Auringoissa, jotka on kytketty avaruusenergian kanaviin, aurinkoenergia vapautuu monimutkaisten ydinreaktioketjujen kautta. Näistä yleisin on vety–hiili–helium-reaktio. Hiili toimii tässä muodonvaihdoksessa energiakatalyyttina, sillä hiili ei tässä vedyn heliumiksi muuttavassa prosessissa millään tavoin varsinaisesti muutu. Tietyissä sellaisissa olosuhteissa, joissa vallitsee korkea lämpötila, vety tunkeutuu hiiliytimiin. Kun hiili ei pysty pidättämään kuin neljä tällaista protonia, se alkaa tämän kyllästymisasteen saavutettuaan lähettää protoneja ulos yhtä nopeasti kuin uusia tulee sisään. Tässä reaktiossa sisään menevät vetypartikkelit tulevat ulos heliumatomina.
Vetypitoisuuden väheneminen lisää auringon valovoimaa. Loppuun palamaisillaan olevissa auringoissa valovoimaisuus saavuttaa huippunsa vedyn loppuunkulumisen hetkellä. Tämän pisteen jälkeen loistavuutta pitää yllä äskeisen seurauksena oleva painovoiman aiheuttama kokoonpuristumisprosessi. Lopulta tällaisesta tähdestä tulee niin kutsuttu valkoinen kääpiö, äärimmäisen tiivis sfääri.
Kun suurista auringoista—pienistä kehämäisistä tähtisumuista—loppuu vety ja sitä seuraa painovoiman aiheuttama kasaanpuristuminen, niin ellei tällainen kappale ole kyllin läpipäästämätön pidättääkseen sisäisen paineen uloimpien kaasukerrosten tukena, tapahtuu äkillinen luhistuminen. Gravitatoris-sähköiset muutokset synnyttävät valtavat määrät pieniä hiukkasia, jotka ovat vailla sähköisiä potentiaaleja, ja tällaiset hiukkaset pakenevat herkästi auringon sisäosista ja aiheuttavat näin jättiläisauringon luhistumisen muutamassa päivässä. Nimenomaan tällaisten ”karkulaishiukkasten” pako aiheutti Andromedan tähtisumun jättiläisnovan luhistumisen noin viisikymmentä vuotta sitten. Tämä valtava tähtikokonaisuus luhistui Urantian ajanlaskun mukaan neljässäkymmenessä minuutissa.
Sanotunlainen laaja ainepurkauma pysyttäytyy yleensä sumumaisista kaasuista koostuvina, laajalle levittäytyvinä pilvinä kaiken sen läheisyydessä, mitä jäähtyvästä auringosta on jäljellä. Ja kaikki tämä selittää monentyyppisten epäsäännöllisten tähtisumujen alkuperän, sellaisten kuin Kravun tähtisumun, joka sai alkunsa osapuilleen yhdeksänsataa vuotta sitten, ja jossa sen emäsfääri on vieläkin nähtävissä yksinäisenä tähtenä tämän epäsäännöllisen tähtisumumassan keskustan lähettyvillä.