson kerrostumia. Englannin ”uusi punainen hiekkakivi” on tältä kaudelta. Kalkkikiveä muodostui Etelä-Alpeilla meren tunkeuduttua noille seuduille. Nykyisin tätä kalkkikiveä on nähtävissä noiden alueiden omalaatuisina dolomiittikalkkikivisinä seinäminä, vuorenhuippuina ja pilareina. Tätä kerrostumaa esiintyy kaikkialla Afrikassa ja Australiassa. Carraran marmori on tällaista muuntunutta kalkkikiveä. Etelä-Amerikan eteläisiltä alueilta ei ole löydettävissä mitään, joka olisi peräisin tältä kaudelta, sillä tuo mantereen osa pysyi upoksissa, ja siellä esiintyy näin ollen vain aiemmilta kausilta seuraaviin kausiin jatkuva vedessä tai meressä muodostunut kerrostuma.
150.000.000 vuotta sitten alkoivat maailman historian varhaiset maaeliöstön ajanjaksot. Elollisuus ei yleensä ottaen voinut hyvin, mutta se voi toki paremmin kuin merellisen elollisuuden valtakauden päättymistä luonnehtineissa ankarissa ja vihamielisissä oloissa.
Tämän aikakauden alkaessa Pohjois-Amerikan itä- ja keskiosat, Etelä-Amerikan pohjoinen puolisko, suurin osa Eurooppaa ja Aasia kokonaisuudessaan olivat selvästi vedenpinnan yläpuolella. Pohjois-Amerikka on ensimmäistä kertaa maantieteellisessä mielessä eristyksissä, mutta ei kauan, sillä Beringinsalmen kannas nousee taas merestä yhdistämään Amerikan mantereen Aasiaan.
Pohjois-Amerikkaan muodostui suuria painanteita, jotka olivat Atlantin ja Tyynenmeren rannikoiden suuntaisia. Itä-Connecticutin suuri murtuma ilmaantui, ja lopulta sen toinen sivusta vajosi yli kolme kilometriä. Myöhemmin monet näistä Pohjois-Amerikan painanteista täyttyivät eroosion tuottamien ainesten kerrostumista samoin kuin täyttyivät monet vuoristoseutujen makeavetisten ja suolajärvien altaista. Maanalaiset laavavirtaukset nostivat nämä täyttyneet maanpainumat myöhemmin huomattavan korkealle. Monilla alueilla tavattavat kivettyneet metsät ovat tältä kaudelta.
Tyynenmeren rannikko, joka mantereenlaajuisten mereenvaipumisten aikana tavallisesti pysyi vedenpinnan yläpuolella, painui tällä kertaa aaltojen alle Kalifornian eteläosaa ja sitä suurta saarta lukuun ottamatta, joka silloin sijaitsi siinä, missä nyt lainehtii Tyyni valtameri. Tämä muinainen Kalifornianmeri, jossa oli runsaasti merieliöstöä, levittäytyi itään ja yhdistyi vanhaan merialtaaseen keskilännen alueella.
140.000.000 vuotta sitten ilmestyivät matelijat yhtäkkisesti ja täysin kehittyneessä muodossa ainoana etukäteisaavistuksenaan ne kaksi esimatelijoiden ennakkomuotoa, jotka olivat edellisen kauden aikana kehittyneet Afrikassa. Ne kehittyivät nopeasti ja tuottivat pian krokotiilejä, suomupintaisia matelijoita ja lopulta sekä merikäärmeitä että lentäviä matelijoita. Niiden siirtymävaihetta edustaneet ennakkomuodot hävisivät näyttämöltä nopeasti.
Näistä nopeasti kehittyneistä dinosaurusmatelijoista tuli kohta tämän aikakauden valtiaita. Niiden poikaset syntyivät munista, ja kaikista muista eläimistä ne eroavat aivojensa pienikokoisuuden perusteella. Myöhäisemmässä vaiheessa jopa neljäkymmentä tonnia painaneen ruhonsa hallitsemiseen niillä oli aivot, jotka painoivat alle 450 grammaa. Mutta varhaisemmat matelijat olivat pienempiä, lihansyöjiä, ja ne kulkivat kengurujen tavoin takaraajojensa varassa. Niillä oli linnuille ominaiset ontot luut. Sittemmin niiden takaraajat kehittyivät vain kolmivarpaisiksi, ja monia niiden kivettyneitä jalanjälkiä on erheellisesti luultu jättiläislintujen jäljiksi. Myöhemmin kehittyi kasvissyöjädinosauruksia. Ne kulkivat kaikilla neljällä jalalla, ja yksi tämän ryhmän alalaji kehitti itselleen suojapanssarin.
Useita miljoonia vuosia myöhemmin ilmestyivät ensimmäiset nisäkkäät. Ne olivat istukattomia, ja varsin pian osoittautui, että ne olivat epäonnistunut yritys. Yksikään niistä ei säilynyt elollisten joukossa. Kysymyksessä oli kokeiluluontoinen yritys saada aikaan parannuksia nisäkästyypeissä, mutta se ei Urantialla onnistunut.
Puheena olevan kauden merieliöstöä oli niukalti, mutta tilanne parani nopeasti meren uuden maallenousun myötä, joka toi tullessaan taas matalavetisiä, laajalle ulottuvia rantavesiä. Koska Euroopan ja Aasian ympärillä oli enemmän matalikkoa, rikkaimmat fossiilikerrostumat ovat löydettävissä juuri näiden mantereiden ympäriltä. Mikäli nykyään haluaisitte tutkia tämän kauden elämää, tutkikaa silloin Himalajan, Siperian ja Välimeren alueita sekä Intiaa ja eteläisen Tyynenmeren altaassa olevia saaria. Eräs merieliöstössä esiintynyt huomiota herättävä piirre oli niiden kauniiden ammoniittien joukkoesiintyminen, joiden fossiilisia jäännöksiä tavataan kaikkialla maailmassa.
130.000.000 vuotta sitten meret olivat muuttuneet hyvin vähän entisestään. Siperian ja Pohjois-Amerikan välillä oli yhteys Beringinsalmen maakannaksen kautta. Rikasta ja ainutlaatuista merieliöstöä esiintyi Kalifornian puoleisella Tyynenmeren rannikolla, jossa korkeammantyyppisistä pääjalkaisista kehittyi yli tuhat ammoniittilajia. Eliöstössä tänä ajanjaksona tapahtuneet muutokset olivat varsin mullistavia siitä huolimatta, että ne olivat ohimeneviä ja asteittaisia.
Käsitelty ajanjakso kesti yli kaksikymmentäviisi miljoonaa vuotta, ja tunnetaan triaskautena.