Kaikkiin erilaisiin fyysisiin tyyppeihin ja planetaarisiin sarjoihin kuuluvat kuolevaiset saavat samalla tavalla osakseen Ajatuksensuuntaajien, suojelusenkelien ja Äärettömän Hengen sanansaattajajoukkoihin kuuluvien eri luokkien antamaa hoivaa. Samalla tavalla he kaikki vapautuvat luonnollisen kuoleman tarjoaman vapahduksen kautta lihallisuuden siteistä, ja samalla tavalla menevät kaikki sen jälkeen morontiamaailmoihin, joille on ominaista hengellinen kehitys ja mielen edistyminen.
Planeetan viranomaisten tai järjestelmän hallitsijoiden aloitteesta pannaan aika ajoin toimeen nukkuvien eloonjääneiden erillisiä kuolleistaherättämisiä. Tällaisia kuolleistanousuja tapahtuu planeetan ajanlaskun mukaan ainakin kerran vuosituhannessa, jolloin eivät kaikki, mutta ”monet maan tomussa makaavista heräjävät”. Nämä erityiset kuolleistaherättämiset ovat tilaisuuksia, joissa kerätään yhteen erityisiä ylösnousemuksellisten ryhmiä palvelemaan paikallisuniversumin kuolevaisten taivaaseennousujärjestelmään kuuluvissa erikoistehtävissä. Näihin erityisylösnousemuksiin liittyy sekä käytännön syitä että tunnetekijöitä.
Asutun maailman kaikkina varhaisempina aikakausina monet kutsutaan mansiosfääreille erityis- ja tuhatvuotisylösnousemuksissa, mutta useimmat eloonjääneet jälleenpersonoidaan sellaisen uuden tuomiokauden alkamisen yhteydessä, joka liittyy planeettapalvelusta suorittavan jumalallisen Pojan saapumiseen.
1. Kuolevaiset, jotka kuuluvat tuomiokautiseen eli ryhmänä eloonjäävään luokkaan. Ensimmäisen asuttuun maailmaan saapuvan Suuntaajan myötä ilmaantuvat myös serafisuojelijat; he ovat välttämättömiä maan päältä poispääsemiselle. Nukkuvien eloonjääneiden koko elämänkatkon ajan heidän henkilökohtaiset tai ryhmäkohtaiset serafisuojelijansa säilyttävät suojattiensa vasta kehittyneen ja kuolemattoman sielun sisältämät hengelliset arvot ja ikuiset realiteetit kuin ne olisivat väliaikaisesti heidän haltuunsa uskottu pyhä aarre.
Nukkuville eloonjääneille osoitetut ryhmäsuojelijat toimivat aina tuomitsemisen suorittavien Poikien seurassa, silloin kun nämä tulevat asianomaiseen maailmaan. ”Hän lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmansuunnalta.” Jokaisen sellaisen serafin seurassa, jonka tehtävänä on nukkuvan kuolevaisen uudelleenpersonointi, toimii palannut Suuntaaja, se sama Isän kuolematon osanen, joka eli kuolevaisessa tämän lihallisen elämän aikana, ja näin tulee identiteetti entistetyksi ja persoonallisuus eloon herätetyksi. Kohteittensa unen aikana nämä odottavat Suuntaajat palvelevat Diviningtonissa; ne eivät tänä väliaikana milloinkaan asu toisessa kuolevaismielessä.
Kun vanhemmissa kuolevaisolemassaolon maailmoissa asuu niitä korkealle kehittyneitä ja verrattoman hengellisiä ihmistyyppejä, jotka on tosiasiallisesti vapautettu morontiaelämästä, samalla eläimestä polveutuvien rotujen varhaisemmille aikakausille ovat ominaisia alkukantaiset kuolevaiset, jotka ovat niin epäkypsiä, että heidän on mahdoton fuusioitua Suuntaajaansa. Suojelijaserafit yhdessä Kolmannen Lähteen ja Keskuksen kuolemattomasta hengestä yksilöllistetyn osasen kanssa suorittavat tällaisten kuolevaisten uudelleenherättämisen.
Planetaarisen aikakauden nukkuvat eloonjääneet siis jälleenpersonoidaan tuomiokausittaisissa nimenhuudoissa. Mutta mitä tulee niihin asianomaisen maailman persoonallisuuksiin, jotka eivät ole pelastettavissa, mitään sellaista kuolematonta henkeä ei ole saapuvilla, joka toimisi ryhmäkohtaisen kohtalonsuojelijan kanssa, ja siihen päättyy luodun olemassaolo. Vaikka joissakin kirjoituksissanne on kuvailtu näitä tapahtumia ikään kuin ne toteutuisivat kuolinplaneetoilla, ne tapahtuvat kaikki tosiasiassa kuitenkin mansiomaailmoissa.
2. Kuolevaiset, jotka kuuluvat yksilökohtaisen ylösnousemuksen piiriin. Ihmisten yksilöllinen edistyminen mitataan sen mukaan, miten he saavuttavat ja käyvät läpi (oppivat) toinen toistaan seuraavat seitsemän kosmista kehää. Nämä kuolevaisen edistymistä kuvastavat piirit eli kehät ovat tasoja, jotka edustavat toisiinsa liittyviä älyllisiä, sosiaalisia, hengellisiä ja kosmisen ymmärryksen arvoja. Seitsemännestä piiristä liikkeelle lähtien kuolevaiset pyrkivät ensimmäiseen piiriin, ja kaikki kolmannen kehän saavuttaneet saavat välittömästi heille osoitetun henkilökohtaisen kohtalonsuojelijan. Nämä kuolevaiset voidaan jälleenpersonoida morontiaelämään tuomiokautisista tai muista oikeuskäsittelyistä riippumatta.
Evolutionaarisen maailman varhaisempina aikoina vain harvat kuolevaiset menevät tuomiolle kolmantena päivänä. Mutta aikojen kuluessa yhä useammalle edistyvälle kuolevaiselle osoitetaan henkilökohtainen kohtalonsuojelija, ja näin näistä kehittyvistä luoduista yhä useammat jälleenpersonoidaan ensimmäisessä mansiomaailmassa kolmantena päivänä luonnollisen kuoleman jälkeen. Suuntaajan paluu on tällaisissa tapauksissa merkkinä ihmissielun heräämisestä, ja kysymyksessä on silloin kuolleen jälleenpersonoiminen aivan yhtä konkreettisesti kuin suoritettaessa joukkomittainen nimenhuuto evolutionaaristen maailmojen tuomiokauden lopulla.
Yksilöllisiä taivaaseennousijoita on kolme ryhmää. Vähemmän edistyneet päätyvät alkupisteenä toimivaan ensimmäiseen mansiomaailmaan. Edistyneempi ryhmä voi aloittaa morontiauransa mansonian jossakin välimaailmassa aikaisemman planetaarisen edistymisensä mukaisesti. Näiden luokkien edistyneimmät aloittavat morontiakokemuksensa tosiasiassa seitsemännestä mansiomaailmasta.
3. Kuolevaiset, jotka kuuluvat koeajasta riippuvaisiin ylösnousemusyhteisöihin. Universumin näkökulmasta katsottuna Suuntaajan saapuminen merkitsee identiteetin muodostumista. Ja kaikki Suuntaajan asuttamat olennot ovat mukana oikeuden nimenhuudoissa. Mutta ajallinen elämä evolutionaarisissa maailmoissa on epävarmaa, ja monet kuolevat jo nuoruudessaan, ennen kuin he ovat valinneet Paratiisiin johtavaa elämänuraa. Tällaiset Suuntaajan asuttamat lapset ja nuoret seuraavat sitä vanhempaansa, joka on ehtinyt hengellisyydessä pitemmälle, ja menevät niin muodoin järjestelmän finaliittimaailmaan (lasten koehoitolaan) joko erikoisylösnousemuksessa kolmantena päivänä tai sitten säännönmukaisissa tuhatvuotis- ja tuomiokautisissa nimenhuudoissa.
Lapset, jotka kuolevat niin nuorina, ettei heillä ole Ajatuksensuuntaajaa, jälleenpersonoidaan paikallisjärjestelmien finaliittimaailmassa yhtäaikaisesti jommankumman vanhempansa mansiomaailmoihinsaapumisen kanssa. Kuolevaiseksi syntyessään lapsesta tulee fyysinen entiteetti, mutta kun kysymys on eloonjäämisestä, kaikkien Suuntaajaa vailla olevien lasten katsotaan liittyvän edelleenkin vanhempiinsa.
Ajan tullen Ajatuksensuuntaajat asettuvat näihin pikkuisiin, samalla kun koeajasta riippuvaisten eloonjäävien luokkien kumpikin ryhmä saa yleisesti ottaen osakseen samankaltaista serafien hoivaa kuin saa vanhemmista edistyneempi, tai se on yhdenvertaista vanhemmalle osoitetun huolenpidon kanssa siinä tapauksessa, että vain toinen heistä jää eloon. Kolmannen piirin saavuttaville myönnetään heidän vanhempiensa statuksesta riippumatta henkilökohtainen suojelija.
Samanlaisia koetteellisia lastenhoitoloita on myös konstellaation ja universumipäämajan finaliittisfääreillä ylösnousemuksellisten ensiasteisten ja toisasteisten modifioitujen luokkien suuntaajattomille lapsille.
4. Toisasteisten modifioitujen ylösnousemusjärjestelmien piiriin kuuluvat kuolevaiset. Nämä ovat kehityksensä keskivaiheilla olevien evolutionaaristen maailmojen asteittain eteneviä ihmisolentoja. He eivät yleensä ole immuuneja luonnolliselle kuolemalle, mutta heidät on vapautettu kulkemasta seitsemän mansiomaailman läpi.
Vähemmän täydellistyneen ryhmän jäsenet heräävät paikallisjärjestelmänsä päämajassa, joten he ohittavat vain mansiomaailmat. Väliryhmä menee konstellaation koulutusmaailmoihin; he ohittavat kokonaan paikallisjärjestelmän morontiajärjestelyt. Vieläkin kaukaisempina hengellisen ponnistelun planetaarisina aikakausina monet eloonjääneistä heräävät konstellaation päämajassa ja aloittavat Paratiisiin-nousunsa sieltä.
Mutta ennen kuin mikään näistä ryhmistä saa edetä pidemmälle, niiden täytyy matkata takaisin ohittamiinsa maailmoihin opintojenohjaajiksi, ja heidän on opettajina saatava monia kokemuksia opiskelijan ominaisuudessa sivuuttamistaan maailmoista. Sittemmin he jatkavat kaikki matkaansa Paratiisiin kuolevaisten edistämistä varten säädettyjä reittejä.
5. Ensiasteisen modifioidun ylösnousemusjärjestelmän piiriin kuuluvat kuolevaiset. Nämä kuolevaiset kuuluvat Suuntaajaan fuusioituneeseen evolutionaarisen elollisuuden tyyppiin, mutta he edustavat useimmiten ihmisen kehityksen viimeistä vaihetta jossakin kehittyvässä maailmassa. Nämä kunnialla kruunatut olennot on vapautettu kulkemasta kuoleman porttien läpi. Heidät temmataan taivaaseen Pojan toimesta, heidät otetaan taivaaseen elävien joukosta, ja he ilmestyvät välittömästi Hallitsija-Pojan eteen paikallisuniversumin päämajassa.
Kysymys on kuolevaisista, jotka fuusioituvat Suuntaajaansa vielä kuolevaisina eläessään, ja tällaiset Suuntaajaan fuusioituneet persoonallisuudet samoilevat avaruutta vapaasti, ennen kuin heidät puetaan morontiahahmoon. Nämä fuusioituneet sielut menevät suoran Suuntaaja-siirron kautta korkeammalla olevien morontiasfäärien ylösnousemussaleihin, joissa he saavat ensimmäisen morontia-asunsa, kuten kaikki muutkin evolutionaarisista maailmoista saapuvat kuolevaiset.
Tätä ensiasteista muunneltua kuolevaisten ylösnousemusjärjestystä voidaan soveltaa yksilöihin siitä riippumatta, mihin planetaariseen sarjaan he kuuluvat, suuntaajafuusion piiriin kuuluvien maailmojen alimmilta korkeimmille tasoille, mutta useammin se toimii näiden sfäärien joukossa muita vanhemmilla, sen jälkeen kun ne ovat saaneet nauttia jumalallisten Poikien lukuisten vierailujen suomista siunauksista.
Planeetan valon ja elämän aikakauden vakiintumisen myötä monet kuolevaiset menevät universumin morontiamaailmoihin ensiasteisen modifioidun taivaaseenottojärjestelmän mukaan. Vakiintuneen olemassaolon vieläkin myöhemmissä edistyneissä vaiheissa, kun kyseisestä maailmasta lähtevien kuolevaisten enemmistö jo kuuluu tähän luokkaan, katsotaan planeetta kuuluvaksi puheena olevaan sarjaan. Luonnollinen kuolema käy yhä harvinaisemmaksi näillä sfääreillä, jotka jo kauan sitten ovat asettuneet valoon ja elämään.
[Esittänyt eräs Melkisedek Planetaarisen Hallinnon Jerusemin-koulusta.]
Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.