Alkuvaiheesta seitsemänteen aikakauteen edetessään elämään ja valoon asettuneet maailmat tavoittelevat vaihe vaiheelta Seitsenkertaisen Jumalan reaalisuuden käsittämistä alkaen Luoja-Pojan jumaloinnista ja päätyen hänen Paratiisin-Isänsä palvomiseen. Niin kauan kuin tällaisen maailman seitsemännen vaiheen historia jatkuu, sen alati edistyvien kuolevaisten tietämys Korkeimmasta Jumalasta kasvaa, samalla kun he hämärästi erottavat Perimmäisen Jumalan kaiken ylle kohoavan huolenpidon reaalisuuden.
Tämän loistavan aikakauden alusta sen loppuun asti on alati edistyvien kuolevaisten keskeisimpänä pyrkimyksenä ymmärtää entistä paremmin ja tiedostaa entistä täydemmin Jumaluuden ymmärrettävät alkutekijät: totuus, kauneus ja hyvyys. Tässä on kysymys ihmisen pyrkimyksestä löytää Jumala mielestä, aineesta ja hengestä. Ja tätä etsintää jatkaessaan kuolevainen havaitsee uppoutuneensa yhä syvemmälle filosofian, kosmologian ja jumalallisuuden kokemukselliseen tutkimiseen.
Filosofiaa te jossain määrin käsitätte ja jumalallisuutta te tajuatte palvonnassa, sosiaalisessa palvelussa ja henkilökohtaisessa hengellisessä kokemuksessa, mutta kauneudentavoittelun—kosmologian—te aivan liian usein rajoitatte ihmisen karkeiden taideharrastusten tutkimiseen. Kauneus, taide, on enimmältään vastakohtien yhdistämistä. Vaihtelevuus on kauneuden käsitteelle olennaista. Korkein kauneus, finiittisen taiteen korkein saavutus, on draama, jossa on kysymys Luojan ja luodun muodostamien kosmisten ääripisteiden välisen valtavan kuilun umpeenkuromisesta. Ihminen, joka löytää Jumalan, ja Jumala, joka löytää ihmisen,—luotu muuttumassa täydelliseksi, niin kuin Luoja on täydellinen—siinä on ylittämätöntä kauneutta edustava verrattomista verrattomin saavutus, kosmisen taiteen lakipiste.
Materialismi, ateismi, on näin ollen rumuuden maksimoimista, kauneuden finiittisen antiteesin, vastakohdan, huipentuma. Ylevin kauneus sisältyy siihen näköalaan, että ne muunnelmat yhdistyvät, jotka ovat syntyneet aiemmin olemassa olleesta sopusointuisesta todellisuudesta.
Ajattelun kosmologisten tasojen saavuttamiseen kuuluu:
1. Tiedonhalu. Sopusoinnun isoaminen ja kauneuden janoaminen. Sinnikkäät pyrkimykset löytää sopusointuisten kosmisten suhteiden uusia tasoja.
2. Esteettinen arvostus. Kaiken kauniin rakastaminen ja kaikkiin luovuutta ilmentäviin saavutuksiin sisältyvän taiteellisuuden alati edistyvä arvostaminen kaikilla todellisuuden tasoilla.
3. Eettinen herkkyys. Kauneuden arvostaminen johtaa totuuden tajuamisen kautta tuntemukseen niiden asioiden ikuisesta kestävyydestä, jotka vaikuttavat jumalallisen hyvyyden tunnistamiseen Jumaluuden suhteista kaikkiin olentoihin; ja näin kosmologiakin johtaa jumalallisten todellisuusarvojen tavoitteluun—jumalatietoisuuteen.
Valoon ja elämään asettuneet maailmat keskittyvät näin täysimääräisesti totuuden, kauneuden ja hyvyyden käsittämiseen siksi, että näihin kvaliteettiarvoihin sisältyy ilmoitus Jumaluudesta ajallisuuden ja avaruuden maailmoille. Ikuisen totuuden merkitykset vetoavat yhdessä sekä kuolevaisen ihmisen älylliseen että hänen hengelliseen olemukseensa. Universaalinen kauneus sisältää kosmisen luomistuloksen sopusointuiset keskinäissuhteet ja rytmit; tämä on selkeämmin sanottuna edellä mainittu älyllinen viehättyminen, ja se johtaa aineellisen universumin yhtenäiseen ja synkroniseen käsittämiseen. Jumalallinen hyvyys edustaa infiniittisten arvojen paljastamista finiittiselle mielelle, jotta ne tulisivat siellä oivalletuiksi ja nostetuiksi ihmisen käsityskyvyn hengellisen tason kynnykselle.
Totuus on tieteen ja filosofian perusta, ja se tarjoaa uskonnolle älyllisen kivijalan. Kauneus on taiteen, musiikin ja koko inhimillisen kokemuksen mielekkäiden rytmien kummi. Hyvyyteen sisältyy etiikan, moraalisuuden ja uskonnon taju—kokemuksellinen täydellisyydenkaipuu.
Kauneuden olemassaolo merkitsee epäsuorasti sitä, että läsnä on arvostava mieli, aivan yhtä varmasti kuin edistyvän evoluution tosiasia osoittaa Korkeimman Mielen herruutta. Kauneus on sen fenomenaalisen eli ilmiöinä havaittavan todellisuuden kaukaisuuksiin ulottuvan moninaistumisen sopusointuisen ajallis-avaruudellisen synteesin älyllistä tiedostamista, joka kaikki juontaa juurensa ennalta olemassa olevasta ja ikuisesta ykseydestä.
Hyvyys on jumalallisen täydellisyyden erilaisten tasojen suhteellisten arvojen mentaalista tiedostamista. Hyvyyden tiedostaminen edellyttää moraalisen statuksen omaavaa mieltä, persoonallista mieltä, jolla on kyky tehdä ero hyvän ja pahan välillä. Mutta se, missä määrin joku omaa hyvyyttä, suuruutta, on se mitta, miten paljon hän on todellisuudessa saavuttanut jumalallisuutta.
Todenmukaisten suhteiden tiedostaminen edellyttää mieltä, joka pystyy erottamaan toden erheestä. Lahjaksi annettu Totuuden Henki, joka kietoutuu Urantian ihmismielten ympärille, reagoi erehtymättömästi totuuteen—elävään henkiyhteyteen kaikkien olevaisten ja olentojen välillä, siten kuin ne koordinoituvat ikuisessa ylösnousemuksessa kohti Jumalaa.
Jokaisen elektronin, ajatuksen tai hengen jokainen impulssi on toimiva yksikkö koko maailmankaikkeudessa. Vain synti on eristynyttä ja pahaa gravitaation vastustamista mentaalisella ja hengellisellä tasolla. Maailmankaikkeus on kokonaisuus; mikään olevainen tai olento ei ole olemassa eikä elä eristyksissä. Itsensätoteuttaminen on potentiaalisesti pahaa, jos se on yhteisönvastaista. Pitää kirjaimellisesti paikkansa, kun sanotaan: ”Kukaan ei elä yksikseen.” Kosminen sosiaalistuminen on persoonallisuuden yhdistymisen korkein muoto. Jeesus sanoi: ”Joka haluaisi olla joukossanne suurin, tulkoon hänestä kaikkien palvelija.”
Niinpä totuus, kauneus ja hyvyys—ihmisen älyllinen lähestymistie mielen, aineen ja hengen universumiin—on liitettävä yhdeksi yhtenäiseksi käsitykseksi jumalallisesta ja korkeimmasta ihanteesta. Niin kuin kuolevainen persoonallisuus yhdistää ihmiskokemuksen aineeseen, mieleen ja henkeen, samoin tulee tästä jumalallisesta ja korkeimmasta ihanteesta Korkeimmuudessa voimaan yhdistynyttä ja sitten isällisen rakkauden Jumalaksi personoitunutta.
Kaikkinainen ymmärrys siitä, mikä on osien suhde mihin tahansa kokonaisuuteen, edellyttää, että ymmärretään kaikkien osien suhde tähän kokonaisuuteen; ja maailmankaikkeudessa tämä merkitsee luotujen osien suhdetta Luovaan Kokonaisuuteen. Jumaluudesta tulee näin universaalista ja ikuista tavoitteisiinpääsyä edustava transsendentaalinen—jopa infiniittinen—päämäärä.
Universaalinen kauneus on sitä, että tunnistaa Paratiisin Saaren heijastumisen aineellisessa luomistuloksessa, kun ikuinen totuus taas on niiden Paratiisin-Poikien erityinen palvelus, jotka sen lisäksi, että he lahjoittautuvat kuolevaisten sukukunnille, myös vuodattavat Totuuden Henkensä kaikkien kansojen päälle. Jumalallinen hyvyys tulee täysimääräisemmin esille Äärettömän Hengen moninaisten persoonallisuuksien rakastavassa huolenpidossa. Mutta rakkaus, näiden kolmen laatumääreen yhteissumma, on ihmisen oivallus Jumalasta hänen henki-Isänään.
Fyysinen aine on absoluuttisten Jumaluuksien paratiisillisen energialoisteen ajallis-avaruudellinen varjo. Totuusmerkitykset ovat Jumaluuden ikuisen sanan mentaalis-älyllisiä jälkiseurauksia—ajallis-avaruudellinen ymmärrys korkeimmista käsityksistä. Jumalallisuuden hyvyysarvot ovat Universaalista, Iankaikkista ja Ääretöntä edustavien henkipersoonallisuuksien armeliaita hoivatoimia evolutionaaristen sfäärien ajallis-avaruudellisille finiittisille luoduille.
Nämä jumalallisuuden merkitykselliset todellisuusarvot sekoittuvat jumalalliseksi rakkaudeksi siinä suhteessa, joka Isällä on kuhunkin persoonalliseen luotuun. Ne koordinoituvat jumalalliseksi armoksi Pojassa ja tämän Pojissa. Ne tuovat julki laatumääreensä jumalallisena huolenpitona, rakastavan armon ilmentämisenä ajallisuuden lapsille Hengen ja tämän henkilasten kautta. Näitä kolmea jumalallisuutta ilmentää voiman ja persoonallisuuden synteesinä pääasiassa Korkein Olento. Seitsenkertainen Jumala tuo heitä eri tavoin julki jumalallisten merkitysten ja arvojen seitsemänä toisistaan poikkeavana yhdistymänä seitsemällä nousevalla tasolla.
Finiittisen ihmisen kannalta totuus, kauneus ja hyvyys kattavat täyden ilmoituksen jumalallisuustodellisuudesta. Kun tämä Jumaluuden rakkaudeksi ymmärtäminen saavuttaa Jumalaa tuntevien kuolevaisten elämässä hengellisen julkitulon, satona korjataan silloin jumalallisuuden hedelmiä: älyllistä rauhaa, sosiaalista edistystä, moraalista tyydytystä, hengellistä iloa ja kosmista viisautta. Valon ja elämän seitsemännessä vaiheessa olevassa maailmassa elävät edistyneet kuolevaiset ovat oppineet, että rakkaus on se, mikä on maailmankaikkeudessa suurinta. Ja he tietävät, että Jumala on rakkaus.
Rakkaus on halu tehdä hyvää toisille.
[Esittänyt Nebadonin Totuudenpaljastuskunnan pyynnöstä muuan Urantialla vieraileva Voimallinen Sanansaattaja yhdessä tietyn Melkisedekin, Urantian Planeettaprinssin sijaishallitsijan, kanssa.]
* * * * *
Tämä universaalisesta ykseydestä kertova luku on kahdeskymmenesviides niiden eri laatijoiden esitysten sarjassa, joita on ryhmänä ohjannut Mantutia Melkisedekin johdolla toimiva kahdentoista Nebadonin persoonallisuuden muodostama komissio. Laadimme nämä kertomukset ja käänsimme ne ylempiemme valtuuttamalla menetelmällä englannin kielelle Urantian ajanlaskutavan mukaan vuonna 1934.
Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.