Mannerten liukuminen jatkui. Maan ytimestä oli tullut yhtä tiheä ja jäykkä kuin teräs. Siihen kohdistui lähes 3500 tonnin paine neliösenttimetriä kohden, ja suunnattomasta gravitaatiopaineesta johtuu, että syvällä maapallon sisuksissa oli ja on edelleen hyvin kuumaa. Lämpötila kohoaa pinnalta sisäänpäin mentäessä, kunnes se keskustassa on hieman Auringon pintalämpötilaa korkeampi.
Maan massan ulommat tuhat kuusisataa kilometriä koostuvat pääasiassa eri kivilajeista. Alapuolella ovat tiheämmät ja raskaammat metallialkuaineet. Maailma oli kaikki varhaiset ja ilmakehää edeltäneet kautensa sulassa ja suuresti kuumentuneessa olotilassa ja niin lähellä nestemäisyyttä, että raskaammat metallit painuivat syvälle maan sisuksiin. Läheltä pintaa nykyisin tavattavat raskaammat metallit ovat muinaisten tulivuorten purkausjätteitä, myöhempiä ja laaja-alaisia laavavirtauksia ja uudempia meteoriperäisiä kerrostumia.
Ulompi kuorikerros oli noin kuusikymmentäneljä kilometriä paksu. Tätä ulkokuorta tuki paksuudeltaan vaihteleva sula basalttimeri, jonka pinnalla se kellui. Kyseessä oli liikkuva sulan laavan kerros, johon kohdistui korkea paine, mutta joka pyrki aina virtailemaan sinne tänne ja tasasi tällä tavoin siirtyviä planetaarisia paineita ja vakautti maankuorta.
Mantereet kelluvat vielä nytkin tällä kiteytymättömällä, sulasta basalttimerestä koostuvalla pehmusteella. Voimakkaammat maanjäristykset tärisyttäisivät maailman kirjaimellisesti kappaleiksi, ellei tällaista suojelevaa järjestelyä olisi. Maanjäristykset aiheutuvat kiinteän ulkokuoren liukumisesta ja siirtyilemisestä, eivät tulivuorista.
Maankuoren laavakerrokset muodostavat jäähtyessään graniittia. Urantian keskimääräinen tiheys on vähän yli viisi ja puoli kertaa veden tiheys, graniitin vajaat kolme kertaa veden tiheys. Maan sisimmän ytimen tiheys on kaksitoista kertaa veden tiheys.
Merien pohja on tiheämpää kuin mannerlaatat, ja juuri se pitää mantereet veden pinnan yläpuolella. Kun merien pohja työntyy meren pinnan yläpuolelle, pohjien havaitaan koostuvan suurelta osin basaltista, eräästä laavan muodosta, joka on mannerlaattojen sisältämää graniittia huomattavasti raskaampaa. Jos mantereet eivät siis olisi keveämpiä kuin valtamerten pohja, gravitaatio vetäisi valtamerten reunat ylös maalle, mutta tällaisia ilmiöitä ei ole havaittavissa.
Myös valtamerten paino on merenpohjaan kohdistuvan paineen kasvamiseen vaikuttava tekijä. Alempana sijaitseva mutta suhteellisesti raskaampi merenpohja sekä sen päällä lepäävän veden paino ovat suunnilleen yhtä paljon kuin korkeampien mutta paljon kevyempien mannerten paino. Mutta kaikki mantereet pyrkivät liukumaan mereen. Mannerpaine on merenpohjan tasoilla noin 1400 kilogrammaa neliösenttimetriä kohti. Toisin sanoen se olisi noin 4.500 metriä merenpohjan yläpuolelle kohoavan mannermassan paine. Merenpohjaan kohdistuva veden paine on vain noin 350 kilogrammaa neliösenttimetriä kohden. Nämä toisistaan poikkeavat paineet ovat omiaan liu’uttamaan mantereita kohti valtamerten pohjaa.
Elollisuutta edeltäneinä kausina tapahtunut merenpohjan painuminen oli työntänyt erillisen mantereisen maamassan niin korkealle, että sen lateraalipaine pyrki aiheuttamaan itäisen, läntisen ja eteläisen reunaman liukumisen alamäkeä alla olevien, puolittain jähmettyneiden laavapetien yli ympäröivän Tyynen valtameren vesiin. Se tasautti mannerpaineen niin täysin, että tämän muinaisen Aasian mantereen itärannikolla ei tapahtunut laajaa murtumista. Mutta tämä itärannikko on siitä lähtien häilynyt siihen rajoittuvien valtameren syvyyksien partaalla ja uhannut suistua vetiseen hautaan.