Dogmaattista ei ole vain uskonto, vaan luonnonfilosofia pyrkii sekin samalla tavoin dogmatisoitumaan. Kun maineikas uskonnonopettaja päätteli seitsenluvun olevan luonnon perusta siksi, että ihmisen päässä on seitsemän aukkoa, hän olisi saattanut siinä tapauksessa, että olisi ollut paremmin perillä kemiasta, puolustaa tällaista uskomusta tavalla, joka olisi perustunut todelliseen fyysisen maailman ilmiöön. Kaikissa ajallisuuden ja avaruuden fyysisissä universumeissa on kymmenlukuun perustuvasta energiarakenteen universaalisesta ilmenemisestä huolimatta aina läsnä olevana muistutuksena esiainetta edustava seitsenkertaisen elektronisen organisaation realiteetti.
Seitsenluku on keskusuniversumin ja luonteenlaadun myötäsyntyisten periytymisten hengellisen järjestelmän osalta perustavanlaatuinen, mutta kymmenluku, kymmenjärjestelmä, kuuluu luonnostaan energiaan, aineeseen ja aineelliseen luomistulokseen. Atomien maailma tuo siitä huolimatta kylläkin esille tiettyä jaksottaista ominaispiirteistöä, joka toistuu seitsenryhminä—syntymämerkki, jota tämä aineellinen maailma kantaa osoituksena sen kaukaisesta hengellisestä alkuperästä.
Tämä sinnikkäästi toistuva luomistuloksen rakenteessa esiintyvä seitsenkertaisuus on nähtävissä kemian alalla samankaltaisten fysikaalisten ja kemiallisten ominaisuuksien toistumisena selvästi erottuvina seitsenjaksoina pantaessa perusalkuaineet atomipainonsa mukaiseen järjestykseen. Kun Urantian kemialliset alkuaineet järjestetään tällä tavoin riviin, jokainen ominaisuus tai piirre pyrkii toistumaan seitsemittäin. Tämä seitsemittäin tapahtuva jaksottainen muutos toistuu vähenevästi ja muunnelmin kemiallisen taulukon alusta loppuun, ja selvimmin se on havaittavissa alkupään eli kevyemmissä atomiryhmittymissä. Jos lähdetään liikkeelle mistä tahansa yksittäisestä alkuaineesta, jonka johonkin ominaisuuteen kiinnitetään huomiota, tämä piirre muuttuu kuuden sitä seuraavan alkuaineen kohdalla, mutta kun päästään kahdeksannen kohdalle, sillä on tapana tulla esille uudelleen. Kahdeksas kemiallisesti aktiivinen alkuaine muistuttaa toisin sanoen ensimmäistä, yhdeksäs muistuttaa toista ja niin edelleen. Tällainen fyysisen maailman tosiasia viittaa selvästi sen esivaiheena olevan energian seitsenjaksoiseen rakenteeseen ja kertoo ajallisuuden ja avaruuden luomusten seitsenkertaisen erilaisuuden perustavaa laatua olevasta reaalisuudesta. Ihmisen tulisi myös huomata, että luonnollisessa spektrissä on seitsemän väriä.
Mutta kaikki luonnonfilosofian olettamukset eivät pidä paikkaansa. Esimerkkinä mainittakoon hypoteettinen eetteri, joka on ihmisen kekseliäs yritys muodostaa yksi kokonaisuus siitä, mitä hän ei avaruuden ilmiöistä tiedä. Universumifilosofiaa ei voida perustaa niin kutsutun tieteen havaintoihin. Ellei kyseistä muodonmuutosta pystyttäisi näkemään, tiedemies olisi taipuvainen kiistämään sellaisen mahdollisuuden, että toukasta kehittyy perhonen.
Luonnossa on fyysistä stabiliteettia biologiseen joustavuuteen yhdistyneenä vain luomistyön Mestariarkkitehtien omaaman lähes äärettömän viisauden ansiosta. Ei mikään vähempi kuin transsendentaalinen viisaus voisi koskaan suunnitella materian yksiköitä, jotka ovat samalla kertaa niin peräti vakaita ja niin peräti tehokkaan joustavia.