Evolutionaaristen maailmojen moraalisia ja tahdollisia luotuja kiusaa aina ajattelematon kysymys siitä, miksi kaikin puolin viisaat Luojat sallivat pahan ja synnin. Heiltä jää käsittämättä, että nämä molemmat ovat väistämättömiä, mikäli luodun on määrä olla aidosti vapaa. Kehittyvän ihmisen tai ylevän enkelin vapaa tahto ei ole pelkkä filosofinen käsite, symbolinen ihanne. Ihmisen kyky valita hyvä tai paha on eräs universumirealiteetti. Vapaus itsenäisen valinnan tekemiseen on Korkeimpien Hallitsijoiden antama lahja, eivätkä he salli yhdenkään olennon tai olentoryhmän riistää laajan universumin yhdeltäkään persoonallisuudelta tätä jumalallista vapauden lahjaa—eivät edes siinä tapauksessa, että he sillä tavoin tyydyttäisivät tällaisten eksytettyjen ja tietämättömien olentojen halua nauttia tästä väärää nimeä kantavasta henkilökohtaisesta vapaudesta.
Vaikka tietoinen ja varaukseton samastuminen pahaan (synti) merkitsee samaa kuin olemassaolemattomuus (hävittäminen), täytyy toisaalta tällaisen omakohtaisen syntiinsamastumisen ja rangaistuksen täytäntöönpanon—joka on automaattinen seuraus mainitunlaisesta, tahallisesta pahan syleilemisestä—välillä olla aina kyllin pitkä aika mahdollistamaan tämän yksilön universumistatuksen sellaisen käsittelyn, joka osoittautuu kaikkia asianomaisia universumipersoonallisuuksia kaikin puolin tyydyttäväksi ja joka on niin kohtuullinen ja oikeudenmukainen, että syntinen itsekin sen hyväksyy.
Mutta jos tämä totuuden ja hyvyyden todellisuutta vastaan taisteleva universumikapinallinen kieltäytyy hyväksymästä oikeuden päätöstä ja jos syyllinen sydämessään tietää tuomionsa oikeutetuksi mutta kieltäytyy sitä tunnustamasta, silloin tuomion täytäntöönpanoa pitää Päivien Muinaisten harkinnan mukaisesti viivyttää. Ja Päivien Muinaiset kieltäytyvät hävittämästä ketään olentoa, ennen kuin kaikki moraaliset arvot ja kaikki hengelliset realiteetit ovat sammuneet sekä pahantekijässä itsessään että kaikissa hänen kannattajissaan ja mahdollisissa suosijoissaan.