Vaikka Fyysiset Päävalvojat palvelevat voimakeskusten keralla kaikkialla suuruniversumin piirissä, heidän toimiaan on kuitenkin helpompi ymmärtää Satanian kaltaisessa paikallisjärjestelmässä. Satania on yksi niistä sadasta paikallisjärjestelmästä, jotka muodostavat Norlatiadekin konstellaation hallinto-organisaation, ja sen lähimmät naapurijärjestelmät ovat Sandmatia, Assuntia, Porogia, Sortoria, Rantulia ja Glantonia. Norlatiadekin järjestelmät eroavat toisistaan monissa suhteissa, mutta ne ovat kaikki silti evolutionaarisia ja edistyviä, varsin paljon Satanian kaltaisia.
Satania itse koostuu yli seitsemästätuhannesta astronomisesta ryhmästä eli fyysisestä systeemistä, joista vain muutamat saivat alkunsa siten kuin teidän aurinkokuntanne. Satanian astronominen keskus on valtava avaruuden pimeä saareke, joka liitännäissfääreineen sijaitsee melko lähellä järjestelmän hallituksen päämajaa.
Ellei valtuutetun voimakeskuksen läsnäoloa oteta lukuun, koko Satanian fyysis-energiaalisen järjestelmän valvonta keskittyy Jerusemiin. Tälle päämajasfäärille sijoitettu Fyysinen Päävalvoja työskentelee koordinaatiossa järjestelmän voimakeskuksen kanssa ja palvelee Jerusemissa päämajaansa pitävien ja kaikkialla paikallisjärjestelmän piirissä toimivien voimantarkastajien yhteyspäällikkönä.
Energian piireihinjohtamista ja -kanavointia valvoo viisisataatuhatta elävää ja älyllistä energian käsittelijää, jotka ovat hajaantuneet Satanian joka puolelle. Tällaisten fyysisten valvojien toiminnan kautta valvovilla voimakeskuksilla on täysin ja kokonaan hallinnassaan valtaosa avaruuden perusenergioista, suunnattoman kuumien taivaankappaleiden ja pimeiden, energialla latautuneiden sfäärien lähettämä säteily mukaan luettuna. Tämä elävien entiteettien muodostama ryhmä voi panna liikkeeseen, muuttaa muodosta toiseen, muuntaa, manipuloida ja lähettää paikasta toiseen lähes kaikkia organisoidun avaruuden fyysisiä energioita.
Elollisuuteen kuuluu myötäsyntyinen kyky panna liikkeelle ja muuntaa universaalista energiaa. Teille on tuttua kasvimaailman toiminta, joka muuntaa valon sisältämän aineellisen energian kasvikunnan vaihteleviksi ilmentymiksi. Tiedätte myös jotakin menetelmästä, jolla tämä vegetatiivinen energia on muunnettavissa eläintoimintojen ilmiöiksi, mutta ette tiedä käytännöllisesti katsoen mitään niiden voimanohjaajien ja fyysisten valvojien käyttämistä menetelmistä, joilla on kyky panna liikkeeseen, muuntaa muodosta toiseen, suunnata ja keskittää avaruuden moninaisia energioita.
Näillä energiavaltakuntien olennoilla ei suoranaisesti ole mitään tekemistä elollisten luotujen osatekijänä olevan energian kanssa, ei edes fysiologisen kemian alueen kanssa. Toisinaan he ovat mukana elämän fyysisissä esivalmisteluissa, niiden energiasysteemien muokkaamisessa, jotka saattavat toimia aineellisten alkeisorganismien elävien energioiden fyysisinä puitteina. Fyysiset valvojat suhteutuvat elollisuutta edeltäviin aineellisen energian ilmenemismuotoihin tavallaan niin kuin mielenauttajahenget suhteutuvat aineellisen mielen esihengellisiin toimintoihin.
Näiden voimaa valvovien ja energiaa ohjaavien älyllisten luotujen on kullakin sfäärillä sopeutettava menetelmänsä tuon planeetan fyysisen kokoonpanon ja arkkitehtuurin mukaiseksi. He eivät jätä käyttämättä hyväkseen laskelmia ja päätelmiä, joita heidän fyysikkokuntansa ja vastaavasti muut tekniset neuvojansa ovat tehneet siitä, miten äärimmäisen kuumat auringot ja muuntyyppiset supervarautuneet tähdet vaikuttavat paikallisesti. Avaruuden valtavat kylmät ja pimeät jättiläiset sekä parveilevat tähtipölypilvet on nekin otettava huomioon, sillä kaikilla näillä aineellisilla kappaleilla on energian käsittelyn käytännön ongelmissa oma merkityksensä.
Fyysisten Päävalvojien vastuulla on evolutionaaristen asuttujen maailmojen voiman ja energian valvonta, mutta nämä olennot eivät ole vastuussa kaikista energian käyttäytymisessä Urantialla esiintyvistä häiriöistä. Tällaisiin häiriöihin on monia syitä, joista jotkin ovat fyysisten varjelijoiden toimialan ja kontrollin ulkopuolella. Urantia on suunnattomien energioiden linjalla, pieni planeetta valtavien massojen virtapiirissä, ja paikalliset valvojat käyttävät toisinaan tavattomia määriä oman luokkansa yksilöitä pyrkiessään tasaannuttamaan näitä energian linjoja. He onnistuvatkin siinä melko hyvin, kun kysymyksessä ovat Satanian fyysiset virtapiirit, mutta heillä on vaikeuksia eristyksen järjestämisessä Norlatiadekin voimakkaita virtoja vastaan.