◄ 3:1
Luku 3
3:3 ►

Jumalan attribuutit

2. Jumalan infiniittinen voima

3:2.1

Kaikki universumit tietävät, että ”kaikkivaltias Herra Jumala hallitsee”. Tämän maailman ja muiden maailmojen asiat kuuluvat jumalallisen valvonnan piiriin. ”Hän tekee mielensä mukaan taivaan joukkojen keskuudessa ja maan asukkaitten joukossa.” On ikiajat totta, ettei ”ole muuta mahtia kuin Jumala”.

3:2.2

Kaiken jumalallisen olemuksen kanssa sopusoinnussa olevan osalta on kirjaimellisesti totta, että ”Jumalalle kaikki on mahdollista”. Kansojen, planeettojen ja universumien pitkälliset kehitysprosessit ovat maailmankaikkeuden luojien ja hallintovaltaa käyttävien täydellisen valvonnan alaisuudessa, ja ne kehkeytyvät Universaalisen Isän ikuisen tarkoituksen mukaisesti ja etenevät sopusoinnussa ja järjestyksessä Jumalan kaikin puolin viisaaseen suunnitelmaan pitäytyen. On vain yksi lainsäätäjä. Hän ylläpitää avaruuden maailmat ja kierrättää universumeja ikuisen kiertokulun loputonta kehää.

3:2.3

Kaikista Jumalan attribuuteista hänen kaikkivaltiutensa on parhaiten ymmärrettyä, etenkin silloin ja siten kuin se aineellisessa maailmankaikkeudessa ilmenee. Ei-hengellisenä ilmiönä tarkasteltuna Jumala on energiaa. Tämän fyysisen tosiasian toteaminen perustuu siihen käsittämättömään totuuteen, että Ensimmäinen Lähde ja Keskus on koko avaruuden universaalisten fyysisten ilmiöitten perimmäinen syy. Kaikki fyysinen energia ja muut aineelliset ilmenemät juontuvat tästä jumalallisesta toiminnasta. Valo, toisin sanoen lämpöä sisältämätön valo, on Jumaluuksien toinen ei-hengellinen ilmentymä. Ja on olemassa vielä yksi ei-hengellinen energian muoto, joka on itse asiassa Urantialla tuntematon; se on vielä tunnistamatta.

3:2.4

Jumala valvoo kaikkea voimaa. Hän on valmistanut ”tien salamalle”, hän on järjestänyt kaiken energian virtapiirit. Hän on säätänyt kaikenmuotoisen energia-aineen ilmaantumisajankohdan ja -tason, ja nämä kaikki seikat ovat ajasta aikaan hänen ikuisessa otteessaan—gravitaatiokontrollissa, jonka keskus on ala-Paratiisissa. Ikuisen Jumalan valo ja energia kiertävät sen vuoksi ikuisesti hänen majesteettista yhteyspiiriään pitkin, pitkin sitä loputonta mutta säännöllistä tähtitarhojen kulkuetta, josta universumien universumi muodostuu. Koko luomistulos kiertää ikuisesti kaikkien olevaisten ja olentojen Paratiisillisen Persoonallisuuden keskusta.

3:2.5

Isän kaikkivaltiudessa on kysymys absoluuttisen tason kaikkialle ulottuvasta hallitsevuudesta. Absoluuttisella tasolla ei energian kolmea muotoa—aineellista, mieli- ja hengellistä—voi hänen välittömässä läheisyydessään, kaiken olevaisen Lähteen läheisyydessä, erottaa toisistaan. Luodun olennon mieli, koska se ei ole Paratiisin monotaa eikä Paratiisin henkeä, ei reagoi suoraan Universaaliseen Isään. Jumala sopeuttaa itsensä epätäydellisyyttä olevaan mieleen—Urantian kuolevaisten tapauksessa—Ajatuksensuuntaajien kautta.

3:2.6

Universaalinen Isä ei ole mikään ohimenevä vahvuus, vaihtuva voima eikä sinne tänne virtaileva energia. Isän valta ja viisaus ovat täysin riittävät selvittämään mitkä tahansa ja kaikki maailmankaikkeuden pulmatilanteet. Ihmisen kokemukseen kuuluvien hätätilanteiden syntyessä Isä on nähnyt ne kaikki jo edeltäkäsin, ja siksi hän ei suhtaudu maailmankaikkeuden asioihin kulloinkin kokonaisuudesta irrallisena tapauksena, vaan paremminkin sen mukaan, mitä ikuinen viisaus sanelee, ja sen mukaan, mikä on sopusoinnussa infiniittistä arvostelukykyä edustavien valtaoikeuksien asettamien vaatimusten kanssa. Siitä riippumatta, millä tavoin Jumalan valta ilmenee, se ei maailmankaikkeudessa vaikuta sokean voiman tavoin.

3:2.7

Sellaisiakin tilanteita todella ilmenee, joissa näyttää siltä, että olisi turvauduttu hätäratkaisuihin, että luonnonlait olisi väliaikaisesti syrjäytetty, että olisi todettu asioita, jotka eivät sovi mihinkään, ja että olisi ryhdytty toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Mutta asia ei ole näin. Tällaiset käsitykset Jumalasta juontuvat näkökulmanne rajoittuneisuudesta, käsityskykynne äärellisyydestä ja tarkastelunne vajavaisuudesta. Sellainen Jumalan väärinkäsittäminen johtuu perinpohjaisesta tietämättömyydestänne maailmassa vaikuttavien korkeampien lakien olemassaolosta, Isän luonteen suuruudesta, hänen attribuuttiensa infiniittisyydestä ja siitä tosiasiasta, että hänellä on vapaa tahto.

3:2.8

Jumalan hengen asuinpaikkana olevat planeettojen luodut olennot, jotka ovat sirottautuneina sinne tänne avaruuden universumien joka puolelle, ovat lukumääränsä ja ryhmiensä puolesta likimain äärettömiä, heidän älylliset kykynsä ovat niin suuresti toisistaan poikkeavia, heidän mielensä on niin rajoittunutta ja toisinaan niin karkeaa, heidän näkemyksensä ovat siksi paljon puutteellisia ja paikkaan sidottuja, että on miltei mahdotonta laatia sellaisia lakia koskevia yleistyksiä, jotka todellisuutta vastaavalla tavalla toisivat esille Isän infiniittiset attribuutit ja samalla olisivat edes jossakin määrin näiden älyllisten luotujen käsitettävissä. Niinpä sinun kannaltasi, joka olet luotu olento, monetkin kaikkivaltiaan Luojan teot näyttävät mielivaltaisilta, irrallisilta, eikä niinkään harvoin myös sydämettömiltä ja julmilta. Mutta vakuutan sinulle taas kerran, ettei se ole totta. Jumalan teot ovat kaikki tarkoituksenmukaisia, älyllisiä, viisaita, lempeitä ja ikuisesti parasta hyvää tarkoittavia—eivät aina yksilön, yksittäisen ihmisrodun, yksittäisen planeetan tai edes yksittäisen universumin parasta, mutta ne on tehty kaikkien asianosaisten—alimmasta ylhäisimpään—hyvinvointia ja parasta hyvää ajatellen. Ajallisuuden oloissa osan hyvinvointi saattaa toisinaan näyttää poikkeavan kokonaisuuden hyvinvoinnista. Iäisyyden kiertokulussa tällaisia näennäisiä eroavaisuuksia ei ole.

3:2.9

Olemme kaikki osa Jumalan perhettä, ja siksi meidän pitää toisinaan saada osamme perheen sisäisestä kurinpidosta. Monet niistä Jumalan toimista, jotka meitä kovasti häiritsevät ja hämmentävät, ovat kaiken kattavaa viisautta ilmentävien päätösten ja ratkaisujen tulos, ja ne antavat Myötätoimijalle valtuudet panna toimeen infiniittisen mielen erehtymättömän tahdon tekemät valinnat, saattaa voimaan täydellisen persoonallisuuden tekemät päätökset. Ja kysymyksessä on persoonallisuus, jonka harkinta, näkemys ja huolenpito ottavat huomioon hänen laajan ja kauas ulottuvan luomistyönsä korkeimman ja ikuisen hyvinvoinnin.

3:2.10

Näin ollen teidän kokonaisuudesta irrallaan oleva, kapea-alainen, finiittinen, karkea ja varsin materialistinen näkökulmanne ja olemukseenne luontaisesti kuuluvat rajoittuneisuutenne muodostavat sellaisen esteen, ettette kykene näkemään, tajuamaan tai tietämään monienkaan niiden jumalallisten tekojen viisautta ja hyvyyttä, jotka teistä näyttävät olevan täynnä peräti musertavaa julmuutta ja joille näyttää olevan ominaista äärimmäinen välinpitämättömyys kanssaluotujenne hyvinvointia ja menestystä kohtaan, sitä kohtaan, että he olisivat omalla planeetallaan onnellisia ja kokisivat henkilökohtaista menestystä. Ihmisen näköalan rajoittuneisuudesta, ahtaasta ymmärryksestänne ja rajallisesta käsityskyvystänne nimenomaan johtuu, että ymmärrätte väärin Jumalan motiivit ja vääristelette hänen tarkoitusperänsä. Evolutionaarisissa maailmoissa tapahtuu kuitenkin paljon sellaista, mikä ei ole Universaalisen Isän henkilökohtaisesti aikaansaamaa.

3:2.11

Jumalallinen kaikkivaltius on täydellisen koordinoitunutta Jumalan persoonallisuuden muiden attribuuttien kanssa. Yleensä Jumalan valtaa rajoittavat sen maailmankaikkeudellisten hengellisten ilmenemien osalta vain seuraavat kolme ehtoa tai tilannetta:

3:2.12

1. Jumalan olemus, eritoten hänen ääretön rakkautensa, totuutensa, kauneutensa ja hyvyytensä.

3:2.13

2. Jumalan tahto, hänen maailmankaikkeuden persoonallisuuksille osoittamansa armeliaisuus ja hänen isällinen suhteensa heihin.

3:2.14

3. Jumalan laki, Paratiisin ikuisen Kolminaisuuden vanhurskaus ja oikeudenmukaisuus.

3:2.15

Jumalan valta on rajatonta, hänen olemuksensa on jumalallinen, hänen tahtonsa on lopullinen, hänen attribuuttinsa ovat infiniittiset, hänen viisautensa on ikuista ja hänen reaalisuutensa on absoluuttinen. Mutta kaikki nämä Universaalisen Isän ominaisuudet yhdistyvät Jumaluudessa, ja ne ilmenevät universaalisesti Paratiisin-Kolminaisuudessa ja Kolminaisuuden jumalallisissa Pojissa. Muussa suhteessa kaikki Jumalaan liittyvä on Paratiisin ja Havonan keskusuniversumin ulkopuolella Korkeimman evolutionaarisen läsnäolon rajoittamaa, Perimmäisen olevaistuvan läsnäolon ehdollistamaa ja kolmen olemassa olevan Absoluutin—Jumaluus-, Universaalisen ja Kvalifioimattoman Absoluutin—koordinoimaa. Ja Jumalan läsnäolo on tällä tavoin rajoitettua, koska se on Jumalan tahto.


◄ 3:1
 
3:3 ►