Näille ajoille ominaiset maan jaksottaiset kohoamis- ja vajoamisilmiöt tapahtuivat kaikki vähitellen ja epädramaattisesti, ja niihin liittyi vain vähän tai ei ollenkaan vulkaanista toimintaa. Koko tänä perättäisten maankohoamisten ja vajoamisten aikana Aasian emämantereen historia ei ollut kaikilta osin yhteinen muiden maanosien historian kanssa. Se koki useita mereenvajoamisia kastautuen ensin yhdellä suunnalla ja sitten toisella, etenkin varhaisemman historiansa aikana, mutta siellä ei esiinny sellaisia yhdenmukaisia kivikerrostumia, joita on löydettävissä muilta mantereilta. Viimeksi kuluneet aikakaudet Aasia on ollut kaikista mannermassoista vakain.
350.000.000 vuotta sitten alkoi Keski-Aasiaa lukuun ottamatta kaikkien mantereiden suuri tulvakausi. Mannermassat peittyivät kerran toisensa jälkeen veden alle. Vain rannikkoylängöt säilyivät näiden matalien mutta laajalle levinneiden, vuorotellen nousseiden ja laskeneiden sisämerien yläpuolella. Kolme suurta tulvakautta luonnehti tätä ajanjaksoa, mutta ennen kuin se päättyi, mantereet kohosivat jälleen niin, että maata oli kokonaisuudessaan merenpinnan yläpuolella viisitoista prosenttia enemmän kuin nykyään. Karibian alue oli hyvin korkealla. Euroopassa tästä jaksosta ei ole moniakaan merkkejä, sillä maankamaran liikkeet eivät siellä olleet niin yhtämittaisia kuin oli vulkaaninen toiminta.
340.000.000 vuotta sitten tapahtui taas muualla kuin Aasiassa ja Australiassa laaja-alaista maan vajoamista. Maailman valtamerten vedet sekoittuivat yleisesti. Kysymyksessä on suuri kalkkikivikausi, ja suuri osa tästä kivestä kerrostui kalkkia erittävien levien toiminnan tuloksena.
Jokunen vuosimiljoona myöhemmin laajat kaistaleet Amerikan mantereista ja Euroopasta alkoivat nousta vedestä. Läntisellä pallonpuoliskolla säilyi Meksikon ja nykyisten Kalliovuorten alueella vain eräs Tyynenmeren haarake, mutta tämän aikakauden loppupuolella Atlantin ja Tyynenmeren rannikot alkoivat taas vajota.
330.000.000 vuotta sitten alkoi kaikkialla maailmassa verrattain rauhallinen ajanjakso, jolloin paljon maata oli jälleen vedenpinnan yläpuolella. Ainoa poikkeus tästä maan päällä vallinneesta rauhasta oli suuren pohjoisamerikkalaisen tulivuoren purkaus Itä-Kentuckyssa. Se oli suurimpia maailman koskaan kokemia yksittäisiä vulkaanisia ilmiöitä. Tämän tulivuoren tuhka peitti viidestä seitsemään metrin paksuisena kerroksena tuhannen kolmensadan neliökilometrin alueen.
320.000.000 vuotta sitten sattui tämän ajanjakson kolmas suurtulva. Tämän tulvakauden vedet peittivät kaiken sen maan, joka jo edellisen vedenpaisumuksen aikana oli joutunut veden valtaan, samalla kun vesi kaikkialla Amerikoissa ja Euroopassa ulottui monilla tahoilla vieläkin kauemmaksi. Pohjois-Amerikan itäosa ja Länsi-Eurooppa olivat veden alla 3000 metristä 4500 metrin syvyydeltä.
310.000.000 vuotta sitten maailman mannerkokonaisuudet olivat Pohjois-Amerikan eteläosia lukuun ottamatta taas hyvän matkaa veden yläpuolella. Meksiko nousi merestä ja sai samalla aikaan Meksikonlahden meren, joka on aina siitä lähtien säilyttänyt tunnistettavuutensa.
Tämän kauden eliöstö jatkaa kehittymistään. Maailma on taas hiljainen ja verrattain rauhallinen. Ilmasto on edelleenkin lauhaa ja tasaista. Maalla elävät kasvit kulkeutuvat rannikolta yhä kauemmaksi. Elollisuuden perushahmot ovat erinomaisen kehittyneitä, vaikka näiltä ajoilta onkin löydettävissä vain muutamia kasvifossiileja.
Tämä oli yksittäisten eläinorganismien kehityksen suuri aikakausi, vaikka monet perustavaa laatua olevista muutoksista, kuten siirtymä kasvista eläimeksi, olivat tapahtuneet jo aiemmin. Merieläimistö kehittyi niin pitkälle, että jokainen selkärankaisten pääluokan alapuolella oleva elollistyyppi on edustettuna näinä aikoina kerrostuneiden kallioiden sisältämissä fossiileissa. Mutta kaikki nämä eläimet olivat meressä eläviä organismeja. Mitään maaeläimiä ei vielä ollut ilmestynyt niitä muutamia matolajeja lukuun ottamatta, jotka kaivelivat käytäviään rantaviivan tuntumassa, eivätkä maakasvit vielä olleet levinneet mantereiden kaikkiin osiin. Ilmaa hengittävien olentojen olemassaolon kannalta ilmassa oli vieläkin liikaa hiilidioksidia. Periaatteessa kaikkien eläinten olemassaolo eräitä alkeellisimpia lukuun ottamatta on suoraan tai välillisesti riippuvaista kasvillisuudesta.
Trilobiitit olivat edelleen vahvasti edustettuina. Näitä pikku eläimiä oli kymmeniä tuhansia eri lajeja, ja ne olivat nykyisten äyriäisten edeltäjiä. Joillakin trilobiiteilla oli kahdestakymmenestäviidestä neljääntuhanteen pienen pientä silmää; toisilla oli surkastuneet silmät. Tämän ajanjakson päättyessä trilobiitit jakoivat meren herruuden useiden muiden selkärangattomien elollismuotojen kanssa. Mutta seuraavan ajanjakson alussa ne hävisivät tyystin.
Kalkkia erittävät levät olivat laajalle levinneitä. Korallien varhaisia esivaiheita esiintyi tuhansina lajeina. Merimatoja oli runsaasti, samoin esiintyi myös monia sellaisia maneettilajeja, jotka ovat sittemmin kuolleet sukupuuttoon. Korallit ja sienieläinten myöhemmät tyypit kehittyivät. Pääjalkaisten kehitys oli jo pitkällä, ja ne ovat säilyneet nykyisten helmiveneen, mustekalan, meritursaan ja kalmarin hahmossa.
Vaippaeläimiä oli monia lajeja, mutta ne eivät tuolloin tarvinneet kuortaan puolustustarkoituksiin niin paljon kuin myöhempinä aikoina. Kotiloita esiintyi jo muinaisten merien vesissä, ja niihin kuului yksikuorisia drillejä, rantakotiloita ja etanoita. Kaksikuoriset kotilot ovat säilyneet meidän aikamme ja noiden aikojen välillä olevat miljoonat vuodet kokolailla sellaisina kuin ne jo tuolloin olivat olemassa, ja niihin kuuluvat järvisimpukat, merisimpukat, osterit ja kampasimpukat. Yksikuorisia organismeja kehittyi niin ikään, ja nämä lonkerojalkaiset elivät muinaisaikaisissa vesissä paljolti sellaisina kuin ne esiintyvät nykyisinkin; niillä oli jo saranallisia, nystyräisiä ja muunlaisia kuorensa suojamekanismeja.
Näin päättyy elämän merellisen muodon toisen suuren ajanjakson kehityksestä kertova tarina. Geologinne tuntevat tämän jakson ordoviikkikautena.