Luonto on rajoitetussa mielessä Jumalan fyysinen puku. Jumalan käyttäytymistä tai toimintaa kvalifioivat ja väliaikaisesti sitä modifioivat paikallisuniversumin, konstellaation, järjestelmän tai planeetan kokeelliset suunnitelmat ja evolutionaariset mallit. Jumala toimii tarkoin määrätyn, vaihtumattoman ja muuttumattoman lain mukaan koko laajalle levittäytyvän kokonaisuniversumin piirissä. Mutta hän modifioi toimintansa muotoja myötävaikuttaakseen siihen, että kutakin universumia, konstellaatiota, järjestelmää, planeettaa ja persoonallisuutta johdetaan tasavertaisesti ja tasapainoisesti, evoluution myötä paljastuviin finiittisiin projekteihin kuuluvien paikallisten tavoitteiden, päämäärien ja suunnitelmien mukaan.
Siksipä luonto, sellaisena kuin kuolevainen ihminen sen käsittää, edustaa muuttumattoman Jumaluuden ja hänen muuttumattomien lakiensa perimmäistä perustaa ja pohjimmaista taustaa, jotka lait muuntuvat, vaihtelevat ja kokevat mullistuksia paikallisten suunnitelmien, tarkoitusten, mallien ja olosuhteiden vaikutuksesta, ja nämä puolestaan ovat paikallisuniversumin, konstellaation, järjestelmän ja planeetan voimien ja persoonallisuuksien käyttöön ottamia ja toteuttamia. Esimerkiksi: Jos otetaan esille Jumalan lait sellaisina, millaisiksi ne on säädetty Nebadonissa, niin niitä muunnellaan tämän paikallisuniversumin Luoja-Pojan ja Luovan Hengen rakentamin suunnitelmin, ja kaiken tämän lisäksi näiden lakien toimintaan ovat vielä vaikuttaneet planeetallanne asuvien ja välittömään Satanian planeettajärjestelmäänne kuuluvien tiettyjen persoonallisuuksien tekemät virheet, laiminlyönnit ja kapinat.
Luonto on ajallis-avaruudellinen tulostuma kahdesta kosmisesta tekijästä: Ensiksi, Paratiisin-Jumaluuden muuttumattomuudesta, täydellisyydestä ja lahjomattomuudesta; ja toiseksi, niistä kokeellisista hankkeista, toimeenpanossa sattuneista virheistä, kapinoina ilmenneistä erehdyksistä, kehityksen epätäydellisyydestä ja viisauden puutteellisuudesta, joiden takana ovat Paratiisin ulkopuoliset luodut, korkeimmista alimpiin. Luonnossa kulkee sen vuoksi ikuisuuden kehältä lähtöisin oleva yhdenmukainen, muuttumaton, majesteettinen ja verraton täydellisyyden juonne. Mutta kussakin universumissa, kullakin planeetalla ja jokaisessa yksittäisessä elämässä tätä luontoa modifioivat, kvalifioivat ja mahdollisesti turmelevat evolutionaaristen järjestelmien ja universumien luotujen teot, virheet ja epälojaalisuudet. Siksi luonto on pakostakin ainiaan ailahtelevainen, lisäksi se on oikullinen, jos kohta pohjimmiltaan vakaa, ja se vaihtelee paikallisuniversumissa noudatettujen menettelytapojen mukaan.
Luonto on Paratiisin täydellisyys jaettuna keskeneräisten universumien epätäydellisyydellä, pahuudella ja synnillä. Tämä osamäärä ilmentää näin ollen sekä täydellistä että osittaista, sekä ikuista että ajallista. Evoluution jatkuminen muuntelee luontoa laajentamalla siihen sisältyvää paratiisillista täydellisyyttä ja supistamalla siihen sisältyvää pahaa—erhettä—ja suhteellisesta reaalisuudesta johtuvaa epäharmoniaa.
Jumala ei ole henkilökohtaisesti läsnä luonnossa tai missään luonnonvoimassa, sillä luonnonilmiö on lisäys Jumalan universaalisen lain paratiisillisten perustojen päälle, ja tämä lisäys koostuu etenevän evoluution epätäydellisyyksistä ja—toisinaan—kumouksellisen kapinan seurauksista. Siinä muodossa, jossa luonto ilmenee Urantian kaltaisessa maailmassa, se ei voi koskaan olla todellisuutta vastaava kaikkiviisaan ja infiniittisen Jumalan ilmentymä, ei hänen todenmukainen edustajansa eikä uskollisesti esikuvansa mukainen heijastuma.
Teidän maailmanne luonto on paikallisuniversumin evolutionaaristen suunnitelmien kvalifioima täydellisyyttä olevien lakien lieventymä. Mikä irvikuva onkaan, kun palvotaan luontoa siksi, että se on rajoitetussa, kvalifioidussa mielessä Jumalan läpäisemä; siksi, että se on eräs universaalisen, ja sen vuoksi jumalallisen, voiman osa-alue! Luonto on kuitenkin myös ilmentymä kosmisen evoluution universumikokeilun kehityksen, kasvun ja edistymisen sisältämistä keskeneräisistä, epätäydellisistä ja loppuunsaattamattomista toteutumista.
Luonnon maailmaan sisältyvät näennäiset puutteet eivät ole merkki mistään vastaavista puutteista Jumalan luonteessa. Tuollaiset havaitut epätäydellisyydet ovat mieluumminkin vain väistämättömiä pysähdyksiä ikuisesti liikkuvan, infiniittisyyttä kuvittavan kuvakiekon esityksessä. Juuri nämä puutteiden aiheuttamat katkot täydellisyyden jatkumossa tekevät aineellisen ihmisen rajalliselle mielelle mahdolliseksi nähdä ajallisuuden ja avaruuden oloissa välähdyksittäin ja ohimennen jumalallista todellisuutta. Jumalallisuuden aineelliset ilmenemät näyttävät ihmisen evolutionaariselle mielelle puutteellisilta pelkästään siksi, että kuolevainen ihminen tarkastelee luonnon ilmiöitä itsepintaisesti vain luonnollisten silmien kautta, ihmisnäkemyksen kautta, jota eivät tue morontian mota tai ilmoitus. Ilmoitus on motaa kompensoiva korvike ajallisuuden maailmoissa.
Ja luonto on turmeltunut, sen kauniit kasvot ovat arvilla, sen piirteet ovat lakastuneet, ja tähän ovat syynä niiden myriadien luotujen kapinointi, väärinkäytökset ja väärä ajattelu, jotka ovat osa luontoa, mutta jotka ovat myötävaikuttaneet sen turmeltumiseen ajallisuudessa. Ei, ei luonto ole Jumala. Luonto ei ole palvonnan kohde.